Ano­pin mie­les­tä Mar­ja-Muu­sa ei osan­nut hoi­taa ko­tia ja lap­sia ei­kä teh­dä asi­oi­ta oi­kein, niin kuin muut mi­ni­ät te­ki­vät. ”Tämä ai­heut­ti ris­ti­rii­taa suh­tees­sam­me ja koin, et­tä Timo aset­tui äi­tin­sä ei­kä mi­nun puo­lel­le­ni.”

Pa­ri­suh­teen ja Mar­ja-Muu­san kan­nal­ta tär­keä het­ki ko­et­tiin kak­si­tois­ta vuot­ta sit­ten, kun Timo nou­si anop­pi­las­sa kah­vi­pöy­däs­tä, as­tui vai­mon­sa tuo­lin taak­se ja sa­noi äi­dil­leen:

”Minä ra­kas­tan Mar­jaa ja olen hä­nen puo­lel­laan elä­män kai­kis­sa ti­lan­teis­sa.”

Mar­ja-Muu­sa sai het­kes­sä tur­van ja vah­van var­muu­den liit­toon. Mus­ta­suk­kai­suus pa­ra­ni, ja epä­suo­tui­sat val­lan­käy­tön muo­dot pois­tui­vat. Yh­tei­seen elä­mään tuli uu­den­lai­nen ilo.

”Rak­kaus ja ys­tä­vyys sy­ve­ni­vät uu­del­le ta­sol­le. Puo­li­son ar­vos­ta­mi­nen, kuun­te­le­mi­nen ja kuul­luk­si tu­le­mi­nen luo­vat tun­nel­man, jos­sa on help­po ja hyvä ol­la.”