Ke­vääl­lä 2017 Ka­ner­va ohit­taa pi­sim­pään edus­kun­nas­sa yh­tä­jak­soi­ses­ti is­tu­neen John Ös­ter­hol­min (r) ja sa­ma­na syk­synä Jo­han­nes Vi­ro­lai­sen (kesk), jol­la on kaik­ki­aan pi­sin, 42 vuo­den edus­ta­ja­ko­ke­mus. Vi­ro­lai­nen­han pu­to­si edus­kun­nas­ta kau­dek­si 1983–87.

Ka­ner­van suo­si­on ja kon­tak­tien ta­ka­na on tar­mok­kaan Riit­ta-sis­kon, 72, ve­tä­mä Ike-tii­mi, jos­sa on toi­mi­nut tu­han­sia tu­ki­joi­ta 1970-lu­vul­ta läh­tien.

”Riit­ta on sit­keä sis­si, täy­sin pe­rik­si an­ta­ma­ton, hir­mui­nen tais­te­li­ja. Hä­nel­lä on sama luon­ne­vi­ka kuin mi­nul­la: hän­kin tyk­kää ol­la ih­mis­ten kans­sa te­ke­mi­sis­sä. Se ener­gi­soi hän­tä sitä enem­män mitä enem­män on kon­tak­te­ja ja elä­mää ym­pä­ril­lä”, Ka­ner­va ker­too.

Tii­min Ka­ner­va ”peri” toi­sel­ta nuo­rel­ta, nou­se­val­ta ko­koo­mus­täh­del­tä Juha Vi­kat­maal­ta. Iken vi­ral­li­nen yh­dis­tys on 1990 pe­rus­tet­tu Lin­jan­ve­tä­jät, jol­la on jo­kai­ses­sa Var­si­nais-Suo­men kun­nas­sa omat Ike-vas­taa­vat.

Kun Ka­ner­val­ta vie­tiin mi­nis­te­rin­pos­ti 2008, Ikeä ei hy­lät­ty, vaan Vak­ka-Suo­mes­sa ju­lis­tet­tiin lä­hes maan­su­ru. Tii­mi ja Ike pi­tä­vät tii­viis­ti yh­teyt­tä myös vaa­lien vä­lil­lä, min­kä li­säk­si tii­mi jär­jes­tää mo­nen­mois­ta ur­hei­lul­lis­ta yh­des­sä­o­loa hö­ve­lei­ne tar­joi­lui­neen. Ja jos ka­ve­ri pyy­tää, Ka­ner­va on ai­na val­mis kuin Mel­pe­ri so­taan.

Vi­lis­kant­ti hoi­ti luo­kan asi­at

”Jat­ku­va vuo­ro­vai­ku­tus ken­tän kans­sa on mi­nul­le hy­vin luon­tee­no­mais­ta. On­han se jos­kus rank­kaa mar­ras­kuus­sa hy­pä­tä Hel­sin­gis­sä ju­naan ja läh­teä sit­ten Tu­rus­ta eteen­päin tun­nik­si Osuus­pan­kin ker­ho­huo­neel­le pu­hu­maan pai­kal­li­syh­dis­tyk­sen ’to­sius­ko­vai­sil­le’, mut­ta joka ar­mi­as ker­ta kun tu­len siel­tä pois, olen vä­hän rik­kaam­pi. Jo­kai­nen koh­taa­mi­nen an­taa ai­na hen­kis­tä ra­vin­net­ta.”

Rii­tan ja Il­kan si­sa­ruus­suh­de on ko­din pe­rua vah­va, sil­lä Riit­ta jou­tui ai­koi­naan pe­las­ta­maan pik­ku­vel­jen­sä mil­loin lam­mes­ta, mil­loin me­res­tä, mil­loin ka­tol­ta. Ilk­ka oli naa­pu­rei­hin kar­kai­le­va vi­lis­kant­ti, jon­ka Ai­no-äi­ti jou­tui jos­kus köyt­tä­mään val­jail­la puu­hun kiin­ni.

Äi­ti hoi­te­li pää­o­sin työt maa­ti­lal­la, jol­la oli leh­miä, he­vo­sia, lam­pai­ta, si­ko­ja ja ka­no­ja. Hän myös kan­nus­ti Ilk­kaa Lo­ka­lah­den Leis­kun ur­hei­lu­rien­toi­hin, joi­hin poi­ka osal­lis­tui­kin mie­lel­lään myös nii­den jär­jes­te­li­jä­nä. Kei­häät, sei­päät ja hyp­py­te­li­neet ra­ken­net­tiin it­se. Ka­ner­van en­nä­tys 400 met­rin juok­sus­sa on muu­ten 52,2 se­kun­tia.

Vil­jo-isä toi­mi maa­ti­lan li­säk­si myös jat­ko­kou­lun maa­ta­lou­den opet­ta­ja­na ja se­mi­no­lo­gi­na. Hän toi­mi myös pit­kään Lo­ka­lah­den ko­koo­muk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na, mut­ta po­jal­leen hän ei puo­lu­e­po­li­tiik­kaa tu­put­ta­nut.

