”Pi­däk­sää mus­ta? / Mää pi­dän sus­ta. / Saanks mä sun ait­ta­has tul­la? / Sä oot kau­nis ku just lei­vot­tu ru­si­na­pul­la.” Näin lau­loi Ir­win Good­man Tan­go Kau­ha­jo­en ka­si­nol­la -ral­lis­saan, ei­kä ihan vää­ril­lä jäl­jil­lä ol­lut.

Kuu­lui­sa ka­si­no on toi­mi­nut lu­kuis­ten koh­ta­lok­kai­den ta­paa­mis­ten näyt­tä­mö­nä, ja näin oli myös vap­pu­na 1971.

Sil­loin pai­kal­le saa­pui­vat ku­rik­ka­lai­set sis­kok­set Sir­pa ja Lee­na mik­ro­sort­seis­saan, pit­kis­sä la­kee­ri­saap­pais­saan ja nilk­kaan as­ti ulot­tu­vis­sa ta­keis­saan.

Sitä ei voi­nut teu­va­lai­nen Pek­ka Si­me­lius ol­la huo­maa­mat­ta.

– Se mei­dän suh­de­han oli vä­hän puo­li­lai­ton, kun minä olin vas­ta seit­se­män­tois­ta ja Sir­pa kak­si vuot­ta van­hem­pi, Pek­ka, 63, muis­te­lee 46 vuot­ta myö­hem­min.

– En minä mei­nan­nut­kaan sun kans­sa ol­la kuin so­ta­vä­keen me­noon as­ti, Sir­pa, 65, kuit­taa.

Mut­ta Pek­ka­pa oli sin­ni­käs­tä laa­tua. Niin­hän Poh­jan­maal­la pruu­ka­taan ol­la.

Lue myös: Kir­jai­li­ja­pa­ri: ”Kum­pi­kaan meis­tä ei kai­paa omaa elä­mää”

Yö eri huo­neis­sa

Viet­na­min sota, öl­jyk­rii­si. 1970-lu­vun alus­sa maa­il­mal­la kuo­hui, mut­ta um­pi­ra­kas­tu­neet Sir­pa ja Pek­ka nä­ki­vät vain toi­sen­sa.

En­sim­mäi­nen yh­tei­nen koti oli han­kit­tu Hel­sin­gin Ka­sar­mi­ka­dul­ta. Vaik­ka Kai­vo­puis­ton kau­niit ran­nat oli­vat vain ki­ven­hei­ton pääs­sä, nuo­rel­le­pa­ril­le riit­ti, et­tä he sai­vat ol­la kah­des­taan pik­ku yk­si­ös­sään.

Erää­nä päi­vä­nä he kui­ten­kin kä­ve­li­vät le­ve­ät pul­tut – lah­keet – hul­mu­ten Tuo­mi­o­kir­kon por­tail­le ja päät­ti­vät men­nä nai­mi­siin.

Kaik­ki su­ku­lai­set ei­vät uu­ti­ses­ta rie­mas­tu­neet. Pe­kan au­to­na­sen­ta­jan kou­lu­tus ei heis­tä ihan täyt­tä­nyt odo­tuk­sia, mut­ta vä­hi­tel­len suh­de hy­väk­syt­tiin.

Pe­kan ky­läil­les­sä Ku­ri­kas­sa en­sim­mäi­siä ker­to­ja Sir­pan äi­ti piti tiu­kan ku­rin.

– Eri huo­neis­sa piti nuk­kua, muis­te­lee Pek­ka.

Sit­ten koit­ti suu­ri päi­vä. Jän­ni­tyk­sen kes­kel­lä unoh­tui se­kin, et­tä mor­si­an oli as­tu­nut edel­li­se­nä päi­vä­nä nau­laan.

– Jo­ten­kin se hää­päi­vä meni sii­nä.

Ar­ki ker­ras­ta uu­sik­si

Sir­pan ja Pe­kan esi­kois­ty­tär Nii­na syn­tyi vuon­na 1976. Äi­ti kui­ten­kin vais­to­si pian, et­tei kaik­ki ol­lut niin kuin piti. Iho näyt­ti kel­tai­sel­ta, ja li­säk­si vau­vaan oli vai­kea saa­da kat­se­kon­tak­tia. Se tun­tui lii­an kil­til­tä, jo­ten­kin vai­sul­ta.

