Jaak­ko Hei­ni­mä­en työ­huo­neen lat­ti­al­la on iso ja pie­nem­pi säk­ki­tuo­li. Niil­le Hei­ni­mä­ki kel­lah­taa ja lait­taa lu­ku­la­sit ne­näl­leen. Hän lu­kee kat­kel­man Kaar­lo Kal­li­a­lan suo­men­ta­mas­ta je­sui­it­ta­pap­pi Karl Rah­ne­rin kir­jas­ta Söin­pä tahi nau­ran – Ih­mi­nen, ar­ki ja Ju­ma­la ker­to­ak­seen, mi­ten ar­jes­ta voi löy­tää py­hän.

”Sii­hen tar­vi­taan us­kon sil­miä. Se tar­koit­taa sitä, et­tä nä­kee ar­jen yk­sin­ker­tai­set, it­ses­tään sel­vät asi­at ju­ma­lal­li­ses­sa va­los­sa.”

Esi­mer­kik­si nu­kah­ta­mi­nen on kova jut­tu.

”Nu­kah­ta­mi­nen on raju ma­ni­fes­ti. Kun nu­kah­dan, luo­vun it­ses­tä­ni ja luo­tan it­se­ä­ni suu­rem­piin voi­miin. Tämä on to­den­nä­köi­ses­ti mo­nien uni­vai­keuk­sien yk­si syy, et­tem­me us­kal­la pääs­tää ir­ti, em­me us­kal­la heit­täy­tyä.”

Sau­na­kal­ja­kin voi ol­la ze­niä

Heit­täy­ty­mis­tä Jaak­ko har­ras­taa teks­teis­sään. Hän on kir­joit­ta­nut Tas­ku­e­tiik­ka-te­ok­ses­saan (2012), mi­ten lu­te­ri­lai­suu­den re­for­maa­ti­on yk­si val­lan­ku­mouk­sel­li­sis­ta piir­teis­tä oli mut­ka­ton suh­tau­tu­mi­nen maal­li­siin iloi­hin.

”On muis­tet­ta­va, et­tä Mart­ti Lut­her oli luos­ta­ris­ta ka­ran­neen nun­nan kans­sa avi­oi­tu­nut en­ti­nen munk­ki.”

Sau­na­kal­ja­kin voi ol­la silk­kaa ze­niä, mie­tis­ke­lyä, ku­ten Hei­ni­mä­ki kir­joit­taa te­ok­ses­saan Va­pah­ta­jan var­pa­jai­set (2003).

Hen­gen ra­vin­toa saa myös is­kel­mis­tä

Hen­ki­sek­si ko­dik­seen Jaak­ko Hei­ni­mä­ki tun­tee kört­ti­läi­syy­den. Se on kir­kon syn­tis­ten sii­pi, yk­sin­ker­tai­suut­ta, ar­moa ja su­vait­se­vai­suut­ta ko­ros­ta­va lii­ke.

Kört­ti­nä Hei­ni­mä­ki on kova poi­ka vei­saa­maan. Po­rin Suo­mi-Aree­nal­la hän on Kai­sa Rait­ti­lan kans­sa isän­nöi­nyt ja emän­nöi­nyt huip­pu­suo­sit­tu­ja Vir­siä ja vii­niä -il­to­ja.

Ai­em­min vir­ret ovat ol­leet koko kan­san mu­siik­kia, mut­ta is­kel­mät ovat täyt­tä­neet nii­den pai­kan. Sik­si yhä use­am­min Jaa­kol­ta pyy­de­tään, et­tei ris­ti­äi­sis­sä, häis­sä tai hau­ta­jai­sis­sa vei­sat­tai­si vir­siä. Sii­hen tar­pee­seen hän ko­ko­si te­ok­sen Syn­ti­sen vir­si­kir­ja. Sen myö­tä kir­kois­sa on jär­jes­tet­ty lau­luil­to­ja.

”On ol­lut rat­toi­saa, mut­ta ei pel­käs­tään ki­vaa. Hen­gen ra­vin­toa saa Jun­nu Vai­ni­on tai J. Kar­ja­lai­sen lau­luis­ta sii­nä mis­sä van­hois­ta kört­ti­vir­sis­tä­kin.”

Ni­men­sä kir­ja on saa­nut kört­tien Sii­o­nin vir­sis­tä löy­ty­vän Jaak­ko Löy­tyn lau­lun avain­lau­sees­ta: Kyl­lä syn­ti­nen­kin vei­sa­ta saa.