Jo­kai­nen tie­tää, mil­tä hä­peä tun­tuu. Sil­loin ha­lu­ai­si va­jo­ta maan al­le, men­nä mui­den kat­seil­ta pii­loon tai ää­rim­mil­leen vie­ty­nä teh­dä it­sel­leen pa­haa.

– Hä­peä syn­tyy, kun ih­mi­nen pal­jas­taa omia si­sim­piä toi­vei­taan ja ha­lu­jaan, mut­ta ne ei­vät kel­paa. Syn­tyy ko­ke­mus, et­tei it­se kel­paa sel­lai­se­na kuin on, psy­ko­lo­gi ja psy­ko­a­na­lyy­tik­ko Eli­na Reen­ko­la sa­noo.

Hä­pe­än al­ki­ot is­tu­te­taan jo var­hain lap­suu­des­sa toi­sin kuin esi­mer­kik­si syyl­li­syy­den. Syyl­li­syys kos­ket­taa tiet­tyä te­koa, mut­ta hä­peä koko mi­nuut­ta.

– Hä­pe­äs­sä ih­mi­nen ko­kee ole­van­sa huo­no. An­teek­si­pyyn­tö aut­taa syyl­li­syy­teen, mut­ta ei hä­pe­ään.

Tois­ten no­laa­mi­nen on oi­re

Hä­peä oi­rei­lee mo­nin ta­voin, ja jos­kus voi ol­la vai­kea tun­nis­taa, et­tä oman käyt­täy­ty­mi­sen taus­tal­la on hä­pe­ää.

– Esiin­ty­mis­jän­ni­tys, kah­vi­kup­pi­neu­roo­si ja eri­lai­set fyy­si­set oi­reet voi­vat ol­la hä­pe­än ai­kaan­saa­mia.

Hä­pe­ää voi kä­si­tel­lä myös ve­täy­ty­mäl­lä. Ih­mi­nen al­kaa väl­tel­lä ti­lan­tei­ta, jois­sa saat­tai­si tun­tea hä­pe­ää. Ko­kouk­sis­sa hän vai­ke­nee ja on ha­lu­ton ete­ne­mään ural­laan, vaik­ka se oli­si­kin muu­ten mah­dol­lis­ta.

– Toi­nen tapa kä­si­tel­lä hä­pe­ää on si­joit­taa tun­ne toi­siin. Ih­mi­nen ei sil­loin tun­nis­ta hä­pe­ää it­ses­sään, vaan löy­tää sitä muis­sa, joi­ta hal­vek­suu.

Jat­ku­va täy­del­li­siin suo­ri­tuk­siin ja jat­ku­vaan jul­ki­suu­teen pyr­ki­mi­nen voi ol­la kei­no peit­tää hä­pe­ää.

Täl­lai­nen hen­ki­lö kes­kit­tyy tois­ten vir­hei­siin ja nä­kee hei­dän no­lot puo­len­sa hy­vin­kin tark­kaan, mut­ta ei näe nii­tä it­ses­sään.

– Ih­mi­nen, jol­la ei ole kos­ke­tus­ta omaan hä­pe­ään­sä, pääs­te­lee suus­taan sam­ma­koi­ta, har­kit­se­mat­to­mia mö­läy­tyk­siä, jot­ka louk­kaa­vat tois­ta. Sam­ma­kois­ta puut­tuu hie­no­tun­tei­suus ja tah­dik­kuus.

Hä­pe­än voi ero­ti­soi­da

Jot­kut kä­sit­te­le­vät hä­pe­ää ja nöy­ryy­tyk­siä muun­ta­mal­la ne sek­su­aa­li­sik­si.

– Hä­väis­ty­nä olo kään­ne­tään päin­vas­tai­sek­si ero­ti­soi­mal­le se. Ko­e­tut nöy­ryy­tyk­set voi­daan ikään kuin kuor­rut­taa eroot­ti­sel­la mie­li­hy­väl­lä.

Nöy­ryy­tet­ty ot­taa näis­sä sek­su­aa­li­sis­sa päi­vä­u­nel­mis­sa val­lan it­sel­leen ei­kä enää ole avu­ton.

Myös jat­ku­va täy­del­li­siin suo­ri­tuk­siin ja jat­ku­vaan jul­ki­suu­teen pyr­ki­mi­nen voi ol­la kei­no peit­tää hä­pe­ää. Hä­pe­ää voi myös yrit­tää kom­pen­soi­da merk­ki­lau­kuil­la ja hie­noil­la au­toil­la.

– Si­ten voi pyr­kiä peit­tä­mään huo­nom­muu­den tun­tei­taan. Suo­ri­tuk­sia ja uu­sia han­kin­to­ja täy­tyy teh­dä jat­ku­vas­ti, sil­lä ne ei­vät pois­ta hä­pe­ää, vain ai­no­as­taan lie­ven­tä­vät sitä.

Jo­tain hy­vää hä­pe­äs­sä­kin

Kai­kis­sa meis­sä on hä­pe­ää. Se on osa ih­mi­se­nä ole­mis­ta.

Hä­pe­än ra­ken­ta­va puo­li aut­taa mei­tä hil­lit­se­mään it­sem­me ja huo­mi­oi­maan toi­sia. Ter­vet­tä hä­pe­ää tun­te­va ih­mi­nen ei ole röyh­keä.

– Hän ei etui­le jo­nos­sa ja huo­leh­tii van­huk­sis­ta, Reen­ko­la sel­ven­tää.

Moni van­hem­pi voi van­hem­mi­ten ta­ju­ta toi­mi­neen­sa las­ten­sa kans­sa vää­rin ja tun­tee sii­tä hä­pe­ää.

– Se on ai­van oi­ke­an­lais­ta tun­net­ta.

Mut­ta jos hä­pe­än tun­ne es­tää toi­mi­mas­ta ja ka­ven­taa elä­mää, on kyse lii­an voi­mak­kaas­ta tun­tees­ta.