JAANA KIVIPELTO-TULKKI TEKSTI / JANNE AALTONEN JA KIRSI-MARJA SAVOLA KUVAT Oma Aika 1/2014
Paula Koivuniemi on eteläpohjalainen ja etelähelsinkiläinen. Hän on kotoisin Seinäjoelta, keskeltä lakeutta. Helsingissä hän asuu Bulevardin eteläpuolella.
Helsinkiläisyys kuuluu puheessa, eteläpohjalaisuutta lienee asenne. Koivuniemi tekee asiat perusteellisesti, mutta valmista pitää tulla turhia tuumailematta. Ehkä siksi hän ehtii niin paljon.
Paula Koivuniemi tekee keskimäärin kahdeksan keikkaa ja konserttia kuukaudessa. Kesällä festivaalikeikkoja voi olla kuukaudessa 14.
”Nyt menen, minne haluan ja mistä uskon selviytyväni. Enää ei ole stressiä, kun ääni pelaa. On ihanaa, kun on sinut itsensä ja äänensä kanssa.”
Kokemus on tuonut varmuutta, mutta sitä tuovat myös huoliteltu olemus ja hyvä kunto. Paula Koivuniemi haluaa tulla ihmisten eteen artisti Paula Koivuniemenä.
Lenkkeilyn hän aloitti 13 vuotta sitten. Kaukana ovat ajat, kun teini-ikäinen Paula väisteli tekosyillä Seinäjoen tyttölyseon liikuntatunteja ja paineli baariin kahville ja tupakalle.
Nyt hän elää kurinalaisesti kuin huippu-urheilija.
Keikka alkaa heräämisestä, ja päivä täytyy mitoittaa illan esiintymisen mukaan.
”Käyn puolilta päivin kevyellä lenkillä. En hosu päivällä kaupungilla enkä tapaa ihmisiä. Varsinkin, jos illalla on iso yleisö edessä, on oltava tosi hyvä ja energinen. Ihmisten odotukset ovat suuret, kun olen niin paljon mediassa”, Koivuniemi sanoo.
Ruokailut hän mitoittaa niin, että on esiintyessään energisimmillään. Tuula-sisko täyttää Koivuniemen pakastimen terveellisellä ja vähäkalorisella kotiruoalla. Keikkapaikkojen takahuoneisiin Koivuniemi pyytää kahvia ja hedelmiä.
”Mun imago on se, miltä mä näytän. Mitä enemmän tulee vuosia, sitä enemmän sitä pitää miettiä. Kaikkeen tähän on kyllä tottunut.”
Paula Koivuniemi matkusti 28.12. viideksi kuukaudeksi Pohjois-Amerikkaan: vetämään henkeä, nauttimaan konserteista ja teatterista ja tapaamaan sukulaisiaan.
Mutta Paula Koivuniemi ei olisi Paula Koivuniemi, ellei hän tekisi töitäkin viiden kuukauden sapattinsa aikana. Hän käy maaliskuun lopussa tekemässä kiertueen Lapin hiihtokeskusten villeillä kevätareenoilla, ettei nyt aivan vieraantuisi työnteosta.
Ja toukokuussa aikuinen nainen palaa.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.