Hel­mi­kui­sen au­rin­gon sä­teet ovat kau­nii­ta tun­keu­tu­es­saan lau­la­ja Ma­ri­ta Taa­vit­sai­sen,47, ko­din kor­keis­ta ik­ku­nois­ta si­sään. Kau­nis on it­se ko­ti­kin, ame­rik­ka­lais­tyy­li­nen unel­ma kes­kel­lä ra­ja­mä­ke­läis­tä maa­lai­si­dyl­liä.

”Olen ai­na ol­lut es­tee­tik­ko. Kau­nis­ta pi­tää ol­la, mut­ta ei täy­del­lis­tä. Huo­mi­sel­le­kin pi­tää jät­tää hom­mia”, emän­tä sa­noo. Si­sus­ta­mi­nen on Ma­ri­tal­le vä­hän enem­män kuin ra­kas har­ras­tus. Hä­nen kä­den­jäl­ken­sä nä­kyy ko­din ohel­la äkäs­lom­po­lo­lai­ses­sa ra­vin­to­las­sa, ja mui­ta­kin si­sus­tus­hank­kei­ta on suun­nit­teil­la.

”Käyn pa­ras­ta ai­kaa pai­kal­lis­ta si­sus­tus­kou­lua. Ko­vin pal­jon en ole eh­ti­nyt ol­la ope­tuk­ses­sa läs­nä, mut­ta ai­na­kin tie­to­ko­neel­la teh­tä­vää suun­nit­te­lua ha­lu­ai­sin op­pia.”

Ma­ri­tan in­nos­tus on tart­tu­vaa, ei­kä mis­tään huo­maa, et­tä vii­me päi­vi­nä ta­ka­na on kak­si lai­va­keik­kaa ja sii­nä vä­lis­sä keik­ka Sie­vil­lä. Ko­tiin lai­val­ta on pa­lat­tu edel­li­se­nä yö­nä, ja vä­sy­mys tun­tuu.

”Lai­val­la oli­vat mu­ka­na myös mies, lap­set ja ys­tä­vä­ni Sari Tam­mi­nen lap­si­neen. Oli­han se ai­ka­mois­ta sä­hel­tä­mis­tä. Nor­maa­lis­ti olen keik­ka­reis­suil­la muun ajan hy­tis­sä tai mes­sis­sä, mut­ta ei­hän se las­ten kans­sa käy päin­sä. Nyt lai­val­la kier­ret­tiin ko­ne­sil­lat ja pal­lo­me­ret. Jut­te­li­joi­ta lai­van käy­tä­vil­lä riit­ti.”

”Ve­din yö­myö­hään ka­ra­o­kea”

Pe­rus­kou­lun jäl­keen Ma­ri­ta opis­ke­li op­pi­so­pi­muk­sel­la kam­paa­jak­si. To­dis­tuk­sen ar­vo­sa­nat ei­vät riit­tä­neet kam­paa­ja­kou­luun.

”Tein kam­paa­jan töi­tä kym­me­nen vuot­ta. Ja vaik­ka sa­no­taan, et­tei ku­kaan tule ko­ti­o­vel­ta mi­hin­kään ha­ke­maan, tan­go­kar­sin­nois­sa niin mil­tei kävi.”

Kam­paa­mos­ta seu­raa­van oven ta­ka­na oli ni­mit­täin ra­vin­to­la Täy­si­kuu, jos­sa jär­jes­tet­tiin tan­go­ki­san kar­sin­nat. Kam­paa­mou­ra pal­kol­li­se­na oli­si eh­kä il­man­kin tul­lut tien­sä pää­hän.

