Peugeot 5008:ssa hyödytään korkeasta 206 mm maavarasta, sekä parhaimmillaan pixel led -ajovaloista.
Juha Peltonen
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Peugeot’n vuosimallin 2025 SUV-uutuudet esiteltiin Suomessa.
Uusi, iso Peugeot 5008 on mökkiteitä pelkäämätön 7-paikkainen katumaasturi, jonka muunneltavuus on korkeaa luokkaa.
Teknologian osalta asiakas voi valita, haluaako 5008:n täyssähköisen version, jolle luvataan jopa 500 kilometriä WLTP-toimintamatkaa. Vai toisena ratkaisuna kevythybridin. Vai kolmantena pistokeladattavan hybridin.
Jopa 1 815 litraa tavaratilaa
Hienosti viimeistellyssä matkustamossa on edessä tukevat AGR-istuimet, minkä ohella toisen istuinrivin istuimet ovat pituussäädettävät.
Teknologian osalta asiakas voi valita, haluaako 5008:n täyssähköisen version, jolle luvataan jopa 500 kilometriä WLTP-toimintamatkaa. Vai toisena ratkaisuna kevythybridin. Vai kolmantena pistokeladattavan hybridin.
Juha Peltonen
Liitettävät palvelut ovat kattavia. 5008:ssa on live-navigointi, ovien lukitsemismahdollisuus omasta puhelimesta, sekä tietyissä malleissa latauksen ajastaminen. Kabiinissa kosketusnäyttö on kooltaan peräti 21-tuumainen, ja matkustamossa nautitaan myös tunnelmavalaistuksesta.
Juha Peltonen
AGR-etuistuimet ovat selän kannalta optimoidut.
Juha Peltonen
Toisen istuinrivin istuimissa on pituussäädöt.
Juha Peltonen
Lisäistuimet ovat parhaimmillaan lapsille.
Juha Peltonen
Kolmannella istuinriville, joka soveltuu parhaiten lapsille, on pääsyä helpottamassa Easy Access -toiminto.
Tavaratilaa 5008 tarjoaa pienimmillään (kaikki 7 istuinta käytössä) 259 litraa, ja kun vastaavasti kaikki istuimet käännettynä, tilaa saadaan 1 815 litraa.
Toisen istuinrivin taakse jää kuljetustilaa yksi metri, ja lisäistuimien alle jää vielä ylimääräistä säilytystilaa.
Peugeot 508 tarjoaa korkean 206 mm maavaran
Peugeot 5008:een sisältyy yli 40 turvajärjestelmää, joista mainittakoon kuljettajan vireystilan valvonta, 8 turvatyynyä, sekä 180 asteen Visio Park -peruutuskamera.
Liitettävät palvelut ovat kattavia. 5008:ssa on live-navigointi, ovien lukitsemismahdollisuus omasta puhelimesta, sekä tietyissä malleissa latauksen ajastaminen.
Kabiinissa kosketusnäyttö on kooltaan peräti 21-tuumainen, ja matkustamossa nautitaan myös tunnelmavalaistuksesta.
Peugeot 5008:ssa hyödytään korkeasta 206 mm maavarasta, sekä parhaimmillaan pixel led -ajovaloista.
Peugeot 5008 -kevythybridillä voidaan ajaa vähän väliä pieniä matkoja kaupunkiajossa pelkällä sähköllä.
Otin nopeita ensituntumia Peugeot 5008 Hybrid 136 e-DCS:n GT-versiolla, varustettuna 8-nopeuksisella automaattivaihteistolla. Matkustamon ominaisuuksiin lukeutuva vähäinen melutaso ilmeni koeajon aikana.
Isossa 5008:ssa 1,2-litrainen ja 3-sylinterinen turbomoottori ei toki tee mallista rakettia, mutta moottori murisee miellyttävästi, ja alustatuntuma oli kaupunkipyörityksessä jämäkkä. Yksilön hinta asettui varusteineen 48 351 euroon.
Kevythybridillä voidaan ajaa lyhyitä matkoja myös sähköllä
Kyseessä on kevythybridi varustettuna 48 voltin sähköjärjestelmällä. Tällä versiolla voidaan ajaa kerralla jopa yksi kilometri pelkällä sähköllä.
