Pe­rin­tei­nen tee­huo­ne pie­nen lah­den pou­ka­mas­sa on kuin sa­dus­ta. Rii­si­pa­pe­ri­set liu­kuo­vet luo­vat huo­nee­seen tai­a­no­mai­sen va­lon. Ase­tan ken­kä­ni lu­kol­li­seen kaap­piin ja siir­ryn ma­ta­lan pöy­dän ää­reen. Ta­ta­mi on tär­kein osa tee­huo­net­ta. Va­ron as­tu­mas­ta sen sau­moil­le, ku­ten asi­aan kuu­luu.

Hör­pin tee­se­re­mo­ni­ois­sa käy­tet­tä­vää matc­ha-tee­tä isos­ta tee­kul­hos­ta ja mais­te­len ko­ris­teel­li­sia, pa­pu­tah­nas­ta val­mis­tet­tu­ja lei­vok­sia. Kak­ku­set ovat niin tai­dok­kaas­ti teh­ty­jä, et­tä nii­den syö­mi­nen tun­tuu mel­kein ri­kok­sel­ta.

Hama-Ri­kyu-puis­ton ja­pa­ni­lai­ses­sa puu­tar­has­sa ihai­len me­ren ää­rel­lä avau­tu­vaa mai­se­maa. Kau­pun­gin melu jää taka-alal­le. Edo-ai­ka­kau­del­ta ole­va puis­to on toi­mi­nut niin fe­o­daa­li­her­ran ko­ti­na kuin ank­ko­jen met­säs­tys­maa­na.

Mel­kein eh­din unoh­taa puis­ton vie­res­sä ko­ho­a­vat pil­ven­piir­tä­jät, mut­ta puo­len päi­vän jäl­keen al­kaa puis­toon ke­rään­tyä mie­hiä ja nai­sia tum­mis­sa pu­vuis­sa Shin­bas­hin toi­mis­to­ta­lois­ta.

Osal­le työ­nan­ta­ja kus­tan­taa kau­si­kor­tin, joka ta­kaa va­paan pää­syn puis­toon  hen­git­tä­mään rai­tis­ta il­maa ja syö­mään lou­nas­ta.  Moni tuo mu­ka­naan työ­pai­kan kah­vi­las­ta han­ki­tun ben­to bo­xin eli lou­nas­laa­ti­kon, jo­hon on pa­kat­tu tii­viis­ti kau­nis ase­tel­ma pie­niä ruo­kia.

Tätä on To­kio. Jät­ti­mäi­siä, tai­vas­ta hi­po­via pil­ven­piir­tä­jiä, ih­mis­mas­so­ja, kii­ret­tä, mut­ta toi­saal­ta täy­del­lis­tä, zen­mäis­tä rau­haa ja es­te­tiik­kaa.

Sa­tu­mai­nen si­ni­nen het­ki

To­ki­o­ta kan­nat­taa ihail­la myös yläil­mois­ta. Sii­hen so­pii Met­ro­po­li­tan Go­vern­ment buil­ding, jon­ka kum­man­kin 243-met­ri­sen ra­ken­nuk­sen tor­nis­sa on kah­vi­la.

Ra­ken­nus ei ole enää mo­neen vuo­teen ol­lut To­ki­on kor­kein. Vii­mek­si ra­ken­ne­tun To­kyo Skyt­reen an­ten­ni ulot­tuu 643 met­rin kor­keu­teen.

Met­ro­po­li­ta­nis­sa kui­ten­kin kieh­too sen 45. ker­rok­ses­sa avau­tu­va pa­no­raa­ma­nä­kö­a­la, jos­ta nä­kee To­ki­on­lah­del­le sekä hy­väl­lä sääl­lä jopa Fuji-vuo­rel­le. Sitä pait­si jono on vain mur­to-osa uu­den Skyt­reen vas­taa­vas­ta.

Ylim­män ker­rok­sen fine di­ning -ra­vin­to­las­sa voi naut­tia päi­väl­li­sen ja vii­pyä au­rin­gon­las­kun yli hä­mä­rän tu­loon saak­ka. Si­ni­nen het­ki on sa­tu­mai­nen, kun jät­ti­mäi­sen kau­pun­gin va­lot syt­ty­vät.

Tempura-alkupalat paistuvat nopeasti valmiiksi kuumassa seesamiöljyssä.

