TEKSTI TIINA KOMI
KUVA FOTOLIA
Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että jokainen tuntee joskus mustasukkaisuutta. Perheterapeutti, parisuhdekouluttaja Liisa Välilän mukaan kaikki eivät kuitenkaan tunnista mustasukkaisuutta itsessään. Se voi pukeutua epäilyyn tai epävarmuuteen.
Mustasukkaisuutta hävetään
Mustasukkaisuutta on vaikea myöntää, sillä sitä pidetään nolona ja häpeällisenä. Taustalla on ajatus, ettei kypsä aikuinen epäile eikä ole kumppanistaan mustasukkainen. Pahimmillaan mustasukkaisuus ajaa ansaan, jossa ajatukset ja teot kasvavat hallitsemattomiin mittasuhteisiin.
Naisen vaisto toimii
Naiset vaistoavat miehiä helpommin, onko mustasukkaisuuteen aihetta ja heidän kynnyksensä mustasukkaisuuden tuntemiseen on matalampi. Miehet tarvitsevat voimakkaita ja selviä merkkejä ennen kuin heidän mustasukkaisuutensa herää.
Nainen kohdistaa vihan kolmanteen osapuoleen
Naiset ilmaisevat mustasukkaisuutta herkemmin kuin miehet, mutta he toimivat miehiä epäsuoremmin. Naiset eivät pura suuttumustaan suoraan kumppaniinsa, vaan viha kohdistuu yleensä kolmanteen osapuoleen. Se voi ilmetä myös kiukkuamisena, raivoamisena ja kumppanin tavaroiden rikkomisena.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.