To­dis­ta­ja­nai­tio oi­keu­des­sa on ken­ties vii­mei­nen paik­ka, jon­ne eri­tyis­her­kän ih­mi­sen soi­si työn­sä puo­les­ta ala­ti jou­tu­van. Se tuli kui­ten­kin Ma­rit­ta Nik­ki­sel­le, 60, va­li­tet­ta­van tu­tuk­si, kun hän työs­ken­te­li Ou­lun seu­dul­la las­ten­suo­je­lus­sa yli vuo­si­kym­me­nen. Ta­pauk­set oli­vat jos­kus rank­ko­ja­kin, pa­him­mil­laan hen­ki­ri­kok­sia.

– Työ­ni oli kui­ten­kin hy­vin tär­ke­ää. Se mo­ti­voi ja aut­toi jak­sa­maan.

Kor­vaa­ma­ton­ta hyö­tyä oli psy­ko­te­ra­peu­tin kou­lu­tuk­ses­ta. Sen an­si­os­ta Ma­rit­ta pys­tyi kä­sit­te­le­mään vai­kei­ta asi­oi­ta ra­ti­o­naa­li­ses­ti. Se suo­je­li omaa mi­nuut­ta ja es­ti sor­tu­mas­ta yliem­pa­ti­aan. Toi­min­ta­ky­ky säi­lyi.

– Sain työs­sä­ni pal­jon kii­tos­ta. Mi­nul­la on hir­ve­än hyvä in­tui­tio, ja sen an­si­os­ta on­nis­tuin pe­las­ta­maan mon­ta ta­paus­ta.

Lue myös: Vii­si ky­sy­mys­tä eri­tyis­herk­kyy­des­tä

Ai­na hei­kom­man puo­lel­la

Vah­va in­tui­tio on tyy­pil­lis­tä mo­nil­le eri­tyis­her­kil­le. Käsi kä­des­sä sen kans­sa kul­kee oi­keu­den­mu­kai­suu­den vaa­ti­mus: tar­ve aset­tua ai­na hei­kom­man puo­lel­le.

En­sim­mäi­ses­sä työ­pai­kas­saan kau­pun­gin va­ri­kol­la Ma­rit­ta ha­keu­tui it­ses­tään sel­väs­ti syö­mään lou­nas­ta nii­den ka­ve­rien pöy­tään, joil­le kars­kim­mat työn­te­ki­jät ta­pa­si­vat nau­res­kel­la lät­kä­jut­tu­jen­sa lo­mas­sa.

– Sain sii­tä osak­se­ni pilk­kaa ja ivaa, mut­ta se ei mi­nua mur­ta­nut. Olen pe­rus­luon­teel­ta­ni va­loi­sa.

Piir­re on pe­riy­ty­nyt Ma­ri­tan tyt­tä­rel­le, jota hän ku­vai­lee ”eri­tyi­sen eri­tyis­her­käk­si”. Ty­tär ei on­nis­tu kä­ve­le­mään bus­siin, jos kus­ki näyt­tää ny­re­äl­tä. Täl­löin kus­kia on jää­tä­vä ju­tut­ta­maan. Täy­tyy sel­vit­tää, mikä hä­nen miel­tään pai­naa.

– Se on jos­kus ai­ka ku­lut­ta­vaa, sil­lä ei­hän tämä maa­il­ma val­miik­si tule.

Juu­ri ty­tär sai Ma­ri­tan sil­mät avau­tu­maan eri­tyis­herk­kyy­del­le muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Hä­nen löy­tä­män­sä ar­tik­ke­li tar­jo­si se­li­tyk­sen voi­mak­kail­le tun­ne-elä­myk­sil­le ja omi­tui­sel­le ul­ko­puo­li­suu­den tun­teel­le, joka oli kul­ke­nut var­jo­na mu­ka­na lap­suu­des­ta saak­ka.

Ajat­te­lin jo pie­ne­nä tyt­tö­nä, et­tä mi­nun pi­täi­si opet­taa äi­tiä ja isää pu­hu­maan tun­teis­taan.

