TEKSTI JAANA KIVIPELTO-TULKKI
KUVA Mari Lahti
ASIANTUNTIJANA ELÄINLÄÄKETIETEEN PROFESSORI OUTI VAINIO HELSINGIN YLIOPISTO
1. Lemmikki saa omistajansa liikkeelle säännöllisesti.
Koira on vietävä ulos 3–4 kertaa päivässä. Liikunta on hyväksi paitsi koiralle myös ihmiselle. Liikuntasuositus, vähintään 2,5 tuntia viikossa, täyttyy koiranomistajilla helposti. Liikunta ehkäisee mutta myös hoitaa esimerkiksi masennusta, diabetesta, selkävaivoja ja sydän- ja verisuonitauteja.
2. Sen silittäminen lievittää kipua.
Kun lemmikkiä silittää, se lisää oksitosiinin tuotantoa silittäjässä. Oksitosiini on yksi kipua lievittävistä hormoneista. Uusien tutkimusten mukaan pelkkä koiran silmiin katsominen kolminkertaistaa oksitosiinin tuotannon. Lemmikki vie myös huomion pois kivusta ja torjuu yksinäisyyttä, joka taas pahentaa kipua.
Lemmikin silittäminen tyydyttää myös kosketuksen kaipuuta. Lemmikin omistajat toipuvat myös leikkauksista muita nopeammin, sillä lemmikin läheisyys tukee toipumista ja kohentaa oloa.
3. Lemmikkieläin laskee stressiä ja verenpainetta.
Ihmiset rentoutuvat ja rauhoittuvat lemmikkien seurassa. Vanhainkodeissa asuu jo kissoja ja koiria. Konttorikoirat rauhoittavat tiukkoja neuvottelutilanteita ja vähentävät työntekijöiden stressiä.
Kun ihminen rentoutuu, stressihormoni kortisolin tuotanto vähenee. Siksi lemmikin läheisyys laskee esimerkiksi verenpainetta ja rauhoittaa hengitystä.
4. Se torjuu masennusta ja yksinäisyyttä.
Minkä koiran omistajat ovat tienneet aina, on nyt vahvistettu aivojen kuvantamistutkimuksin. Kun ihminen katsoo koiraa, aktivoituvat samat aivojen alueet kuin silloin, kun ihminen katsoo perheenjäseniään. Koiraa kohtaan koettu tunne on samanlainen ja yhtä aito kuin toista ihmistä kohtaan.
Lemmikki lievittää yksinäisyyttä, ja sen avulla on myös helpompi solmia kontakteja toisiin ihmisiin.
Lemmikki ehkäisee myös masennusta, sillä se tuo päiviin rytmin esimerkiksi eläkepäivien alkaessa. Kun lapset muuttavat pois kotoa, lemmikki voi täyttää hoivaamisen tarvetta.
5. Eläimet ehkäisevät allergioita.
Vähiten allergioita on maatilojen lapsilla ja perheissä, joissa on kaksi koiraa. Liian siivossa ympäristössä kehomme puolustusjärjestelmä ei toimi normaalisti, vaan ylireagoi allergioina.
Lähteenä käytetty myös Helena Mirandan Ota kipu haltuun, Otava 2016.
Lue myös:
Lemmikit edistävät hyvinvointia – ilmaista mindfullnesia ja terapiaa
Näin voit vaikuttaa hyvinvointiisi jo 10 minuutissa!
Makuuhuoneesi voi olla huonon unen syypää – tee nämä muutokset heti
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.