Heti ala­luo­kil­la Ilk­ka oli se, jon­ka luok­ka­to­ve­rit pa­ni­vat hoi­ta­maan luo­kan asi­oi­ta. Vas­ta kes­ki­kou­lus­sa po­li­tik­ka al­koi kiin­nos­taa niin, et­tä hän pyr­ki ja pää­si alai­käi­se­nä Veh­maan Lo­ka­lah­den ko­koo­muk­sen nuor­ten jä­se­nek­si.

”Se oli enem­män toi­min­nal­lis­ta, ei ana­lyyt­tis­ta yh­teis­kun­nal­lis­ta toi­min­taa. Sy­vem­pi yh­teis­kun­nal­li­suus tuli vas­ta lu­ki­os­sa, jos­sa ai­kaan­sa seu­raa­vien ka­ve­rei­den kans­sa lu­et­tiin enem­män leh­tiä kuin kou­lu­kir­jo­ja. Mon­ta ruo­ka­tun­tia vie­tin Uu­den­kau­pun­gin kir­jas­tos­sa lu­ke­mas­sa eri puo­lu­ei­den leh­tiä.”

Kek­ko­sen kans­sa vis­kil­lä

Var­si­nai­nen po­liit­ti­nen he­rä­tys tuli Tu­run yli­o­pis­tos­sa, jo­hon Ka­ner­va pää­si opis­ke­le­maan val­ti­o­tie­tei­tä. Vai­ku­tuk­sen teki muun mu­as­sa sen ajan suo­sit­tu sak­sa­lai­nen li­be­raa­li so­si­o­lo­gi Ralf G. Dah­ren­dorf, joka ke­hit­ti mal­lin ris­ti­rii­to­jen sään­te­lys­tä ja ”so­si­aa­li­ses­ta ih­mi­ses­tä”.

Ka­ner­van myö­hem­min te­ke­mä pro gradu -työ kä­sit­te­li pa­him­man vi­ha­mie­hen Tuu­re Jun­ni­lan idän­po­li­tiik­kaa.

Ka­ner­va kuu­lui Juha Vi­kat­maan ra­di­kaa­liin jouk­koon ”Re­mont­ti­mie­his­sä”, jon­ka ta­voi­te oli nos­taa ko­koo­mus op­po­si­ti­os­ta hal­li­tus­kel­poi­sek­si muun mu­as­sa vaih­ta­mal­la koti, us­kon­to ja isän­maa -li­tur­gia Paa­si­ki­ven-Kek­ko­sen lin­jaan, uu­dis­tus­mie­li­syy­teen, so­si­aa­li­suu­teen, yh­teis­työ­hön ja te­ke­mäl­lä ko­koo­muk­ses­ta kes­ki­luo­kan puo­lue.

Ka­ner­vas­ta tuli yk­si Kek­ko­sen suo­sik­ki­po­jis­ta, mitä kar­sas­tet­tiin ko­koo­muk­sen oi­ke­al­la lai­dal­la. Ka­ner­va on ny­kyi­sis­tä kan­sa­ne­dus­ta­jis­ta ai­nut, joka voi ker­toa is­tu­neen­sa vie­lä 1970-lu­vun lo­pul­la Ur­kin kans­sa Tam­mi­nie­mes­sä po­li­ti­koi­mas­sa ja vis­kiä nauk­kai­le­mas­sa.

”Myös ko­ti­rin­ta­man eli emo­puo­lu­een kans­sa oli pi­te­le­mis­tä, sil­lä mi­nul­la oli vah­van poik­ke­a­va nä­ke­mys puo­lu­een sil­loi­ses­ta ole­muk­ses­ta. Kek­kos-suh­de sai ai­kaan kyl­miä vä­ris­tyk­siä omas­sa puo­lu­ees­sa­ni.”

Kek­ko­sen jäl­keen­kin Ka­ner­val­la on ai­na ol­lut toi­mi­va suh­de pre­si­dent­tei­hin. Ryp­py rak­kau­teen tuli Sau­li Nii­nis­tön kans­sa, kun eräs toi­mit­ta­ja ky­syi Ka­ner­val­ta, mil­lai­nen mies sa­lo­lai­nen tuo­re kan­sa­ne­dus­ta­ja Nii­nis­tö oli. Kun Ka­ner­va ei tun­te­nut mies­tä, hän sa­noi Var­si­nais-Suo­men ko­koo­muk­sen toi­min­nan­ joh­ta­jan ker­to­neen, et­tä ”tyy­pil­li­nen yh­den kau­den edus­ta­ja”.

Ny­kyi­sin suh­teet ovat taas kun­nos­sa.

”Ar­vos­tan sitä, et­tä hä­nes­sä on mies­tä myös­kin so­pi­maan.”