Met­ros­sa ei haa­huil­la

Suun­taan lä­him­mäl­le met­ro­a­se­mal­le. Voi ih­mis­vi­li­nää! Tääl­lä ei haa­huil­la tai tör­mäil­lä. On syy­tä va­li­ta kul­ku­suun­tan­sa tar­kas­ti. Se ei ole ihan help­poa, kun yri­tän löy­tää ja­pa­nin­kie­lis­ten kylt­tien se­as­ta ym­mär­ret­tä­vää teks­tiä.

Nou­sen Ue­non met­ro­tun­ne­lis­ta töis­tä pa­laa­vien pu­ku­mies­ten vir­taan. Vaik­ka kel­lo näyt­tää il­ta­kah­dek­saa, ei­vät he suun­taa ko­tei­hin­sa, vaan toi­mis­tol­ta läh­de­tään yh­des­sä viet­tä­mään il­taa.

– Jos pomo läh­tee ulos ryyp­pää­mään, me­net si­nä­kin. Usein viih­dy­tän hän­tä tai asi­ak­kai­tam­me vii­te­nä il­ta­na vii­kos­sa, ker­too co­pyw­ri­te­ri­na työs­ken­te­le­vä nuo­ri nai­nen Yo­ko Oka­za­ki.

Hä­nen tyy­pil­li­nen työ­päi­vän­sä al­kaa yh­dek­sän mais­sa aa­mul­la ja lop­puu puo­lil­ta öin. To­sin yli vuo­si­kym­me­nen ura­put­ki yh­des­sä Ja­pa­nin suu­rim­mis­ta mai­nos­toi­mis­tois­ta on jää­mäs­sä taak­se.

– Hau­dut­te­lin pää­tös­tä­ni use­am­man vuo­den ja nyt sen tein: otin lop­pu­ti­lin. Moni pi­tää pää­tös­tä­ni jär­jet­tö­mä­nä. Ei­hän mi­nul­la ole edes uut­ta työ­tä tie­dos­sa.

Nyt Yo­kol­la on ai­kaa ol­la. Se tar­koit­taa ys­tä­vien ta­paa­mis­ta, hy­vis­tä kah­vi­lois­ta ja ra­vin­to­lois­ta naut­ti­mis­ta.

Fine dine-ruokaa tarjoileva Ukai on erikoistunut tofuun. Tarjoilija on pukeutunut perinteiseen kimonoon.

Pais­tan mu­na­kas­ta

Jat­kam­me kui­ten­kin toi­saal­le syö­mään oko­no­miy­a­kia. Jo­noa riit­tää ka­dul­le saak­ka, mut­ta odo­tus ei ole pit­kä, kun edes­säm­me odot­ta­va nuo­ri­pa­ri eh­dot­taa, et­tä lii­tym­me hei­dän seu­raan­sa ja jaam­me yh­tei­sen pöy­dän. Is­tuu­dum­me alas ta­ta­mil­le.

Oko­no­miy­a­ki on pe­rin­tei­nen, mu­na­kas­ta muis­tut­ta­va ruo­ka. Sen ai­nek­set va­li­taan ruo­ka­lis­tas­ta. Mu­nak­kaan nes­tee­nä toi­mii vesi tai das­hi, ka­las­ta ja me­ri­le­väs­tä teh­ty lie­mi.

Pöy­dän kes­kel­lä on kuu­ma­na hoh­ka­va tep­pan-pan­nu, jos­sa pais­tan oman an­nok­se­ni. Ra­vin­to­lan läm­pö­ti­la lä­hen­te­lee var­mas­ti en­nä­tys­lu­ke­mia, mut­ta hom­ma on niin haus­kaa, et­tä vä­li­ä­kös tuol­la. Ja­pa­ni­lai­set tyk­kää­vät sii­tä, et­tä syö­mi­seen si­säl­tyy oh­jel­maa.

Vih­re­ää tee­tä juo­daan läpi ate­ri­an, mut­ta ti­laan vie­lä kui­ten­kin lo­puk­si haus­kan ke­sä­jäl­ki­ruo­an, ka­ki­go­rin. An­nok­se­ni on kasa matc­ha-teel­lä ja kon­den­soi­dul­la mai­dol­la ma­keu­tet­tua vuol­let­tua jää­tä. Se pi­ris­tää, mut­ta tuh­ti ate­ria yh­dis­tet­ty­nä mat­ka­vä­sy­myk­seen mää­rää suun­nan: ho­tel­liin ja sän­kyyn.

Illalla Japanissa syödään ja juodaan rennosti izakayassa.

Sus­hia aa­mi­ai­sek­si

Kun as­tun aa­mul­la ka­dul­le, on olo sa­man tien kuin höy­ry­sau­nas­sa. Ke­sän kuu­muus hät­käh­dyt­tää vie­lä il­lal­la­kin.