– Me­nim­me Las­ten­li­ni­kal­le, jos­sa lää­kä­ri ja seit­se­män kan­dia päät­te­li­vät, et­tä äi­ti hös­söt­tää.

Yk­si­tyi­sen puo­len lää­kä­ri oli kui­ten­kin tois­ta miel­tä ja lä­het­ti vau­van tar­kem­piin tut­ki­muk­siin.

Pian sel­vi­si, et­tä Nii­na oli ke­hi­tys­vam­mai­nen. Ar­ki ja odo­tuk­set me­ni­vät ker­ta­hei­tol­la uu­sik­si, mut­ta van­hem­pien asen­ne oli alus­ta as­ti sel­lai­nen, et­tä on­gel­mien kans­sa ele­tään ja pär­jä­tään.

Nyt ne­li­kymp­pi­nen ty­tär asuu pa­rin ki­lo­met­rin pääs­sä ke­hi­tys­vam­mais­ten asun­to­las­sa, jon­ka mo­net asuk­kaat ovat tun­te­neet toi­sen­sa pik­ku­lap­ses­ta saak­ka. Sir­pa ja Pek­ka ta­paa­vat ty­tär­tään vä­hin­tään ker­ran vii­kos­sa.

– Hän on kiva, rau­hal­li­nen tyt­tö. Olem­me ha­lun­neet ol­la kas­va­tuk­ses­sa re­hel­li­siä ja ker­to­neet suo­raan, et­tä kos­ka olet ke­hi­tys­vam­mai­nen, mo­net asi­at ovat sul­le vai­ke­am­pia kuin toi­sil­le.

Lue myös: Tun­ne tem­pe­ra­ment­ti­si – pa­ran­na pa­ri­suh­det­ta­si

Hy­vän ar­jen va­ras­sa

Te­o­ri­as­sa hy­vän pa­ri­suh­teen re­sep­ti kuu­los­taa yk­sin­ker­tai­sel­ta. Tar­vi­taan luot­ta­mus­ta, mo­lem­min­puo­lis­ta ar­vos­tus­ta ja kun­ni­oi­tus­ta, si­tou­tu­nei­suut­ta ja sa­man­lai­sia elä­mä­nar­vo­ja. Kom­mu­ni­kaa­ti­o­tai­dois­ta­kaan ei ole hait­taa.

Toi­nen asia kui­ten­kin on se, mi­ten suh­teen on­nis­tuu pi­tä­mään hy­vä­nä vuo­si­kym­me­nes­tä toi­seen.

Poh­jan­maal­la on ta­pa­na, et­tä kun ker­ran yh­teen men­nään, yh­des­sä myös py­sy­tään. Mut­ta ei asia pel­käs­tään sil­lä kuit­taan­nu. Jouk­ku­eel­ta nämä soh­val­la is­tus­kel­les­saan näyt­tä­vät, Pe­kan käsi mut­kat­to­mas­ti Sir­pan har­ti­oi­den ym­pä­ril­lä.

– Jo­ten­kin täs­sä on yh­teen kas­vet­tu, vaik­ka luon­teet ovat eri­lai­set. Mus­ta­suk­kai­sia me ei ol­la, Pek­ka to­te­aa.

– No sil­loin ker­ran pik­kai­sen pän­ni, kun olit löy­tä­nyt Wan­han kel­la­ris­sa tans­si­ka­ve­rik­si jon­kun na­pa­pai­ta­ty­tön, Sir­pa muis­te­lee.

Kaik­ki ra­ken­tuu hy­vän ar­jen va­raan. Joka päi­vä ul­koil­les­sa kes­kus­tel­laan, mil­loin lap­sis­ta ja tut­ta­vis­ta, mil­loin eläk­keel­lä ole­mi­ses­ta ja ikään­ty­vien koh­te­lus­ta työ­mark­ki­noil­la.

 Lue myös:

Lena Me­ri­läi­nen ja Ol­li Tola pa­ri­suh­tees­taan: "Me ol­laan päi­vän­sä­de ja men­nin­käi­nen"

Vir­pi ja Jaak­ko Hä­meen-Ant­ti­la - Täl­lai­nen oli kah­den kum­ma­jai­sen iha­na rak­kaus­ta­ri­na

Ma­ria Gu­ze­ni­na ja Kari Mok­ko: Mi­ka­el Jung­ner toi­mi amo­ri­na