UUSIMMAT ARTIKKELIT
Koristele terriini vuohenjuustovaahdolla, paistetuilla pekaanipähkinöillä, karhunvatukoilla ja rosmariinilla.
Koristele terriini vuohenjuustovaahdolla, paistetuilla pekaanipähkinöillä, karhunvatukoilla ja rosmariinilla.
LUE MYÖS
Japanilaisissa yakitori-vartaissa on pieneen muotoon pakattuna paljon hyvää makua. Teriyakin tyyppistä kastiketta sivellään vartaille paiston aikana ja loppu kastike tarjotaan herkkutikkujen kyytipoikana. Kokeile myös kirsikkatomaatti-gnocchivartaita ja viimeistele ne pestolla meheviksi.
Ruisjauhoissa pyöritetyistä muikuista tulee rapeita, kun ne paistaa voin ja öljyn sekoituksessa. Paista myös sitruunalohkoja hetken pannulla muikkujen kanssa, niin sitruunat mehustuvat ja maustavat kalan. Dippaile sitruunaisia muikkuja valkosipulikastikkeeseen, joka sekoitetaan majoneesin sijaan täyteläisestä turkkilaisesta jogurtista.
Savukalatäytteen parina kakussa maistuu avokadoista, pakasteherneistä ja majoneesista soseutettu raikas tahna.
Panzanella on italialainen salaatti, jonka salaisuus on edellisen päivän ylijääneen leivän elvyttäminen uudeksi, ihanaksi ruoaksi. Lisäksi salaattiin keitetään parsaa ja pilkotaan mukaan muitakin kasviksia.
Yhden astian reseptit ovat kiireisen pelastus. Paista lohi, perunat ja parsat samassa vuoassa uunissa ja tarjoa kyytipoikana skagenröraa. Toimii myös juhlavalla aterialla!
Orzo eli kreikkalainen riisinmuotoinen pasta on omiaan parsan kanssa. Keitä pasta ja parsa näppärästi samassa kattilassa ja surauta joukkoon pistaasilla aateloitu pesto.
Britakakku kruunaa kahvipöydän. Näyttävän herkun saat, kun koristelet britan syötävilla kukilla ja tuoreilla marjoilla.
Täyteläinen punaviinikastike maistuu karitsankyljysten kanssa.
Martti Järvi
Kaurakeksiltä maistuvan pohjan päällä kypsyy kardemummalla maustettu rahkajogurttitäyte. Viipaloidut mandariinit voi korvata veriappelsiineilla, klementiineillä, mangolla tai retrosti ananaksella.
Hapanjuuripullataikinasta paistettu pullafocaccia täytetään rommi-kirsikkamarmeladilla. Tarvitset focacciaan puolikkaan annoksen taikinaa. Kannattaa kuitenkin leipoa koko annos ja tehdä lopuista pikkupullia. Keramiikkalautanen Jaana Hagelin, Instagramissa @hagelinjaana.
Kanelisokerilla ja pistaasipähkinällä täytetyt solmupullat voidellaan paistamisen jälkeen vaahterasiirapilla herkullisen kiiltäviksi.
Ranskalainen pomelobroileri saa hedelmäisyyttä ja keväistä raikkautta pulleasta pomelosta.
Juhlava pääruoka pyhäpöytään syntyy karitsan ulkofileestä. Se kääritään yrttien ja pistaasien kanssa meheväksi rullaksi. Jos kaipaat perunoita, esimerkiksi uunissa paistetut lohkoperunat tai yrteillä höystetty muusi sopivat karitsan kanssa.
Risotto primaveran eli keväisiä kasviksia sisältävän riisiruoan kreikkalainen vastine on vihreä orzotto. Käytä siihen saatavilla olevia kasviksia ja viimeistele isoilla katkaravuilla.
Panzanella on italialainen kesäsalaatti, jonka olennainen osa on edellisen päivän leipä. Se muhevoitetaan öljyssä. Talvinen versio on peruna-hernepanzanella. Sosiaalisessa mediassa kiertää hernelisäkeohje, jonka väitetään olevan Michelle Obaman tekemä. Uskokoon tarinan ken tahtoo, mutta itse ruoka on raikas ja kokeilemisen arvoinen. Ohjeet sivulla 86.
Mehevä voitaikina alla, päällä herneistä ja mascarponesta valmistettu täyte. Niistä on raikkain fetapiiras tehty.
Simppeleitä ja hyviä kasvispastaohjeita ei ole koskaan liikaa! Tämä herneistä surautettava pestomainen kastike valmistuu nopeasti ja pullistelee nälkää loitolla pitäviä proteiineja.
Raikas sorbetti soseutetaan mustaherukoista ja maustetaan ripauksella kardemummaa upean makuiseksi. Kaavi sorbetti juhlavasti tarjolle isolle tarjoiluvadille ja koristele kaupan pussimarengeilla ja tummalla suklaalla. Jos alkuruoasta jäi tähteeksi tuoretta minttua, heitä päälle muutama lehti rikastamaan makua ja näköä.
Espanjalaisen bogueronesin tapaan sitruunalla, valkosipulilla ja tuoreilla yrteillä maustetussa ja maukkaassa liemessä marinoituneet muikut lastataan paistettujen perunoiden päälle ja tarjoillaan alkuruokatapaksina. Muikut voi pistää marinoitumaan parikin päivää ennen tarjoilua. Vaihda tuoreet yrtit raikkaisiin ennen tarjoilua.
Kauratto on parhaimmillaan, kun se on risottomaisen löysää. Juuriselleripyörykät sopivat hienosti kauraton keralle, mutta maistuvat myös sellaisInaan pääruokana esimerkiksi salaattibowlissa tai perunasoseen kanssa. Juurisellerin klassinen kumppani omena makeuttaa ja jeera maustaa kasvispyörykät mehevän makuisiksi.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2