Artikkeli

Lauri Ihalainen: "Olen aina tarvinnut vuorovaikutustaitoja ja halua oppia"

Oman Ajan ensimmäisessä numerossa julkaisimme silloisen työministeri Lauri Ihalaisen haastattelun. Hänen ajatuksensa työn merkityksestä ja oppimisesta ovat yhtä ajankohtaisia tänään.

Lau­ri Iha­lai­nen oli ke­vääl­lä Jyr­ki Ka­tai­sen hal­li­tuk­sen työ­mi­nis­te­ri ja kai­kis­sa ky­se­lyis­sä hal­li­tuk­sen suo­si­tuin ja ar­vos­te­tuin hen­ki­lö. Hän­tä ku­vat­tiin six­pac­kin lii­mak­si.

Haas­tat­te­lun lo­puk­si ky­syin hä­nel­tä, saa­ko SDP hä­net eh­dok­kaak­seen 2015 edus­kun­ta­vaa­leis­sa.

Tuol­loin Iha­lai­nen vas­ta­si:

”Lä­hes­tyn 68:aa, kun vaa­li­kau­si päät­tyy. Ei­kös se ole jous­ta­van elä­kei­än ylä­ra­ja? Tal­koo­ni al­ka­vat ol­la sii­nä.”

Toi­sin kävi. Puo­lu­eel­leen lo­jaa­li Iha­lai­nen pää­tyi SDP:n eh­dok­kaak­si Kes­ki-Suo­men vaa­li­pii­riin ja ko­me­al­la ää­ni­mää­räl­lä par­la­ment­tiin.

"Töi­tä tu­lee teh­dä ah­ke­ras­ti"

Lau­ri Iha­lai­sen mat­ka pien­vil­je­li­jä­taus­tais­tes­ta työ­läis­per­hees­tä Pih­ti­pu­taal­ta ay-liik­keen ja po­li­tii­kan kär­ki­kaar­tiin liit­tyy osak­si suur­ten ikä­luok­kien nou­sua. Sii­nä työ­vä­en­luo­kan san­ka­rin ker­to­mus on mah­dol­li­nen.

”1960-lu­vul­la kal­tai­se­ni muut­ti­vat työn pe­räs­sä Ruot­siin tai ete­lään. Lap­ses­ta as­ti olin töis­sä isän ko­din pien­vil­je­li­jä­ti­lal­la. Äi­ti oli sii­voo­ja ja R-ki­os­kin myy­jä, isä ajoi kai­vin­ko­net­ta ym­pä­ri Kes­ki-Suo­mea. Mi­nuun on si­sään ra­ken­net­tu, et­tä töi­tä tu­lee teh­dä ah­ke­ras­ti. Työ on ol­lut mi­nul­le myös ai­na enem­män kuin kei­no tul­la toi­meen. Sil­ti ih­mi­sar­voa ei saa mi­ta­ta työn kaut­ta. Jo­kai­nen ih­mi­nen on ar­vo­kas.”

Iha­lai­nen sa­noo, et­tä hä­nen työ­u­ran­sa on ol­lut jat­ku­vaa op­pi­mis­ta ja kor­ke­a­kou­lua. Har­va py­syy sa­man työ­an­ta­jan pal­ve­luk­ses­sa 39 vuot­ta ku­ten hän SAK:ssa. Siel­lä hän kui­ten­kin vaih­toi teh­tä­vää nel­jä ker­taa.

”Olen elä­nyt kas­vun myö­tä. Suo­mi on nous­sut äl­lis­tyt­tä­vän no­pe­as­ti köy­häs­tä ta­ka­pa­ju­las­ta maak­si, joka on puut­tei­neen ja eri­ar­voi­suuk­si­neen­kin yk­si maa­il­man par­hais­ta val­ti­ois­ta. Va­ral­li­suu­des­ta riip­pu­mat­ta meil­lä on mah­dol­lis­ta opis­kel­la. Tämä on iso asia yh­teis­kun­nan kan­nal­ta.”