Kaupunkiajossa voidaan siis ajaa tuon tuosta pieniä matkoja sähköllä. Useimmilla kevythybrideillähän ei pysty ajamaan lainkaan pelkällä sähköllä.
Etuvetoisessa Peugeot 5008:ssa on 8,98 kWh akusto, ja sen sähkömoottori on integroitu e-DCS -kaksoiskytkinvaihteistoon.
Hybriditekniikan etuihin lukeutuvat keskimäärin 1 l/100 km polttoaineen säästö, parempi suorituskyky, sähköinen mukavuus ilman lataamista, sekä pitkä toimintamatka yhdellä tankkauksella.
Tavaratilaa 5008 tarjoaa pienimmillään (kaikki 7 istuinta käytössä) 259 litraa, ja kun vastaavasti kaikki istuimet käännettynä, tilaa saadaan 1 815 litraa. Toisen istuinrivin taakse jää kuljetustilaa yksi metri, ja lisäistuimien alle jää vielä ylimääräistä säilytystilaa.
Juha Peltonen
1,2-litrainen turbomoottori ei toki tee kevythybridistä rakettia, mutta moottori murisee miellyttävästi ja alustatuntuma oli kaupunkipyörityksessä jämäkkä.
Juha Peltonen
Mitä tulee luvattuihin kulutuksiin eri versioiden kohdalla, niin 5008:n itselataavalle hybridille ilmoitetaan keskikulutukseksi 5,8 l/100 km. Polttoainesäiliön koko on polttomoottoriversioissa 55-60 litraa.
Vastaavasti 5008:n pistokeladattavalle hybridille ilmoitetaan sähkön kulutukseksi 17,8 kWh, ja sähköiseksi toimintamatkaksi jopa 85 kilometriä.
Täyssähköinen Peugeot 5008 on varustettu 73 kWh akustolla - versiolle luvataan toimintamatkaa jopa 500 kilometriä.
Pikalatausaika 20-80 % on tehtaan mukaan 30 minuuttia, ja täyssähköisen suurimmaksi lataustehoksi luvataan 160 kW.
Tulossa etuvetoinen Long Range -versio sekä nelivetoinen versio
Aloitusversiot ovat etuvetoisia, mutta täyssähköinen pitkän toimintamatkan etuvetoinen Long Range -versio (96 kWh akusto) on tulossa Suomen markkinoille sekä 5008- että 3008-malleihin vuoden 2025 aikana.
Myös nelivetoinen, täyssähköinen 320-hevosvoimainen 5008:n lippulaivaversio (GT) on tulollaan vuonna 2025. Nyt on taas
Kahdella sähkömoottorilla toteutetun nelivedon saa sekä 5008- että 3008-malleihin, mutta se ei ole Long Range -versio.
Mainittakoon että voimalinjasta riippumatta 5008:ssa ja 3008:ssa on identtiset tilat.
Hinnoittelusta
Kevythybridinä Peugeot 5008 maksaa alkaen 42 389 euroa. Peugeot 5008:n pistokeladattavan hybridin hinta starttaa 51 998 eurosta. Ja vastaavasti täyssähköinen 5008 maksaa alkaen 51 990 euroa.
Lisäksi esiteltiin uusi fastback-korinen katumaasturi Peugeot 3008, jonka itselataava hybridi maksaa alkaen 39 361 euroa.
Peugeot 3008 Plug-in Hybrid starttaa 48 983 eurosta, ja 3008:n täyssähköinen hinta asettuu alkaen 48 970 euroon.
Peugeot-lehdistötilaisuus / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Puolalaista nostalgiaa
Musical Fidelityltä mm/mc-levysoitinesivahvistin
Putkilaitteita vuonomieheltä
LAB12:sta uusi integroitu vahvistin
Poika-Trafomatic
Näin luot järjestystä jääkaappiin ja vähennät samalla ruokahävikkiä
Phono-aste stepup-muuntajalla
Brinkmannin suoraveto juhlii
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI