ANU VIRNES-KARJALAINEN TEKSTI / FABIAN BJÖRK KUVAT Oma Aika 3/2014
Kun Jaakko Selin, 55, eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan Lohjalla, ei puhuttu luovuudesta tai lifestylestä.
”Kiinnostukseni estetiikkaan ja visuaalisuuteen syttyi kuitenkin jollain ihmeen tavalla jo silloin”, pohtii Selin. Hän on vasta palannut Meksikosta ja lähdössä pian Italiaan.
Nyt meneillään on erilaisten juontokeikkojen lisäksi syksyllä ulos tuleva matkailuohjelma ja neulemalliston viimeistely.
Aina ei ole ollut yhtä vauhdikasta.
”Olin näkymätön lapsi ja sain kasvaa aika lailla kuin pellossa. Se ei ollut hylkäämistä; enemminkin ajan tapa.”
Lapsuus ja nuoruus olivat yksinäistä.
”Olin eristäytynyt ja elin omassa pään sisäisessä maailmassani. Aistin tänäkin päivänä kohtaamistani ihmisistä, jos he ovat kokeneet yksinäisyyttä. Meillä on ’ominaistuoksu’, jonka tunnistaa vain saman kokenut.”
Vanhemmat pitivät Suomen vanhinta osto- ja myyntiliikettä. Nuorelle Jaakollekin tulivat tutuksi biedermeierit, jugendit ja ootraamiset.
”Ne tiedot eivät olleet kovin kovaa valuuttaa 12-vuotiaiden keskuudessa”, hän hymähtää.
Yksinäisyydestä on jäänyt huomion ja hyväksynnän tarve. Ja halu tehdä ja mennä.
Jaakon vinttihuoneen kattoon tapetoidut maantiedon kuvat maailman eri maista olivat haaveiden kanava.
”Joskus vielä minäkin pääsen pyramideille, näen tulivuoret ja koen Istanbulin basaarien tunnelman”, nuorukainen haaveili.
Selin koki, että elämä oli jossain muualla. Hänestä tuli levoton.
”Rakastan edelleenkin lähtemisen tunnelmaa, mutta enää en pode paluuahdistusta. Siinä mielessä olen rauhoittunut. Mutta enää en halua olla yksinäinen. Joku on joskus sanonut, että kuinka voin heti siirtyä suhteesta toiseen. Mutta kyllä minä voin. Olen koko ajan rakastunut”, sanoo mies jonka takana on muutama pitkä ihmissuhde ja vuonna 2004 solmittu avioliitto.
”Olen saanut rakastaa ja olla rakastettu. Siitä olen kiitollinen. Toivoisin vielä meneväni kerran rakkaudesta naimisiin.”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.