Artikkeli

Jaakko Heinimäki: "Saunakalja voi olla zeniä ja nukahtaminen pyhää"

Pappi, tietokirjailija Jaakko Heinimäen, 50, seurakuntana on Suomen kansa. Humaanisti ja rohkeasti hän puhuuja kirjoittaa moraalista, tuo synnin tähän päivään ja pyhän arkeen.

Jaak­ko Hei­ni­mä­en työ­huo­neen lat­ti­al­la on iso ja pie­nem­pi säk­ki­tuo­li. Niil­le Hei­ni­mä­ki kel­lah­taa ja lait­taa lu­ku­la­sit ne­näl­leen. Hän lu­kee kat­kel­man Kaar­lo Kal­li­a­lan suo­men­ta­mas­ta je­sui­it­ta­pap­pi Karl Rah­ne­rin kir­jas­ta Söin­pä tahi nau­ran – Ih­mi­nen, ar­ki ja Ju­ma­la ker­to­ak­seen, mi­ten ar­jes­ta voi löy­tää py­hän.

”Sii­hen tar­vi­taan us­kon sil­miä. Se tar­koit­taa sitä, et­tä nä­kee ar­jen yk­sin­ker­tai­set, it­ses­tään sel­vät asi­at ju­ma­lal­li­ses­sa va­los­sa.”

Esi­mer­kik­si nu­kah­ta­mi­nen on kova jut­tu.

”Nu­kah­ta­mi­nen on raju ma­ni­fes­ti. Kun nu­kah­dan, luo­vun it­ses­tä­ni ja luo­tan it­se­ä­ni suu­rem­piin voi­miin. Tämä on to­den­nä­köi­ses­ti mo­nien uni­vai­keuk­sien yk­si syy, et­tem­me us­kal­la pääs­tää ir­ti, em­me us­kal­la heit­täy­tyä.”

Sau­na­kal­ja­kin voi ol­la ze­niä

Heit­täy­ty­mis­tä Jaak­ko har­ras­taa teks­teis­sään. Hän on kir­joit­ta­nut Tas­ku­e­tiik­ka-te­ok­ses­saan (2012), mi­ten lu­te­ri­lai­suu­den re­for­maa­ti­on yk­si val­lan­ku­mouk­sel­li­sis­ta piir­teis­tä oli mut­ka­ton suh­tau­tu­mi­nen maal­li­siin iloi­hin.

”On muis­tet­ta­va, et­tä Mart­ti Lut­her oli luos­ta­ris­ta ka­ran­neen nun­nan kans­sa avi­oi­tu­nut en­ti­nen munk­ki.”

Sau­na­kal­ja­kin voi ol­la silk­kaa ze­niä, mie­tis­ke­lyä, ku­ten Hei­ni­mä­ki kir­joit­taa te­ok­ses­saan Va­pah­ta­jan var­pa­jai­set (2003).

Hen­gen ra­vin­toa saa myös is­kel­mis­tä

Hen­ki­sek­si ko­dik­seen Jaak­ko Hei­ni­mä­ki tun­tee kört­ti­läi­syy­den. Se on kir­kon syn­tis­ten sii­pi, yk­sin­ker­tai­suut­ta, ar­moa ja su­vait­se­vai­suut­ta ko­ros­ta­va lii­ke.

Kört­ti­nä Hei­ni­mä­ki on kova poi­ka vei­saa­maan. Po­rin Suo­mi-Aree­nal­la hän on Kai­sa Rait­ti­lan kans­sa isän­nöi­nyt ja emän­nöi­nyt huip­pu­suo­sit­tu­ja Vir­siä ja vii­niä -il­to­ja.

Ai­em­min vir­ret ovat ol­leet koko kan­san mu­siik­kia, mut­ta is­kel­mät ovat täyt­tä­neet nii­den pai­kan. Sik­si yhä use­am­min Jaa­kol­ta pyy­de­tään, et­tei ris­ti­äi­sis­sä, häis­sä tai hau­ta­jai­sis­sa vei­sat­tai­si vir­siä. Sii­hen tar­pee­seen hän ko­ko­si te­ok­sen Syn­ti­sen vir­si­kir­ja. Sen myö­tä kir­kois­sa on jär­jes­tet­ty lau­luil­to­ja.

”On ol­lut rat­toi­saa, mut­ta ei pel­käs­tään ki­vaa. Hen­gen ra­vin­toa saa Jun­nu Vai­ni­on tai J. Kar­ja­lai­sen lau­luis­ta sii­nä mis­sä van­hois­ta kört­ti­vir­sis­tä­kin.”

Ni­men­sä kir­ja on saa­nut kört­tien Sii­o­nin vir­sis­tä löy­ty­vän Jaak­ko Löy­tyn lau­lun avain­lau­sees­ta: Kyl­lä syn­ti­nen­kin vei­sa­ta saa.

Lue Myös