”Olin ai­na vä­sy­nee­nä töis­sä, kos­ka olin yö­myö­hään teh­nyt ka­ra­o­ke-emän­nän töi­tä. Kym­me­nen vuot­ta yh­dek­säs­tä vii­teen -työ­tä oli riit­tä­väs­ti. Jos lau­la­mi­nen ei oli­si läh­te­nyt len­toon, oli­sin var­maan käy­nyt jo aloit­ta­ma­ni käsi- ja tai­de­te­ol­li­sen kou­lun lop­puun tai pe­rus­ta­nut oman kam­paa­mon.”

”Jul­ki­suus oli shok­ki”

Lau­lu-ura sai Tan­go­ku­nin­gat­ta­ruu­den myö­tä il­maa sii­pien­sä al­le vuon­na 1995, ja kam­paa­mo sai jää­dä. To­del­li­seen len­toon ura läh­ti kak­si vuot­ta kruu­naa­mi­sen jäl­keen, kun Ma­ri­ta voit­ti Syk­syn sä­ve­len And­re-kap­pa­leel­la. En­sim­mäi­set vuo­det oli­vat mel­kois­ta pyö­ri­tys­tä.

”Ka­len­te­ri oli buu­kat­tu täy­teen, ja jul­ki­suus oli ai­ka­mois­ta. Kun vii­me syk­sy­nä kat­se­lin van­ho­ja leh­ti­jut­tu­ja, moni jo unoh­tu­nut asia pa­lau­tui mie­leen.”

Jul­ki­suus oli shok­ki, ei­vät­kä kaik­ki ju­tut ai­na ol­leet hy­vän maun ra­jois­sa.

”Pa­ri­kym­men­tä vuot­ta ai­em­min kuol­leen isä­ni kuo­lin­syy­tä ar­vuu­tel­tiin ja omaa jak­sa­mis­ta­ni spe­ku­loi­tiin. Mut­ta jos oli­sin täs­tä kai­kes­ta pe­läs­ty­nyt tai kat­ke­roi­tu­nut, en tätä työ­tä edel­leen te­ki­si.”

Toi­saal­ta Ma­ri­ta eli unel­maan­sa ei­kä hai­kail­lut nor­mie­lä­män pe­rään, vaik­ka kii­re ja vä­sy­mys oli­vat ko­via.

”Olin pi­hal­la kai­kes­ta ta­val­li­ses­ta ei­kä mi­nul­la ol­lut muu­ta elä­mää. Jos ai­kaa sat­tui jää­mään, läh­din sa­moin tein mat­koil­le.”

Nyt kak­si­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min keik­ka­tah­ti on ta­sais­ta ja pa­lau­tu­mi­ses­ta pi­tää per­he huo­len. Ma­ri­tan mie­les­tä lap­set ovat pa­ras tapa pa­lau­tua maan pin­nal­le. Kun tyt­tö­jen pit­kät hiuk­set on aa­mul­la le­ti­tet­tä­vä ja vaat­teet va­lit­ta­va, on nous­ta­va ”iha­naan ar­ki­aa­muun”.

”Per­he me­nee kai­ken edel­le”

Ma­ri­tan pu­hees­sa vi­lah­ta­vat tuon tuos­ta­kin mies ja tyt­tä­ret. Per­he me­nee kai­ken edel­le.

”Per­he on jo sa­na­na­kin tär­keä ja elä­mä­ni tär­kein ar­vo. Moni asia jää sen ul­ko­puo­lel­le. Jos ei oli­si per­hei­dyl­liä ylit­se mui­den, oli­si­ko avi­o­liit­to­a­kaan.”

Jos keik­ka­pai­kal­ta ko­tiin on al­le 300 ki­lo­met­riä, Ma­ri­ta ajaa ko­tiin. Vuo­sit­tain ajo­ki­lo­met­re­jä ker­tyy 50–60 000. Jos ko­toa täy­tyy ol­la pois kau­em­min, Ma­ri­ta tie­tää hom­mien ko­to­na hoi­tu­van.

