Teksti Irma Heiskanen-Haarala
Kuva Fotolia
”Jännitin koulussa esiintymistä ja opiskeluaikana vähän kaikkea. Minulla oli reipas ja rohkea vaihe, kun lähdin työelämään ja menin naimisiin, mutta elämän kriisitilanteissa vanha jännitystaipumus on palannut. Pahimmillaan kahvikuppineuroosi häiritsi todella paljon sosiaalista elämää, ja jätin monet kutsut sen vuoksi väliin.
Minun on edelleen joskus vaikea pyytää puheenvuoroa, sanoa mielipiteeni tai esitellä itseni yleisön edessä. Iän myötä sosiaalinen jännittäminen on kyllä paljon helpottanut.
Nyt kun lähestyn eläkeikää, olen vähän surullinen siitä, että olen ollut eräänlainen alisuoriutuja ja sivustakatsoja. Koulutukseni ja taitojeni puolesta minulla olisi ollut enemmän annettavaa, ja minusta olisi voinut tulla ihan hyvä esiintyjäkin.
Olen käynyt aikuisena useita itsetuntemus- ja jämäkkyyskursseja. Iso apu oli psykoterapiasta, johon hakeuduin nelikymppisenä. Silloin minulla oli jo selviä masennusoireita.
Mietin, minkälaisia valintoja olisin elämässä tehnyt, jos olisin saanut apua pelkoihini jo teini-iässä tai viimeistään opiskeluaikana. Toisaalta olen ylpeä siitä, että olen pärjännyt jännityksestä huolimatta enkä ole hakenut rohkaisua alkoholista, joka on monen herkän ihmisen ansa.”
Mervi, 61
Lue myös:
Tällainen on sosiaalisten tilanteiden pelko
Opi 5 hyödyllistä kikkaa esiintymiseen
Voita haasteet työssä - 7 tapaa kehittää paineensietokykyä
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.