Pääkaupungilla on kuulemma rahat tiukassa ja virkamiehillä kädet täynnä töitä.
Siltä näyttää! Helsingin viranhaltijoilla ja luottamusmiehillä näkyy olevan kosolti hommia muun muassa ensi kesän kaljottelua miettiessään. Viikkotolkulla on jo vatkattu sitä, millaisia markiiseja, aurinkovarjoja ja pöytiä ravintoloitsija saa asetella ensi kesänä terassilleen.
Asiaa oli valmistelemassa myös ravintolaelinkeinon MaRan edustaja, mutta siitä huolimatta järjestön 130 jäsenravintolaa uhkasivat jättää terassit kokonaan laittamatta, ellei pöljiä sääntöjä muuteta.
Kollegani Juha-Pekka Raeste huomautti Hesarissa, että Helsingin viime kesänä hyväksymä terassiohjeistus oli vain kooste vanhoista ohjeista. Hän myös totesi, että vastaavat säännöt ovat paljon tiukempia Tukholmassa ja Kööpenhaminassa ja että jalkakäytävät ovat kaupunkilaisten yhteistä tilaa.
Jotakin häikkää ohjeissa on kuitenkin täytynyt olla, koskapa asiasta vastaava yleisten töiden lautakunta päätti panna ne uuteen valmisteluun. Aiheesta järjestetään ensi tiistaina erityinen seminaari, johon yleisten töiden lautakunnan lisäksi kutsutaan ainakin rakennusviraston väkeä.
Onko HK:n Blöö kasvisruokaa?
Yleisten töiden lautakunnan ja rakennusvalvontaviraston terassiohjeista antama ohjeistus oli kuulemma ristiriitainen. Eiköhän tähän saada menemään koko tämä kevät, ennen kuin virka- ja luottamusmiehet siirtyvät toiseen demokratian perusteita jäytävään ongelmaan: mitä saa festareilla tarjota kaupunkilaisten syötäväksi?
Helsingin ympäristölautakunta käsittelee tätä polttavaa probleemia niin ikään ensi tiistaina. Virkamiehet ovat näet päättäneet suojella kaupunkilaisten terveyttä määräämällä, että suurissa yleisötapahtumissa on pakko tarjoilla myös kasvisruokaa – sillä kun on ympäristövaikutuksia.
Jos yli tuhannen hengen yleisötapahtumissa tyrkyllä on kahvia ja teetä, vastedes olisi pakollista tarjoilla myös Reilun kaupan versiot näistä hengenvaarallisista nautinta-aineista.
Kokenut sahti- ja olutmies Pekka Kääriäinen on ihmeissään uusista sääntöpuuhasteluista varsinkin, kun hänen järjestämillään olutfestivaaleilla on tähänkin saakka ollut tarjolla kasvisruokia.
Jokainen olutloppasuu tietää, että bissen kanssa maistuvat parhaiten rasvaiset makkarat ja sianpotka, mutta minun puolestani idunsyöjät saavat pilata olutnautintonsa ihan rauhassa rehuillaan. Mutta tarvitaanko siihen virkamiesten määräyksiä?
Miten mahtaa käydä makkarafestivaalien? Tuleeko kaupungin virkamies nuuhkimaan, mitä kyrsät sisältävät? Lasketaanko HK:n Blöö liha- vai kasvisruuaksi; monen karpaasin mielestä se on kasviruuista parasta, koska siinä on vähiten lihaa.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA