Lisävarusteiset Laserlight-ajovalot vaikuttavat tehokkailta, ja kaukovaloavustin on pimeään vuodenaikaan tärkeä ominaisuus. Testiyksilössä oli myös lisävarusteiset led-sumuvalot. Jäähdyttimen säleikkö on suljettu ajotalouden nimissä ja jäähdytysilma otetaan alempaa.
Koeajossa BMW 320d xDrive Sedan Business M Sport: Kärppä iskee
Uusi 3-sarjalainen kulkee dieseliksi kärppämäisen nopealiikkeisesti.
Radiossa oli aikoinaan hauska kesäkuunnelma, jossa sanottiin ”Kärppä iski jälleen”. Nopealiikkeiseen kärppään (portimoon) voisi periaatteessa viitata myös uuden BMW 320d xDriven näyttävän metallinsininen koriväri Portimão Blue – paitsi että Portimão nyt sattuu olemaan Portugalissa sijaitseva rantakaupunki.
Kuljettajakeskeinen
BMW:n uusin 3-sarja on aiempaa kookkaampi: kori pidentyi suunnilleen kahdeksan ja akseliväli neljä senttiä.
Uusimman 3-sarjan nelivetoinen 320d xDrive onkin todellinen ajajan auto, jossa keskitytään ensinnäkin 190-hevosvoimaisen turbodieselin notkeaan vääntöön. 400 newtonmetrin maksimivääntö tavoitetaan käyntinopeusalueella 1 750–2 500 r/min, ja moottori tuntuu aivan kierrosherkältä bensiinimoottorilta.
Uuden 3-sarjan korin jäykkyyttä lisättiin aiempaan nähden 25 prosenttia.
Kojelauta eroaa edeltäjämalleista digitaalisuuden myötä. Ilmastoinnin ja lämmityksen painikkeet ovat silti mekaaniset. Testiyksilössä oli hälytinperustainen varkaudenestojärjestelmä.
Digitaalinen mittaristo on jännittävä, mutta nopeaa vilkaisua ajatellen se ei näytä kovin selväpiirteiseltä. Nopeusnäytön saa onneksi sekä päänäytölle että heijastusnäytölle numeronäyttönä.
Leveää 12,5-tuumaista näyttöruutua on ilo tarkastella etenkin täyslevyisen karttanäkymän osalta.
Koeajoautossa oli lisävarusteinen mukautuva alusta. Ajotilavalitsimessa on neljä toimintoa. Hienosti pykäliä vaihtava 8-nopeuksinen Steptronic Sport -automaattivaihteisto (lisävaruste) miellyttää.
Nämä eväät mahdollistavat se, että tämä versio kiihtyy tehtaan mukaan satasen nopeuteen alle seitsemässä sekunnissa. Myös nopeasti vaihtava 8-nopeuksinen Steptronic Sport -automaattivaihteisto (ZF 8HP) on kova luu. Momentinmuuntimella toteutetussa laatikossa on syheröisille teille manuaalista vaihtamista varten Steptronic-vaihtosiivekkeet.
3-sarjalaisen ajotietokoneen mukaan koeajon keskikulutus oli todella kohtuullinen 5,3 l/100 km. Eli vaikka ajaisi vähän reippaammalla ajotyylillä, niin yhdellä tankillisella pääsee todennäköisesti yli tuhat kilometriä. Asiaan oli koeajoautossa omiaan vaikuttamaan lisävarusteinen, normaalia suurempi polttoainesäiliö.
Vaikka testiautossa oli matalaprofiiliset 225/40 R 19 -mittaiset runflat-renkaat, niiden rengasmelu pysytteli maantieajossa paljon odotettua kohtuullisempana.
M Sport -teemalla
Testiyksilössä oli ansiokas arsenaali urheilullisia M-lisävarusteita. Niitä ilmensi matkustamossa kojelaudan M-alumiinipaneeli, ja lisäksi teema jatkui nahkakehäisen, pitäväotteisen M-ohjauspyörän ja M-kynnyslistojen merkeissä. Ulkoisesti M Sport -teemaan liittyvät aerodynamiikkapaketti ja näkymättömänä ominaisuutena mukautuva M-alusta.
Lisävarusteisen mukautuvan alustan ominaistuntuma on viimeisen päälle jämäkkä. Se on kuin luotu pitkän matkan ajoon, mutta yhtä lailla se on parhaimmillaan mutkaisilla pikkuteillä. Toisin kuin joillakin kilpailijoilla, joissa ajotilavalinnat suoritetaan rullavalitsimesta, BMW:ssä on niitä varten keskikonsolissa omat erillispainikkeet: ajotilat ovat mukautettava Adaptive, talouspainotteinen Ecopro, mukavuutta korostava Comfort sekä Sport.
Sähkösäätöiset etuistuimet antavat erinomaisen sivuttaistuen. Kuljettajan istuimessa on ristiselän tuki ja muistipaikat.
Vaikka akseliväli kasvoi edeltäjään verrattuna, niin takaistuin ei ihan ole pitkäjalkaisten valtakuntaa.
Sedanin tavaratilaan mahtuu reilusti tavaraa. Takaselkänojien kaataminen onnistuu tavaratilasta käsin.
Sport-tilassa kaasun- ja ohjausvaste ovat jäykimmillään ja iskunvaimennus jämäkin. Epätasaisella tiellä tai kaupungin nupukivillä comfort tarjoaa puolestaan eniten matkamukavuutta.
Digitaalinen mittaristo ja heijastusnäyttö
Futuristisen näköisessä digitaalisessa mittaristossa nopeuden saa esiin sekä digitaalisena että ”analogisena” neulanäytöllä. Myös kierrosluku ilmaistaan neulanäyttönä. Ratkaisu näyttää makealta, mutta selkeydessä se häviää BMW:n perinteisille analogisille mittareille.
Mittaristosta pystyy loihtimaan esiin myös erisuuntaisten g-voimien näyttöruudun sekä senhetkisen tehon ja vääntömomentin palkkinäytöt. Mittariston mattapintainen päällyslasi heijastelee aurinkoisella säällä määrätyistä kulmista.
On hyvä, että ilmastoinnin ja lämmönsäädön käyttöpainikkeet ovat mekaaniset ja selkeästi esillä – sen vuoksi niitä on nopea ja turvallinen käyttää ajon aikana irrottamatta katsetta ajoradasta.
Selkeä heijastusnäyttö (lisävaruste) ilmaisee myös navigointilaitteen reittitiedot. Heijastusnäytölle ilmestyy sport-ajotilassa myös kierrosnäytön vaakapalkki. Kierrosnäyttöä ei tosin ole helppoa vilkuilla ainakaan nopeaa ajon aikana sen paremmin heijastusnäytön kapealta vaakapalkilta kuin päämittariston neulanäytöltä.
Navigointilaitteen ohjelmointi sujuu vaivattomasti, ja heijastusnäytölle heijastetut reittitiedot toimivat yhdessä selkeän ääniopastuksen kanssa loistavasti.
Leveä 12,5-tuumainen näyttöruutu varmistaa yhden markkinoiden parhaista karttanäkymistä. Näyttö ei ole BMW:n tapaan perinteisesti kosketusnäyttö, vaan näytön toimintoja operoidaan keskikonsolin säätöpyörästä. Sen käyttö on varsin juoheaa. Lisävarusteinen eleohjaus vaatii totuttelua.
Kannellinen konsolilokero on kätevän leveä, mutta sen kansi ei yllätyksellisesti avaudu tuttuun tapaan kahdessa osassa sivuille, vaan yhdessä osassa taaksepäin.
Harman Kardonin miellyttäväsointiseen äänentoistojärjestelmään sisältyy16 kaiutinta, ja järjestelmän vahvistintehoksi ilmoitetaan 464 W.
Tasokkaat etuistuimet
Pitkäjalkaisilla ja -selkäisillä yllätti hieman autoon meneminen ja sieltä nouseminen. Etuistuimien on parasta olla tarpeeksi edessä ja selkänojien linjassa B-pilarien kanssa, ettei kolauta hartiaa viimeksi mainittuun. Jos istuimen säätää vähän taemmas, autosta joutuu nousemaan kiertoliikkeellä jalat ulos kääntäen ja B-pilaria väistäen.
Etuistuimet tarjoavat ensiluokkaisen sivuttaistuen, ja penkkeihin liittyy myös mekaanisesti säädettävä, kevyttoiminen reisituki. Molemmat etuistuimet on varustettu sähkösäädöin, ja ajoasennosta virittää juuri oikeanlaisen. Musta nahkaverhoilu on höystetty urheilullisin, sinisin tikkauksin.
Uuden 3-sarjalaisen takaistuimelle on sinänsä helppo siirtyä, mutta pitkäjalkaisten matkustajien tapauksessa etuistuinsäätöjen on tällöin oltava optimoidut sekä selkänojan pystykulman, istuimen pituussäädön että mielellään myös korkeussäädön osalta. Taakse mahtuu akselivälin nimellisen kasvun ansiosta hieman aiempaa mukavammin.
BMW 320d xDriven tavaratila on sedaniksi reilun kokoinen eli peräti 480-litrainen. Takaselkänojat taittuvat alas, ja niiden lukitusliipaisimet löytyvät selkeästi tavaratilasta. Takaluukku avautuu sähköisesti.↔
Juha Peltonen
BMW 320d xDrive Sedan Business M Sport
Moottori
R4, turbo, 1995 cm³, 140 kW (190 hv)/4000 r/min, 400 Nm/1750–2500 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 6,9 s, huippunopeus 233 km/h
Kulutus
5,9 l/100 km, diesel
CO2-päästöt
155 g/km
Voimansiirto
A8, neliveto
Mitat
p. 4709, l. 1827, k. 1435 mm, akseliväli 2851 mm, maavara 135 mm, omamassa 1540 kg, kantavuus 630 kg, vetomassa 1600/750 kg, tavaratila 480 l, tankki 40/59 l (normaali/lisävaruste)
Hinta
52 180 euroa, koeajoauto 74 776 euroa (2019)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Monipuolinen kuulokevahvistin
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Mäntyharjulla vietetään huvilajoulua Marikin tapaan
Yksi eteen, kahdeksan taakse
Linnin kurkivarsi
47-neliöinen kaksio sai New Yorkin ilmettä ja sisustustakan
Saksalaista käsityötä
Kun kotina on iso koulutalo, kaikkien harrastuksille riittää huoneita
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI