Lau­la­ja Kai­ja Koo eli Kai­ja Kok­ko­la on ai­na sa­no­nut rei­lus­ti ikän­sä.

”Moni ei tee niin, sii­hen olen kiin­nit­tä­nyt huo­mi­o­ta. Ih­met­te­len, pi­tää­kö ikää hä­ve­tä, ikään kuin se oli­si joku it­se ai­heu­tet­tu vam­ma, seu­raus­ta huo­nos­ta elä­mäs­tä! Ih­mi­nen­hän van­he­nee, se kuu­luu elä­mään”, Kai­ja sa­noo.

Hän­tä kiu­kut­taa, et­tä sa­nas­ta van­ha on tul­lut ikään kuin hauk­ku­ma­sa­na ja sa­naa van­he­ne­mi­nen vie­rok­su­taan. Sil­le on kek­sit­ty kier­toil­maus, ikään­ty­mi­nen, jota hän it­se ei ha­lua käyt­tää.

”Minä sa­non, et­tä van­he­nen. En ha­lua hä­ve­tä sitä”, Kai­ja to­te­aa.

Kar­sin elä­mäs­tä­ni tur­hia asi­oi­ta

Hän ar­ve­lee, et­tä ku­kaan meis­tä tus­kin ha­lu­aa van­hen­tua fyy­si­ses­ti, kos­ka oli­si mu­ka­vaa, et­tä keho toi­mi­si pa­rem­min. Fyy­si­sen van­he­ne­mi­sen kans­sa pi­tää vain op­pia tu­le­maan toi­meen.

Muu­toin hän nä­kee van­he­ne­mi­sen pel­käs­tään myön­tei­se­nä.

”Saan tä­män ikäi­se­nä­kin fii­lik­siä kai­kes­ta, eh­kä jopa enem­män kuin nuo­rem­pa­na, kos­ka ta­ju­an elä­män ra­jal­li­suu­den. Elän täy­sil­lä ja olen op­pi­nut kar­si­maan elä­mäs­tä­ni tur­hia asi­oi­ta. Kuun­te­len it­se­ä­ni tar­kem­min. En tah­do tuh­la­ta ai­kaa­ni mi­hin­kään sel­lai­seen, mikä ei tun­nu hy­väl­tä.”