Artikkeli

Sixten Korkman: ”Kunkin on kannettava vastuunsa”

Kun talousasiat menevät oikein solmuun ja mutkalle, hätiin kutsutaan Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkman. Konekiväärin nopeudella puhuvaa sujuvasanaista Korkmanin haastateltiin Oman Aikaan syksyllä 2013. Mitä hän silloin ajatteli hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen työnjaosta?

”De­mok­ra­ti­as­sa on ol­ta­va sel­keä val­lan ja vas­tuun jako. Jos hal­li­tus ja työ­mark­ki­na­jär­jes­töt päät­tä­vät kai­kes­ta, sii­tä tu­lee sel­lais­ta mös­söä, et­tei ku­kaan ole vii­me kä­des­sä vas­tuus­sa mis­tään.”

Hän toi­voo Suo­men­kin mal­lin ke­hit­ty­vän mui­den Poh­jois­mai­den suun­taan.

”Ruot­sis­sa ei tu­li­si kuu­loon­kaan, et­tä hal­li­tus de­le­goi­si yh­teis­kun­nal­lis­ta val­taa työ­mark­ki­na­jär­jes­töil­le. ”

Hän to­te­aa kui­ten­kin heti pe­rään, et­tä Suo­mes­sa työ­mark­ki­na­jär­jes­töt ovat ky­en­neet myös kan­ta­maan vas­tuu­ta, var­sin­kin kun asi­aa ver­taa Ete­lä-Eu­roo­pan mai­hin.

”Tu­lee mie­leen en­ti­sen val­ta­kun­nan­so­vit­te­li­jan Jor­ma Rei­nin to­kai­su: häm­mäs­tyt­tä­vää kyl­lä­kin, työ­mark­ki­na­jär­jes­töt pys­ty­vät rat­kai­se­maan suu­rim­man osan it­se ai­heut­ta­mis­taan on­gel­mis­ta”, van­ha pro­vo­kaat­to­ri vel­mui­lee.

Hy­vin­voin­ti­val­ti­on ys­tä­vä

Kork­man sa­noo ole­van­sa poh­jois­mai­sen hy­vin­voin­ti­mal­lin läm­min ys­tä­vä. Hä­nen mu­kaan­sa moni ajat­te­lee, et­tä hy­vin­voin­ti­val­tio tar­koit­taa jon­kin­lais­ta laa­jen­net­tua hy­vän­te­ke­väi­syyt­tä. Eko­no­mis­ti­na hän kui­ten­kin kat­soo, et­tä hy­vin­voin­ti­val­tio on kus­tan­nus­te­hok­kain tapa tuot­taa pal­ve­lui­ta, joi­ta ih­mi­set ha­lu­a­vat – pal­jon te­hok­kaam­pi kuin vaik­ka­pa ang­lo­ame­rik­ka­lai­nen mal­li.

”Poh­jois­mais­sa in­hi­mil­li­seen pää­o­maan in­ves­toi­daan enem­män kuin mis­sään muu­al­la maa­il­mas­sa. Jos oli­sin syn­ty­nyt Yh­dys­val­lois­sa, täl­lä taus­tal­la tus­kin is­tui­sin nyt täs­sä. So­si­aa­li­nen kier­to on siel­lä hy­vin pien­tä. ”

Kork­man muis­tut­taa, et­tä hy­vin­voin­ti­mal­li kai­paa jat­ku­vaa uu­dis­ta­mis­ta sekä poh­din­taa, mis­sä yh­tei­sön ja yk­si­löi­den väli­nen vas­tuu­ra­ja kul­kee. Myös ra­hoi­tuk­ses­ta on huo­leh­dit­ta­va.

”Kes­tä­vyys­va­je on otet­ta­va va­ka­vas­ti. Em­me voi ki­ris­tää enää ve­ro­tus­ta em­me­kä lei­ka­ta ra­jus­ti ih­mis­ten ar­vos­ta­mia pal­ve­lui­ta, jo­ten pa­ras tapa on pi­den­tää työ­u­ria. Koko on­gel­ma­han syn­tyy sii­tä, et­tä eläm­me pi­dem­pään ja ter­veem­pi­nä. Mik­si ih­mees­sä em­me siis jat­kai­si töis­sä pi­dem­pään?”

Kork­ma­nin pro­fes­so­ri­pes­ti on kol­mi­vuo­ti­nen, jo­ten hän toi­mii ku­ten saar­naa­kin: ei ole vie­lä elä­köi­ty­mäs­sä.

Kir­jas­saan Kork­man pe­rää po­lii­ti­koil­ta roh­keut­ta teh­dä myös ki­pei­tä rat­kai­su­ja, jot­ka pa­ran­ta­vat työl­li­syyt­tä ja vero­poh­jaa sekä te­hos­ta­vat jul­ki­sia pal­ve­lui­ta.

”Pi­tää ol­la läm­min sy­dän, mut­ta myös kyl­mä pää.”

”Nuo­ret ot­ta­vat vas­tuu­ta”

Kork­ma­nin mu­kaan hyvä yh­teis­kun­ta on sel­lai­nen, joka kan­taa huol­ta lap­sis­taan. Se on pa­ras ja pit­kä­vai­kut­tei­sin in­ves­toin­ti, jon­ka yh­teis­kun­ta voi teh­dä.

Kork­man on va­kuut­tu­nut sii­tä, et­tä jos tu­le­vat su­ku­pol­vet oli­si­vat päät­tä­mäs­sä asi­ois­ta, jois­ta ne jou­tu­vat myö­hem­min kan­ta­maan vas­tuun, moni on­gel­ma oli­si jo hoi­det­tu.

Hä­nen mu­kaan­sa su­ku­pol­vien vä­lil­lä ei kui­ten­kaan ole de­ma­ri­vai­kut­ta­ja Os­ku Pa­ja­mä­en ma­naa­maa kui­lua tai ris­ti­rii­taa.

”Su­ku­pol­vien vä­lil­lä on so­li­daa­ri­suut­ta, kos­ka me olem­me ku­kin isiä, äi­te­jä, lap­sia tai las­ten­lap­sia. Kun eu­roop­pa­lai­sil­ta on ky­syt­ty, ovat­ko ikään­ty­neet taak­ka yh­teis­kun­nal­le, ni­men­omaan nuo­ret vas­taa­vat ei. Em­me me ai­kui­set­kaan ai­na ajat­te­le vain it­se­äm­me.”

Kork­ma­nil­la it­sel­lään on kol­me las­ta ja yh­dek­sän las­ten­las­ta.

”He kaik­ki asu­vat pää­kau­pun­ki­seu­dul­la eli se an­taa ai­ka vah­van mo­tii­vin ol­la tääl­lä”, hän sa­noo pa­luus­taan Brys­se­lis­tä ko­ti­maa­han 2000-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.

Yh­tä pai­na­va syy oli se­kin, et­tä mu­kaan läh­te­nyt, neu­rop­sy­ko­lo­gi­an pro­fes­so­ri­na toi­mi­nut vai­mo jou­tui ramp­paa­maan vä­syk­siin as­ti Eu­roo­pan ja Åbo Aka­de­min vä­liä.

Kun Kork­man jät­ti Evan ja Et­lan toi­mi­tus­joh­ta­juu­den 2012, hän eh­ti jää­dä eläk­keel­le. Aja­tuk­se­na oli saa­da viet­tää enem­män yh­teis­tä ai­kaa vai­mon kans­sa, joka kui­ten­kin sai­ras­tui syö­pään ja me­neh­tyi mel­ko pian eläk­keel­le jää­ty­ään 64-vuo­ti­aa­na.

Lue Myös