"Olen op­pi­nut yh­tei­söl­li­syy­den kaut­ta"

Iha­lai­nen on ko­ros­ta­nut työ­e­lä­män laa­tua 1970-lu­vul­ta saak­ka ja pi­tää työ­hy­vin­voin­nin pa­ran­ta­mis­ta yh­teis­kun­nan seu­raa­va­na iso­na pro­jek­ti­na. Hä­nen mie­les­tään työ­nan­ta­jan pi­tää an­taa val­miuk­sia ja kou­lut­taa, jot­ta ih­mi­nen voi vaih­taa työ­tä ja am­mat­tia ei­kä pu­toa työt­tö­myy­teen.

Työ­e­lä­män pi­täi­si jous­taa ih­mis­ten ei­kä vain tuo­tan­non tar­pei­den mu­kaan. Tar­vit­sem­me enem­män per­heys­tä­väl­li­siä työ­paik­ko­ja. Iha­la­nen us­koo, et­tä se on valt­ti, kun osaa­vas­ta työ­voi­mas­ta kil­pail­laan.

”Usein pu­hu­taan myös luo­vuu­des­ta ja in­to­hi­moi­ses­ta si­tou­tu­mi­ses­ta. Oli­si hyvä, et­tei luo­vuus al­kai­si vas­ta työ­päi­vän jäl­keen. On­ko työ vain kei­no hank­kia ra­haa oi­ke­aa elä­mää var­ten, vai on­ko sil­lä mui­ta­kin ar­vo­ja, ku­ten et­tä kuu­luu jo­hon­kin, voi vai­kut­taa ja teh­dä jo­ta­kin tär­ke­ää?

Iha­lai­nen sa­noo op­pi­neen­sa asi­oi­ta työn ja yh­tei­söl­li­syy­den kaut­ta.

”Kun kat­son omaa taus­taa­ni, olen ai­na tar­vin­nut ky­kyä tul­la tois­ten kans­sa toi­meen, vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja ja ute­li­ai­suut­ta op­pia. Opis­ke­lu­han al­kaa vas­ta työs­sä! Pi­tää ol­la vah­va, pe­rus­si­vis­tä­vä poh­ja, jot­ta pär­jää. Pe­rus­kou­lu ei enää rii­tä.”

"En ole po­lii­tik­ko sa­nan sy­vim­mäs­sä mer­ki­tyk­ses­sä"

Lau­ri Iha­lai­nen jäi eläk­keel­le SAK:n pu­heen­joh­ta­jan teh­tä­väs­tä 2009. Hän­tä pi­det­tiin vah­vivm­pa­na eh­dok­kaa­na val­ta­kun­na­so­vit­te­li­jak­si, sii­tä hän kiel­täy­tyi. Jut­ta Ur­pi­lai­nen hou­kut­te­li hä­net SDP:n eh­dok­kaak­si 2011 edus­kun­ta­vaa­lei­hin, jois­sa hän sai val­ta­kun­nan vii­den­nek­si suu­rim­man ää­ni­mää­rän.

Tuol­loin­kin Iha­lai­nen miet­ti, et­tä hän oli jo teh­nyt yh­teis­kun­nal­li­sen työn­sä. Sit­ten as­tui ku­vaan aat­teel­li­nen vel­vol­li­suu­den­tun­ne.

”Jäl­keen­päin aja­tel­len ei har­mi­ta, et­tä läh­din vaa­lei­hin. Val­ti­o­neu­vos­ton jäse­nenä nä­kö­kul­ma on ava­ram­pi. En­ti­ses­tä työs­tä­ni on hyö­tyä, kos­ka osa asi­ois­ta ja ih­mi­sis­tä on tut­tu­ja. On myös uut­ta opit­ta­vaa, ja se kieh­too", hän ku­vai­li ke­vääl­lä 2013.

”Olen käy­tän­nöl­li­nen työ­mark­ki­naih­mi­nen, en po­lii­tik­ko sa­nan sy­vim­mäs­sä mer­ki­tyk­ses­sä. Voin ym­mär­tää tois­ta osa­puol­ta, vaik­ken ai­na hy­väk­sy. Rat­kai­suun ja so­pi­muk­seen ei rii­tä, vaik­ka olet mie­les­tä­si kuin­ka hy­vin oi­ke­as­sa. Täs­tä on voi­nut ol­la hyö­tyä myös po­li­tii­kas­sa.”

 

 

Lue Myös