La­ma­vuo­det pis­ti­vät Ti­mon ja Mar­ja-Muu­san pa­ri­suh­teen lu­jil­le. Per­heel­lä oli va­luut­ta­lai­no­ja, joi­den kans­sa he jou­tui­vat ko­vil­le. Kai­kes­ta kui­ten­kin sel­vit­tiin, vaik­ka sy­dän­tä vih­loi aa­mu­yön tun­tei­na.

Suh­det­ta hier­si myös Mar­ja-Muu­san mus­ta­suk­kai­suus.

”Mi­nus­ta tun­tui, et­ten rii­tä nai­se­na. En tien­nyt omaa paik­kaa­ni täs­sä suh­tees­sa. Tun­tui kuin oli­sin Ti­mon tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä vii­mei­nen ja täy­sin ar­vo­ton”, Mar­ja-Muu­sa ker­too.

”Toi­set nai­set tun­tui­vat ole­van ai­na kau­niim­pia ja kai­kin ta­voin pa­rem­pia. Timo on hyvä lau­la­ja. Kun hän lau­loi jos­sain ti­lai­suu­des­sa, kes­ki­tyin tark­kai­le­maan, ketä nais­ta hän kat­soo.”

Ano­pin mie­les­tä Mar­ja-Muu­sa ei osan­nut hoi­taa ko­tia ja lap­sia ei­kä teh­dä asi­oi­ta oi­kein, niin kuin muut mi­ni­ät te­ki­vät.

”Tämä ai­heut­ti ris­ti­rii­taa suh­tees­sam­me ja koin, et­tä Timo aset­tui äi­tin­sä ei­kä mi­nun puo­lel­le­ni.”