Rai­ja ja Jyr­ki Ora­nen koh­ta­si­vat Hel­sin­gis­sä ke­vät­tal­vel­la 1972. Rai­ja opis­ke­li tie­do­tu­sop­pia Tam­pe­reel­la, Jyr­ki Hel­sin­gis­sä. Jyr­ki oli pe­rus­ta­nut Hel­sin­kiin ai­neyh­dis­tyk­sen, ja tam­pe­re­lai­set tu­li­vat ky­lään. Jyr­kin mie­les­tä Rai­ja piti hä­nes­tä, kos­ka hän pu­heen­joh­ta­ja­na an­toi täl­le pu­heen­vuo­ro­ja.

”Jyr­ki kat­soi mi­nua sil­miin. Kuin hän oli­si kuun­nel­lut. Il­lan­vie­tos­sa lai­toin jal­ka­ni hä­nen sy­liin­sä. Seu­rus­te­lim­me kak­si viik­koa. Nu­kuim­me per­heyk­si­ön lat­ti­al­la, ja ko­sin hän­tä.”

Ke­vääl­lä 1973 pari vi­hit­tiin. Rai­jan mu­kaan he oli­vat niin ra­kas­tu­nei­ta, et­tei muu­ta vaih­to­eh­toa ol­lut. Hän oli jo eron­nut ker­ran.

”Mi­nul­la oli myös pie­ni lap­si, jon­ka Jyr­ki adop­toi ja on ol­lut hä­nel­le ai­na isä.”

Per­hees­sä asui Ji­ri­mi­ko-po­jan li­säk­si Rai­jan äi­ti. He muut­ti­vat Hel­sin­kiin, jos­sa Jyr­ki työs­ken­te­li Suo­men Yli­op­pi­las­kun­tien Lii­ton pää­sih­tee­ri­nä ja Rai­ja SKP:n vä­hem­mis­tö­sii­ven Tie­do­nan­ta­ja-leh­den toi­mit­ta­ja­na. Os­ka­ri syn­tyi 1974.

”Tais­to­lai­suus oli iha­naa nuo­ruut­ta”

Tais­to­lai­suus pu­hut­te­li 1970-lu­vul­la yh­tä lail­la hy­ryn­sal­me­lai­sen kaup­pi­as­per­heen ty­tär­tä kuin ken­raa­li Wol­de­mar Häg­g­lun­din tyt­tä­ren­poi­kaa.

”Tais­to­lai­suus oli iha­naa nuo­ruut­ta! Mar­xis­mi-le­ni­nis­mi tar­jo­si suu­ren ker­to­muk­sen ja löy­si syyn sil­le, mik­si asi­at ovat huo­nos­ti sekä kor­jaus­me­ne­tel­män. Olim­me va­kuut­tu­nei­ta sii­tä, et­tä rat­kai­sem­me asi­at. Muu­ta­man vuo­den se kes­ti”, Rai­ja ku­vaa.

Jyr­ki to­te­aa, et­tä tie­tä­mät­tö­myys aut­toi. Sit­ten mat­kat Neu­vos­to­liit­toon ro­mut­ti­vat mie­li­ku­vat. Sil­ti vie­lä 1980-lu­vul­la siel­lä se­li­tet­tiin va­ka­vas­ti, et­tä huo­no ti­lan­ne joh­tui sat­sauk­sis­ta Si­pe­ri­aan tai toi­sen maa­il­man­so­dan tu­hois­ta.

"Pyy­sin an­teek­si so­ta­ve­te­raa­neil­ta"

Tais­to­lai­suu­des­ta Rai­ja kir­joit­ti ro­maa­nis­saan Koh­taus­paik­ka Ma­ri­nad (2004). Hän ker­too, et­tä kaik­ki Tie­do­nan­ta­jan toi­mi­tus­ta ku­vaa­vat jär­jet­tö­myy­det ovat tot­ta. Pal­jon myö­hem­min, kir­jas­sa Sulo tuli ta­loon ja mui­ta kään­teen­te­ke­viä ker­to­muk­sia (2007) hän kir­joit­ti: ”Us­ko­vai­sen kor­kein hyve on se, et­tä us­koo, vaik­ka ei näe. So­si­a­lis­min ihai­li­jan mit­ta oli päin­vas­tai­nen: us­koi, vaik­ka näki.”

Jyr­kin van­hem­pia tais­to­lai­suus ei miel­lyt­tä­nyt, mut­ta vä­lit ei­vät men­neet poik­ki. Hä­nen isän­sä oli myös so­tain­va­li­di. Rai­ja puo­les­taan pyy­si Mänt­sä­läs­sä ve­te­raa­ni­päi­väs­sä pu­hu­es­saan jul­ki­ses­ti an­teek­si so­ta­ve­te­raa­neil­ta. Hän kui­ten­kin sa­noo, et­tä mar­xi­lai­ses­ta me­to­dis­ta on yhä hyö­tyä, kun hän ana­ly­soi ta­lout­ta ja yh­teis­kun­taa.

"Ha­lu­an ker­toa Suo­men ta­ri­naa"

C.G.E. Man­ner­heim, Kus­taa Mau­ri Arm­feft, Ge­org Sprengt­por­ten, Ur­ho Kek­ko­nen, Fan­ny Si­neb­ryc­hoff, Au­ro­ra Ka­ram­zin. J.K. Paa­si­ki­vi.  Rai­ja Ora­sen tuo­reim­pien ro­maa­nien kes­ki­ös­sä ovat merk­ki­hen­ki­löt. Kek­ko­ses­ta riit­ti kah­teen­kin po­li­tiik­kaa ja nais­suh­tei­ta ku­vaa­vaan, jän­nit­tä­vään te­ok­seen: Ni­mel­tään Kek­ko­nen (2011) ja Kai­ken ta­ka­na Kek­ko­nen (2013).

”Kau­an sit­ten otin teh­tä­väk­se­ni pait­si an­taa ai­ka­lais­to­dis­tuk­sen eli­na­jal­ta­ni myös ker­toa Suo­men ta­ri­naa. Kek­ko­ses­ta ja Paa­si­ki­ves­tä on teh­ty an­si­ok­kaat elä­mä­ker­rat, mut­ta har­va­pa nii­tä lu­kee. Mi­nua on kiin­nos­ta­nut, mil­lai­set ih­mi­set te­ki­vät kan­sa­kun­nan kan­nal­ta olen­nai­sia pää­tök­siä.”

"His­to­ria aut­taa ar­vi­oi­maan ny­ky­päi­vää"

His­to­ri­al­li­sis­sa ro­maa­neis­saan Rai­ja Ora­nen on löy­tä­nyt tyy­li­la­jin, joka on saa­nut krii­ti­kot­kin puh­ke­a­maan kii­tok­siin. Sii­nä mis­sä hä­nen ai­ka­lais­te­ok­si­aan on saa­tet­tu luon­neh­tia ve­tä­väs­ti ker­ro­tuik­si, mut­ta ih­mis­ku­via ohuik­si, ke­hu­taan nyt ro­maa­nien ve­re­viä hen­ki­lö­ku­via ja ker­ron­taa – sekä fak­to­ja.

Rai­ja pu­huu työs­tään va­kuut­ta­vas­ti, kir­ja­kie­lel­lä.

”Tar­vit­sem­me tie­toa, jot­ta pys­tym­me ar­vi­oi­maan ny­ky­päi­vää. Jos ei tun­ne his­to­ri­aan­sa, te­kee taa­tus­ti enem­män koh­ta­lok­kai­ta vir­hei­tä kuin op­pi­mal­la his­to­ri­as­ta jo­ta­kin.”

"Kir­jois­ta­ni tu­li­si lois­ta­via tv-sar­jo­ja"

Ora­sen ro­maa­ne­ja lu­kies­sa­ni näen sil­mis­sä­ni brit­ti­tyy­liin teh­dyn tv-sar­jan.

”Niis­tä tu­li­si lois­ta­via sar­jo­ja! Olen kir­joit­ta­nut ne niin, et­tä ei oli­si kons­ti­kaan teh­dä nii­tä koh­tauk­sik­si. Kek­kos­ta kan­sa kat­soi­si sil­mät soi­kei­na.”

Rai­ja aloit­ti uran­sa juu­ri kä­si­kir­joit­ta­ja­na. Ruu­sun ai­ka (1990–91) ja Puh­taat val­ke­at la­ka­nat (1993–96) saa­vut­ti­vat mil­joo­na­y­lei­söt. Nyt ai­hee­na voi­si ol­la po­lii­ti­kon per­he.

”He oli­si­vat de­ma­rei­ta, ja ta­ri­na si­säl­täi­si an­ka­ria tör­mäyk­siä li­kai­ses­sa val­ta­tais­te­lus­sa.”

"Rai­jan kir­jat pa­ra­ne­vat koko ajan"

Rai­ja Ora­nen on jul­kais­sut 77 te­os­ta. Tuo­rein on J. K. Paa­si­ki­ves­tä ker­to­va Hir­mui­nen mies. Hä­nen kir­jan­sa myös myy­vät hy­vin. 10 000 kap­pa­let­ta me­nee yleen­sä rik­ki.

Rai­ja ei kui­ten­kaan an­na it­sel­leen lu­paa ol­la tyy­ty­väi­nen. Kun ta­pa­sin Ora­set, hän oli juu­ri jul­kais­sut Au­ro­ra Ka­ram­zi­nis­ta ker­to­van ro­maa­nin, Au­ro­ra. Se oli hä­nel­le uu­si elä­mys: ilo kä­des­sä.

