An­teek­si­an­to voi vie­dä vuo­sia

An­teek­si­an­to ei on­nis­tu sor­mia nap­saut­ta­mal­la tai asi­aa ho­ke­mal­la. Ai­to an­teek­si­an­to on pit­kä pro­ses­si ja tah­to­ti­la. Vaik­ka päi­vit­täin voi päät­tää, et­tä tä­nään an­nan an­teek­si.

”Ih­mi­sen täy­tyy ai­na uu­del­leen, asi­an nous­tes­sa pin­taan, va­li­ta sama tah­to­ti­la ’ha­lu­an an­taa an­teek­si’.

Ajan myö­tä ne­ga­tii­vi­set tun­teet lai­me­ne­vat ja louk­kaus tu­lee mie­leen en­tis­tä har­vem­min.” Pro­ses­sis­sa voi men­nä vuo­sia, ei­vät­kä ki­pe­ät muis­tot ja tun­teet sil­ti ai­na hä­viä täy­del­li­ses­ti. Mut­ta jo teh­ty pää­tös an­teek­si­an­nos­ta voi hel­pot­taa elä­mää. Vaik­ka pää­tös on teh­ty, tun­teet voi­vat har­haut­taa an­teek­si­an­ta­mat­to­muu­den po­lul­le. Sil­loin täy­tyy vain muis­tut­taa mie­leen, mikä oli­kaan oma tah­to­ti­la.

”Ne­ga­tii­vi­set tun­teet ovat merk­ki sii­tä, et­tä pro­ses­si on kes­ken, vaik­ka suun­ta on oi­kea. Kiel­tei­siä tun­tei­ta ei pidä yrit­tää vai­en­taa ei­kä nii­tä pidä säi­käh­tää. Ne ovat to­sia, mut­ta ei­vät enää mää­rää elä­mä­ni suun­taa.”