KUN ON OL­TU KYM­ME­NIÄ vuo­sia yh­des­sä, sitä ku­vit­te­lee tun­te­van­sa toi­sen­sa ja it­sen­sä. Mut­ta las­ten läh­det­tyä voi vie­rel­lä is­tua vie­raak­si käy­nyt ih­mi­nen. Suh­tees­sa on tyh­jää, jos elä­mä on kak­si vuo­si­kym­men­tä pyö­ri­nyt las­ten ja hei­dän me­no­jen­sa ym­pä­ril­lä.

”Saa­tam­me sil­loin pa­e­ta le­vo­ton­ta olo­am­me työn­te­koon, al­ko­ho­liin tai toi­seen suh­tee­seen”, sa­noo pari- ja sek­su­aa­li­te­ra­peut­ti, Nur­mi­jär­ven seu­ra­kun­nan joh­ta­va per­he­neu­vo­ja Heli Pruu­ki.

Omat ar­vot ovat saat­ta­neet vuo­sien var­rel­la muut­tua, ja kun äkis­ti ol­laan kak­sin, maa­il­mat tör­mää­vät. Toi­set pää­ty­vät täs­sä vai­hees­sa eroon, mut­ta ta­val­li­sin kei­no yrit­tää muut­taa asi­oi­ta on kump­pa­nin muut­ta­mi­nen. Ajat­te­lem­me, et­tä kun toi­nen oli­si toi­sen­lai­nen, oma elä­mä oli­si pa­rem­paa.

”Se ei mene niin. Kump­pa­nia ei voi muut­taa. Mut­ta jos muut­taa en­sin omaa käy­tös­tään, puo­li­so­kin re­a­goi asi­oi­hin toi­sin”, Pruu­ki sa­noo.

Jot­ta pit­käs­sä suh­tees­sa voi­si jo­kin muut­tua, on en­sin kai­vet­ta­va it­sen­sä esil­le.

1 MÄÄ­RI­TÄ RA­JA­SI

”Pa­ri­suh­de ei voi ol­la riip­pu­vuus- tai hal­lin­ta­suh­de”, sa­noo Pruu­ki.

Kun suh­tees­sa on kak­si eril­lis­tä ai­kuis­ta, kum­pi­kin voi hy­vin. Nai­set saat­ta­vat löy­tää sen vas­ta kiu­kun kaut­ta.

”Nai­set aset­ta­vat hel­pos­ti puo­li­son, las­ten ja omien van­hem­pien­sa­kin tar­peet it­sen­sä edel­le. Sil­loin kiuk­ku ja tyy­ty­mät­tö­myys kas­va­vat”, Heli Pruu­ki ku­vai­lee.

Kun si­suun­tuu mää­rit­te­le­mään, mikä it­sel­le käy ja mikä ei käy, al­kaa voi­da pa­rem­min. Ko­din tun­nel­ma tuu­let­tuu.

”Sii­hen tar­vi­taan ys­tä­väl­lis­tä mää­rä­tie­toi­suut­ta.”

On toki va­rau­dut­ta­va puo­li­son vas­ta­rin­taan.

”Se kuu­luu asi­aan. Toi­nen vain on tot­tu­nut saa­maan­sa pal­ve­luun ei­kä nie­le muu­tos­ta heti. Mut­ta ta­val­la tai toi­sel­la kump­pa­nin­kin käy­tös muut­tuu.”

2 ÄLÄ PA­KE­NE TOU­HU­A­MI­SEEN

Suo­rit­ta­mi­nen on ta­val­li­nen kei­no pa­e­ta omia, sel­vit­tä­mät­tö­miä tun­tei­ta, mut­ta le­vo­ton olo ei hä­viä ma­ra­ton­kou­lun tai re­mon­tin myö­tä. Heli Pruu­ki neu­voo me­ne­mään epä­var­muu­den tun­tei­ta päin sen si­jaan, et­tä yri­täm­me ohit­taa ne ylet­tö­mäl­lä tou­hu­a­mi­sel­la.

”Kun py­säh­tyy, saa kos­ke­tuk­sen omiin tun­tei­siin­sa ja pys­tyy kä­sit­te­le­mään nii­tä. Se on kei­no pääs­tä krii­sin ja muu­tos­ten yli.”

Sil­lä muu­tos­ten ää­rel­lä vii­si­kymp­pi­set ovat. Sil­loin sum­ma­taan elet­ty elä­mä ja kat­so­taan, mitä vie­lä on edes­sä. Joi­ta­kin rat­kai­su­ja voi ka­tua, mut­ta myös ka­tu­mi­sen tun­ne kuu­luu elä­mään. Kun sen kans­sa tu­lee si­nuik­si, pää­see eteen­päin.

”Jos ol­laan 30 vuot­ta yh­des­sä, ei kel­lään ole ai­na help­poa tai ki­vaa. Sik­si ei kan­na­ta pu­hua pel­käs­tään vai­keuk­sis­ta, vaan sii­tä, mikä kaik­ki suh­tees­sa ja elä­mäs­sä on jo hy­vin. Hy­vä­kin on tot­ta”, Heli Pruu­ki muis­tut­taa.

LÄH­TEET: HELI PRUU­KI, MAR­JO TI­MO­RIA JA MARK­KU VÄÄ­TÄI­NEN: PARI SUH­TEES­SA. TUN­NE IT­SE­SI, US­KAL­LA RA­KAS­TAA. OTA­VA 2013.

AN­NA-MA­RIA RA­JA­LA: MITÄ 50-VUO­TI­AAT KA­TU­VAT? KE­HI­TYK­SEL­LI­NEN JA HY­VIN­VOIN­NIN NÄ­KÖ­KUL­MA. JY­VÄS­KY­LÄN YLI­O­PIS­TO 2010.