”Tomi on jä­mäk­kä isä ja pär­jää tyt­tö­jen kans­sa lois­ta­vas­ti. Minä olen meis­tä höl­lem­pi kas­vat­ta­ja. Jos en it­se ole jo­tain lap­se­na saa­nut, sen ai­na­kin ha­lu­an ty­töil­lem­me an­taa.”

Edes per­he ei kui­ten­kaan saa Ma­ri­taa py­sy­mään mon­taa päi­vää pe­räk­käin ko­to­na. Jo­hon­kin on pääs­tä­vä.

”Olen sii­nä mie­les­sä ai­ka le­vo­ton. Olen ai­na ra­kas­ta­nut läh­dön tun­nel­maa.”

”Mi­nul­la on tar­ve uu­dis­tua”

On­ko se iän tuo­maa ajat­te­lua tai ei, Ma­ri­ta ko­kee nyt voi­ma­kas­ta tar­vet­ta uu­dis­tua ja op­pia uut­ta.

Mu­sii­kis­sa ei ole ol­lut help­poa päät­tää muu­tok­sen suun­taa. Edel­li­ses­tä ko­ko­pit­käs­tä le­vys­tä­kin on jo yli vii­si vuot­ta. Sink­ku­ja on teh­ty pari vuo­des­sa, mut­ta jos ne ei­vät ota tuul­ta al­leen, on sen pääl­le Ma­ri­tan mu­kaan tur­ha koko cd:tä ka­sa­ta.

”Sil­li­sa­laat­ti, jos­sa jo­kai­ses­ta tyy­li­la­jis­ta poi­mi­taan par­haat pa­lat sa­mal­le le­vyl­le, oli­si mi­nul­le omi­nais­ta. Le­vyt­tä­mi­nen on pit­kis­sä kan­ti­mis­sa. Le­vy­jen myyn­ti on nyt eri­lais­ta kuin en­nen.”

Vuon­na 1998 il­mes­ty­nyt levy Sa­lai­nen puu­tar­ha myi And­re-kap­pa­leen sii­vit­tä­mä­nä pla­ti­naa pa­ris­sa kuu­kau­des­sa. Seu­raa­van le­vyn myyn­ti pyö­ri 40 000 kap­pa­lees­sa ja sen jäl­keen enää 3000 kap­pa­lees­sa.

”En­nen le­vyt­tä­mis­tä pi­täi­si al­la ol­la pom­min­var­ma hit­ti ei­vät­kä ra­di­o­ka­na­vat soi­ta is­kel­mää enää en­ti­seen mal­liin. Toi­saal­ta voin uu­dis­tua myös uu­dis­ta­mal­la keik­ka-oh­jel­mis­to­a­ni. Siel­lä voin esit­tää mitä vain.”

Uu­den op­pi­mi­sen pa­loa voi to­teut­taa myös kä­sil­lä te­ke­mi­ses­sä. Puu­tar­han­hoi­to, si­sus­tus ja kä­si­työt an­ta­vat ra­jat­to­mat mah­dol­li­suu­det.

”Ha­lu­ai­sin li­sää tai­to­ja ja mah­dol­li­suu­den käyt­tää re­surs­se­ja, joi­ta mi­nul­la on. Mut­ta en stres­saa tu­le­vaa en­kä mu­reh­di men­nei­tä. Olen yrit­te­li­äs, ja jo­tain ai­na jär­jes­tyy.”

Hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­väl­lä Ma­ri­tal­la py­sy­vät ja­lat tiu­kas­ti maan pin­nal­la, ei­kä hä­nen ta­pa­naan ole ta­voi­tel­la kuu­ta tai­vaal­ta. Vä­hem­pi­kin riit­tää. Oli­pa sit­ten ky­sees­sä keik­ka vaa­ti­mat­to­mal­la la­van­te­ke­leel­lä tai fii­nim­pi est­ra­di kon­sert­ti­sa­lis­sa, hän an­taa ai­na kaik­ken­sa. Tär­kein­tä on juu­ri se het­ki.