Asun To­ki­on van­him­mas­sa kau­pun­gi­no­sas­sa, Asa­ku­sas­sa. Se on kuu­lu eten­kin Sen­so-ji-temp­pe­lis­tään, mut­ta myös hy­väs­tä ka­tu­ruo­as­taan. Sen jä­tän to­sin il­taan, sil­lä nyt suun­na­taan Tsu­ki­ji-ka­la­to­ril­le.

Vir­kuim­mat ovat rien­tä­neet  jo aa­mu­yös­tä ka­la­to­rin ton­ni­ka­la­huu­to­kaup­paan, jos­sa sus­hi-ko­kit kil­pai­le­vat par­haas­ta von­ka­lees­ta. Ta­pah­tu­maan pääs­te­tään vain 120 vie­ras­ta ja jos si­sään mie­lii, pi­tää ol­la ajois­sa pai­kal­la. Ja­pa­nis­sa päi­vä aloi­te­taan tu­ke­val­la, ka­las­ta, rii­sis­tä ja miso-kei­tos­ta koos­tu­val­la aa­mi­ai­sel­la. Jo­ten mik­sei voi­si  naut­tia sus­hia heti aa­mi­ai­sek­si?

Sus­hi­ko­kit sei­so­vat baa­ri­tis­kin ta­ka­na vie­ri vie­res­sä ja kuun­te­le­vat asi­ak­kai­den pyyn­tö­jä. Ko­ti­maas­ta­kin tu­tut ma­kit, ni­gi­rit ja ura­ma­kit ovat mais­tu­via.

Ko­kei­len eri­lai­sia mä­te­jä. Va­lin­nan vai­keus is­kee, kun ton­ni­ka­la­ni­gi­re­jä tar­jo­taan eri­lai­sil­la ras­vai­suu­sas­teil­la. Mitä ras­vai­sem­paa ja pa­rem­paa se on, sitä isom­pi on myös hin­ta­lap­pu. Pa­ras herk­ku­pa­la on toro eli ton­ni­ka­lan vat­sa­o­sa.

Sus­hia syö­dään aa­mul­la, il­lal­la ja pik­ku na­pos­tel­ta­va­na. Se on ja­pa­ni­lai­sil­le eri­tyis­herk­ku, kun ha­lu­taan hie­man hem­mot­te­lua. Sus­his­ta voi naut­tia sa­dan je­nin eli run­saan eu­ron an­nok­si­na edul­li­sis­sa pai­kois­sa, jois­sa ha­lut­tu an­nos nos­te­taan liu­ku­hih­nal­ta eteen. Tai huip­pu­kok­kien hin­nak­kais­sa laa­tu­ra­vin­to­lois­sa, jois­sa keit­ti­öön on asi­aa vain vuo­sien ko­ke­muk­sel­la.

Makoisa nigiri on parhaimmillaan kuin taideteos.

Keit­ti­ö­tar­vik­keet to­ril­ta

Vii­mei­se­nä päi­vä­nä on ai­ka suun­na­ta tu­li­ai­sos­tok­sil­le ku­li­na­ris­tin py­hät­töön, Kap­pa­bas­hin keit­ti­ö­tar­vi­ke­to­ril­le. Tääl­tä ra­vin­to­loit­si­jat hank­ki­vat keit­ti­ö­veit­set, tar­joi­lu­as­ti­at ja raa­ka-ai­neet­kin.

Yk­si kaup­pa on eri­kois­tu­nut pel­käs­tään syö­mä­puik­koi­hin, niin ker­ta­käyt­töi­siin kuin pes­tä­viin. Tääl­tä saa myös kau­niit pa­pe­rit, joi­hin syö­mä­pui­kot ase­te­taan. Seu­raa­va lii­ke tar­jo­aa upei­ta va­lu­rau­tai­sia pa­to­ja.

Sen naa­pu­ris­ta löy­tyy jo­tain haus­kaa, kä­sin teh­ty­jä mal­li­an­nok­sia. Moni ra­vin­to­la esit­te­lee tar­jon­taan­sa ik­ku­naan ase­tel­luil­la, ai­van ai­don nä­köi­siä  an­nok­sil­la, jot­ka on teh­ty muo­vis­ta.

As­ti­a­liik­kees­sä mel­kein it­ket­tää. Mat­ka­lauk­kuu­ni kun ei mah­du van­haa va­lu­rau­tais­ta tee­pan­nua ei­kä kau­nis­ta tee­as­ti­as­toa. On­nek­si kä­sin teh­ty, puu­kah­vai­nen kok­ki­veit­si ei vie pal­jon ti­laa.

Han­kin ko­tiin vie­tä­väk­si eri­lai­sia nori-me­ri­le­viä,  mi­so­tah­naa ja paah­teis­ta gen­maic­haa. Vih­re­än teen jou­kos­sa on paah­det­tua rii­siä. Ku­pil­li­sel­la sitä ai­on lie­vit­tää Ja­pa­nin-ikä­vää­ni.

Asakusassa sijaitsevan Sensōji-temppelin viereinen kauppakatu on elämys.

Mais­ta ai­na­kin näi­tä!

● Vih­re­äs­tä tees­tä hie­nok­si jau­het­tua matc­haa ei voi vält­tää. Voi­mak­kaan ma­kuis­ta tee­tä käy­te­tään tee­se­re­mo­ni­ois­sa, sii­tä teh­dään peh­mis­tä tai sil­lä maus­te­taan jäl­ki­ruo­kia. Ja­pa­nis­sa vih­re­äl­lä teel­lä myös maus­te­taan rii­siä ja Kit Kat -suk­laa­pa­tu­koi­ta.

● To­kyo Ba­na­na -lei­vok­sia myy­dään vain To­ki­os­sa. Mo­neen ker­taan kau­niis­ti pa­kat­tu­ja ba­naa­nin muo­toi­sia ja ma­kui­sia kak­ku­sia saa eri ta­voin täy­tet­tyi­nä.

● Sas­hi­mi  on raa’as­ta ka­las­ta lei­kat­tu­ja pie­niä vii­pa­lei­ta, joi­den ma­ku­pa­let­ti on laa­ja.

● Ya­ki­to­rit ovat pie­niä ka­na­var­tai­ta. Niil­le on usein oma ra­vin­to­lan­sa.

● Ra­men-keit­to. Tuh­ti keit­to mais­tuu usein var­sin­kin pit­kän viih­deil­lan päät­teek­si. Keit­toa tar­jo­a­vat usein sii­hen eri­kois­tu­neet ra­vin­to­lat.

● Soba-nuu­de­li­ra­vin­to­lat tar­jo­a­vat tat­ta­ri­nuu­de­li­ruo­kia, kuu­mi­na tai kyl­mi­nä.

● Su­kiy­a­ki on pa­ta­ruo­kaa. Ohui­ta nau­dan­li­han­vii­pa­lei­ta di­pa­taan lie­meen, jos­sa liha kyp­syy no­pe­as­ti. Asi­a­kas saa va­li­ta li­han laa­tu­ta­son.

● Iza­ka­ya on il­lal­la avoin­na ole­va sake-ra­vin­to­la, jos­sa syö­dään pie­niä an­nok­sia esi­mer­kik­si sas­hi­mia, fri­tee­rat­tua ka­naa tai eda­ma­me-pa­pua. Jois­sa­kin voi syö­dä ja juo­da yh­del­lä mak­sul­la niin pal­jon kuin ha­lu­aa.

● Tem­pu­ra-ra­vin­to­lat tar­jo­a­vat fri­tee­rat­tu­ja ma­ku­pa­lo­ja ka­tu­ruo­as­ta fine dine –ta­soon as­ti.

● Shabu shabu tar­koit­taa pa­taa, joka val­mis­te­taan it­se pöy­däs­sä tuo­reis­ta raa­ka-ai­neis­ta.

● Udon-ra­vin­to­lat tar­jo­a­vat veh­nä­nuu­de­lei­ta.

● Kai­se­ki on mo­nen ruo­ka­la­jin ja­pa­ni­lai­nen menu.

● Ya­ki­ni­ku-ra­vin­to­las­sa asi­a­kas val­mis­taa liha-an­nok­sen­sa pöy­tään tuo­ta­val­la hii­lig­ril­lil­lä.

● Sa­kek­si kut­su­taan usein kaik­kea al­ko­ho­lia. Pe­rin­teis­tä ja­pa­ni­lais­ta rii­si­vii­niä sa­kea ei ole tis­lat­tu eli se ei ole yh­tä vah­vaa kuin vii­nat. Rii­si­vii­na on ni­hons­hua, vah­vem­pi shoc­hua. Mais­ta myös ap­ri­koo­si­vii­niä umes­hua.

Lue myös:

Slo­ve­nia - mo­ni­puo­li­nen mat­kai­lu­maa

Kuu­ba voi vie­dä sy­dä­men - 7 vink­kiä

Hong­kong ja Ma­cao yl­lät­tä­vät mo­nin ta­voin