Eroon ah­dis­tuk­ses­ta

Ma­rit­ta meni nuo­re­na nai­mi­siin ja tuli ym­pä­röi­neek­si it­sen­sä ih­mi­sil­lä, joi­den kans­sa ei löy­tä­nyt to­del­lis­ta yh­teyt­tä.

– Mie­tin usein, et­tä on­ko tämä nyt tär­ke­ää, pu­hua jos­tain au­tois­ta. Minä oli­sin ha­lun­nut kes­kus­tel­la ih­mis­koh­ta­lois­ta tai ym­pä­ris­tön ti­las­ta.

Ma­rit­ta ei kuu­lu­nut jouk­koon; hän oli hen­ki­ses­ti yk­sin.

Ah­dis­tus py­syi ai­sois­sa, kun piti it­sen­sä kii­rei­se­nä. Ma­rit­ta kas­vat­ti kah­ta poi­kaan­sa, hoi­ti ko­din, kävi työs­sä ja opis­ke­li kaik­ki­aan kol­me tut­kin­toa. Elä­mäs­sä oli suur­ta vilk­kaut­ta, vaik­ka oma luon­ne ha­ra­si vas­taan.

– Ai­na sa­no­taan, et­tä päi­vää­kään en vaih­tai­si pois. Minä vaih­tai­sin, ko­ko­nai­set kol­me­tois­ta vuot­ta. Oli­sin voi­nut käyt­tää ne niin pal­jon pa­rem­min.

On­nek­si lap­set toi­vat tä­hän­kin ai­kaan iloa ja sy­vyyt­tä.

Lue myös: Eri­tyis­herk­kä Tuu­la: "Toi­si­naan si­säl­lä­ni käy jat­ku­va le­pa­tus"

Ai­dot ih­mis­suh­teet

Tätä ny­kyä Ma­rit­ta on si­nut eri­tyis­herk­kyy­ten­sä kans­sa. Hän on ko­ke­nut kum­mat­kin ää­ri­päät: huo­non olon ja rik­ki­näi­syy­den tun­teen, jot­ka vää­ris­sä­o­lo­suh­teis­sa saa­vat eri­tyis­her­kän val­taan­sa, mut­ta toi­saal­ta myös voi­man ja si­säi­sen rau­han, jot­ka herk­kyy­den hy­väk­sy­mi­nen on tuo­nut mu­ka­naan.

– Vaik­ka tun­tee­ni ovat tui­kei­ta, ne ei­vät kaa­da mi­nua. Jos naa­pu­ri pu­huu ru­mas­ti, se sat­tuu to­sis­saan, mut­ta enää en jää ne­ga­tii­vi­seen tun­tee­seen kiin­ni.

Par­hai­ten tun­tei­den myrs­ky­jä ym­mär­tää toi­nen eri­tyis­herk­kä. Ma­ri­tan ny­kyi­set ys­tä­vyys­suh­teet ovat sy­viä ja pe­rus­tu­vat to­del­li­seen koh­taa­mi­seen. Elä­mäs­tään hän on kar­si­nut tur­hat är­syk­keet ja ih­mis­suh­teet, jot­ka vain vie­vät voi­mia.

– En jak­sa ol­la te­ke­mi­sis­sä su­ku­lais­ten kans­sa, jot­ka ei­vät tule yh­tään vas­taan ja ym­mär­rä mi­nun eri­tyis­laa­tu­a­ni.

Ny­kyi­sen avi­o­mie­hen­sä Ma­rit­ta löy­si La­pin erä­mais­ta. Se tun­tui ih­meel­li­sel­tä lah­jal­ta pit­kän yk­si­no­lon jäl­keen. Pa­ris­kun­ta viet­tää pal­jon ai­kaa mö­kil­lään luon­non hil­jai­suu­des­sa.

– Olen tul­lut hen­ki­ses­ti ko­tiin.

Lue myös:

"So­ti­las­pas­to­ri ei saa ol­la herk­kä­hi­pi­äi­nen"

Han­na huos­taa­no­tet­tiin lap­se­na - meni ai­kui­se­na töi­hin las­ten­ko­tiin

Ai­ta­juok­si­ja Lot­ta Ha­ra­la: "La­ji­ni so­pii rä­mä­päil­le"