Jyr­ki juh­li­si Rai­jan kir­jo­ja mie­lel­lään, jos kir­jai­li­ja suos­tui­si. Hän tie­tää nii­den ole­van suu­ria pu­ris­tuk­sia ja odot­taa pää­se­vän­sä lu­ke­maan ne.

”Täs­sä vai­hees­sa voin var­maan­kin jo tun­nus­taa, et­tä ai­em­mat kir­jat oli­vat nai­sil­le osoi­tet­tu­ja ja luin ne sik­si, et­tä Rai­ja oli ne kir­joit­ta­nut. Man­ner­heim-ro­maa­nin jäl­keen luen eri ta­val­la. Rai­jan kir­jat pa­ra­ne­vat koko ajan.”

"Si­säi­nen kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­ja piis­kaa"

Rai­ja sa­noo, et­tä Jyr­ki on iso apu kir­joit­ta­mi­sel­le, sil­lä myös hän te­kee taus­ta­työ­tä.

”Pu­hum­me päi­vät pääk­sy­tys­ten kan­san­ta­lou­des­ta, po­li­tii­kas­ta ja his­to­ri­as­ta. Jyr­ki on ute­li­as ja kiin­nos­tu­nut asi­oi­den yti­mis­tä. Jos­kus tie­tys­ti jou­tuu te­ke­mään muu­ta­kin, ku­ten kat­so­maan Sy­dä­men asi­al­la.”

Rai­ja sa­noo, et­tä hä­nen työ­te­li­äi­syy­ten­sä on raa­ta­ja­kan­san yli­ke­hit­ty­nyt­tä vas­tuun­tun­toa. Si­säi­nen kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­ja tois­taa lak­kaa­mat­ta, et­tei hän ole teh­nyt työ­tään tar­peek­si hy­vin. Opet­ta­jan kans­sa ei ole help­po elää, jos­kin hä­nen piis­kaa­ma­naan saa pal­jon ai­kai­sek­si.

”Jyr­kil­lä on pa­rem­pi elä­män­tai­to kuin mi­nul­la. Hän pys­tyy siir­tä­mään asi­oi­ta huo­mi­sek­si. Minä en voi siir­tää huo­mi­sek­si mi­tään.”

"Sitä sa­no­taan rak­kau­dek­si"

Rai­ja ja Jyr­ki huo­maa­vat muis­te­le­van­sa usein ”nuo­ruut­ta ja mei­tä”, ku­ten Rai­ja sa­noo. Mi­ten Rai­ja meni Hel­sin­kiin met­säs­tä­mään Jyr­kiä ja nos­ti jal­kan­sa tä­män sy­liin. Mi­ten Rai­ja ei sil­loin jät­tä­nyt mi­tään epä­sel­väk­si. Sitä en­nen vies­tin­tä ei ol­lut Jyr­kin mie­les­tä sel­ke­ää.

Mikä on pi­tä­nyt tei­dät yh­des­sä?

Rai­ja: ”Sitä sa­no­taan rak­kau­dek­si. Elä­mä il­man tois­ta tun­tuu kau­he­al­ta aja­tuk­sel­ta.”

Jyr­ki: ”Kun elä­mä toi­sen kans­sa tun­tuu pa­rem­mal­ta kuin elä­mä il­man hän­tä. Kun ha­lu­aa ja­kaa ja ol­la osal­li­nen, mut­ta se ei ole yk­sin­ker­tais­ta ei­kä uni­ver­saa­lia. Olen tä­män Rai­jan kans­sa ha­lun­nut elää.”

"Em­me jää mu­reh­ti­maan"

Rai­ja kir­joit­taa ne­li­sen tun­tia päi­väs­sä. Sen ajan Jyr­ki te­kee omia asi­oi­taan. Rai­ja naut­tii täs­tä het­kes­tä ja kau­niis­ta omas­ta ko­dis­ta. Jyr­ki puo­les­taan on saa­nut va­paut­ta­van ele­men­tin, eläk­keen.

”Olen ol­lut yrit­tä­jä, ja sii­hen pi­tää pa­nos­taa, jot­ta tu­lon­han­kin­ta on­nis­tuu. Elä­ke va­paut­taa huo­mi­o­ta yh­des­sä ole­mi­seen. Ei tar­vit­se kil­pai­lut­taa suh­det­ta työ­a­si­oi­den kans­sa. Toki Rai­jal­la on kir­joit­ta­mi­nen, mut­ta hän tyk­kää sii­tä.”

Yh­des­sä on sel­vit­ty kon­kurs­sis­ta ja kah­den asun­non lou­kus­ta, ho­me­ta­lo­ka­tast­ro­fis­ta ja Rai­jan al­ko­ho­lis­mis­ta.

”Ih­mi­ses­sä on si­sään­ra­ken­net­tu elä­mi­sen tah­to. Sitä vain me­nee eteen­päin ja pyr­kii rat­ko­maan ulos­tu­lo­väy­liä. Em­me jää mu­reh­ti­maan", Rai­ja ki­teyt­tää.