Huip­pu­sop­raa­no Jo­han­na Ru­sa­nen-Kar­ta­no is­tuu­tuu flyy­ge­lin ää­reen. Hän tar­vit­see vain pari tah­tia Bac­hin Ave Ma­ri­aa, kun hä­nen ää­nen­sä saa kuu­li­jan iho­kar­vat pys­tyyn ja nos­taa kyy­ne­leet sil­miin.

Mu­siik­ki on mys­tee­ri myös lau­la­jal­le it­sel­leen.

– En voi se­lit­tää, mi­ten joku on voi­nut sä­vel­tää jo­tain niin kau­nis­ta kuin Tos­can. En­kä sitä, et­tä olen saa­nut lau­la­mi­sen lah­jan, jota voin käyt­tää vä­li­kap­pa­lee­na sä­vel­tä­jän ja kuu­li­jan vä­lil­lä.

Kuun­te­li­ja­na Jo­han­na naut­tii inst­ru­men­taa­li­mu­sii­kis­ta. Eni­ten hän­tä lii­kut­taa juu­ri Bach. Nyt Mo­zart on al­ka­nut tun­tua sa­mal­ta.

Jo­han­na muis­tut­taa, et­tä he oli­vat ai­kan­sa ura­nuur­ta­jia ja mu­sii­kin his­to­ri­as­sa yhä ylit­tä­mät­tö­miä. Hei­dän mu­sii­kis­saan ei ole rii­ta­soin­tu­ja tai tiet­ty­jä in­ter­val­le­ja.

– Sii­nä on puh­taut­ta ja kuu­laut­ta. Se on rii­sut­tu kai­kes­ta tur­has­ta.

Johanna käy Carlosin kanssa päivittäin luonnossa. – Joka aamu saatamme Aleksanterin koulubussille. Carlos on myös mainio matkakumppani, sillä entisenä näyttelykoirana se on tottunut olemaan autossa ja hotellissa.

Huip­pu­sop­raa­no oli­si osal­lis­tu­nut Idol­siin

Jo­han­na on toi­sen pol­ven muu­sik­ko ja lau­la­ja. Isä, mu­siik­ki­neu­vos Pert­ti Ru­sa­nen, toi­mi Kuo­pi­os­sa kant­to­ri­na ja oop­pe­ra­lau­la­ja­na.

– Kun näin isä­ni esiin­ty­vän, ajat­te­lin, et­tei ole mi­tään iha­nam­paa kuin lau­laa ja lo­puk­si kuol­la näyt­tä­möl­lä.

Jos Idols-kil­pai­lu­ja oli­si jär­jes­tet­ty 1980-lu­vul­la, Jo­han­na oli­si ol­lut mu­ka­na. Hän ra­kas­ti esiin­ty­mis­tä.

– Nuo­re­na in­to on niin val­ta­va, et­tä ei pel­kää mo­kaa­mis­ta ei­kä rima ole lii­an kor­ke­al­la. Mitä enem­män op­pii it­ses­tään, sitä suu­rem­mak­si kyn­nys kas­vaa.

Jo­han­na ajat­te­lee, et­tä oli hyvä kyp­syä muu­si­kok­si hi­taas­ti. Hän soit­ti pi­a­noa ja hui­lua ja lau­loi isän­sä kuo­ros­sa en­sin sop­raa­noa, ja 12-vuo­ti­aas­ta alt­toa. Lau­lu­tun­tei­hin hän sai lu­van 18-vuo­ti­aa­na.

– Isä­ni mie­li­pi­de pe­rus­tui sii­hen, et­tä pi­tää lau­laa luon­no­nää­nel­lä ja an­taa sen ke­hit­tyä rau­has­sa ää­nen­mur­rok­sen ohi.

Kuu­lui­sak­si ker­ta­hei­tol­la

Jo­han­na oli opis­kel­lut lau­lua vii­si vuot­ta, kun hän 24-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vä­nään voit­ti Timo Mus­ta­kal­lio -lau­lu­kil­pai­lun. Puo­len vuo­den ku­lut­tua hän voit­ti Lap­peen­ran­nan kan­sain­vä­li­sen lau­lu­kil­pai­lun. Har­vi­nai­nen lah­jak­kuus, ylis­tet­tiin.

– Kil­pai­lui­hin kan­nat­taa osal­lis­tua nuo­re­na. Var­sin­kaan lyy­ri­sen sop­raa­non ei kan­na­ta jää­dä odot­te­le­maan, sil­lä hä­nen tu­li­si ol­la val­mis kol­mi­kymp­pi­se­nä.

Muut­kin kuin oman alan kil­pai­lut voi­vat aut­taa klas­sis­ta lau­la­jaa. Walt­te­ri To­ri­kal­le Täh­det täh­det ava­si pal­jon. Jo­han­naa on pyy­det­ty oh­jel­maan kol­mes­ti, mut­ta täs­sä vai­hees­sa uraa hän ei sitä tar­vit­se.

Sen si­jaan oop­pe­ra­jak­son täh­ti­val­men­ta­ja­na oli ki­vaa.

– Ai­no­as­taan Pete Park­ko­nen pys­tyi lau­la­maan aa­ri­an kor­keu­del­ta, jol­le se oli kir­joi­tet­tu.

Koh­ti huip­pu­suo­ri­tuk­sia

Vuon­na 2000 Pla­ci­do Do­min­go käs­ki Los An­ge­le­sis­sa jär­jes­tet­ty­jen lau­lu­kil­pai­lu­jen tuo­ma­ri­na Jo­han­nan ko­tiin kym­me­nek­si vuo­dek­si. Ää­nen piti kyp­syä.

Täs­sä as­tuu ku­vaan rak­kaus. Jo­han­na oli ta­van­nut Ant­ti Kar­ta­non, ja pari oli vi­hit­ty Pu­nai­sel­la­me­rel­lä. Jo­han­na al­koi odot­taa Alek­san­te­ria, joka syn­tyi ke­säl­lä 2008.

Sitä en­nen hän oli osal­lis­tu­nut Eli­xir-oh­jel­maan. Sii­nä hän­tä val­men­si Rei­jo Jyl­hä, joka sa­noi, et­tä ras­kaus te­kee hä­nel­le sa­man kuin huip­pu-ur­hei­li­jal­le. Yh­teys omaan li­hak­sis­toon muut­tuu ra­di­kaa­lis­ti, ja se joh­taa huip­pu­suo­ri­tuk­siin.

– Niin kävi. Mi­nul­le avau­tui ai­van uu­si maa­il­ma. Ää­nee­ni tuli li­sää ma­ta­luut­ta ja kor­keut­ta. Se tuli pyö­re­äm­mäk­si ja isom­mak­si.

Ku­kaan ei hae ko­toa

Alek­san­te­rin syn­nyt­tyä Jo­han­na pys­tyi lau­la­maan nii­tä dra­maat­ti­sen sop­raa­non roo­le­ja, jot­ka oli­vat en­nen ol­leet yli­voi­mai­sia. Tä­nään re­per­tu­aa­riin kuu­lu­vat Tos­ca, Tu­ran­dot ja Isol­de. Pian hän lau­laa Brünnhil­den Wag­ne­rin Rin­gis­sä. Puut­tuu enää Straus­sin Elekt­ra.

Vaik­ka dra­maat­ti­nen sop­raa­no on har­vi­nai­nen, se ei tee uras­ta si­loi­sem­paa.

– Hy­viä lau­la­jia on ai­na vä­hän, oli ää­ni­tyyp­pi mikä ta­han­sa.

Ural­la on pal­jon kiin­ni sii­tä, et­tä on oi­ke­as­sa pai­kas­sa oi­ke­aan ai­kaan.

– Ku­kaan ei tule ko­toa ha­ke­maan, vaan pi­tää it­se ol­la ak­tii­vi­nen ja erot­tua ri­vis­tös­tä. Mi­nul­le oli etua sii­tä, et­tä voi­tin lau­lu­kil­pai­lut nuo­re­na ja tu­lin tun­ne­tuk­si.

Äi­tiys muut­ti tun­nes­kaa­lan

Nuo­re­na Jo­han­na suun­nit­te­li sin­gah­ta­van­sa New Yor­kin kal­tai­seen suur­kau­pun­kiin, elä­vän­sä yk­sin ja omis­tau­tu­van­sa lau­la­mi­sel­le. Hän ei aja­tel­lut, et­tä elä­mäs­sä voi­si ol­la muu­ta­kin kuin mu­siik­ki – ja et­tä se muu te­ki­si elä­mäs­tä ri­kas­ta.

– Tun­nes­kaa­la muut­tui täy­sin, kun tu­lin äi­dik­si. Mi­ten voi­kin tun­tea niin suur­ta rak­kaut­ta tois­ta ih­mis­tä koh­taan. Se an­taa myös työ­ka­lu­ja am­mat­tii­ni.

Tääl­tä löy­dät Jo­han­nan kon­ser­tit jou­lun al­la.

Lue myös:

Tai­tei­li­ja Mar­jat­ta Ta­pi­o­la: ”En hä­peä esi­tel­lä maa­lauk­si­a­ni os­ta­jil­le”

Pepe Wil­l­berg ja Pau­lii­na Vi­su­ri: ”Täs­sä iäs­sä pi­tää skar­pa­ta”

Mei­ju Su­vas: ”Kaik­kia ei voi miel­lyt­tää”