Päivi Lipponen Mika Pollari kuvat
Huffin perhe
Susijengin kapteeni Shawn Huff kaataa kahvia vaaleanpunaiseen muumimukiin Huffin perheen rivitalon olohuoneessa Helsingin Vuosaaressa. Shawnin vanhemmat, koripallovalmentaja Leon Huff ja opettaja Kristiina Huff, ovat tulleet kahville.
He kertovat, kuinka Shawn aloitti koripallon.
– En pakottanut Shawnia pelaamaan, Leon sanoo.
Shawn aloittikin koripallon ”iäkkäänä”, 12-vuotiaana. Pienempänä häntä kiehtoivat enemmän ulkoleikit kavereiden kanssa.
– Mutta kun halu pelata syttyi, halusin heti ammattilaiseksi, Shawn sanoo.
Suomessa oli hyvää ruokaa
Shawnin isä Leon Huff tuli Suomeen vuonna 1975 pelaamaan koripalloa Joensuun Katajaan. 25-vuotias jenkki oli joukkueen ensimmäinen ulkomaalainen pelaaja.
Leon Huff kasvoi seitsenlapsisessa perheessä Illinois’n osavaltiossa Altonissa. Koripallo vei hänet kahdeksi vuodeksi Junior Collegeen Teksasiin. Urheilijat olivat koulun ainoat mustaihoiset. Rasismi oli jokapäiväistä. Sitten Leon opiskeli Draken yliopistossa. Hän ei jatkanut suoraan koripalloammattilaisena, vaan teki muita töitä.
Ennen muuttoa Joensuuhun Leon oli käynyt Suomessa kerran. USA:n maajoukkue teki 1974 turnausmatkan Neuvostoliittoon ja pelasi palatessaan ottelut Helsingissä ja Lahdessa.
– Suomessa oli hyvää ruokaa, ja söimme paljon, Leon vitsailee.
Tänään Leon Huffia pidetään yhtenä suomalaisen pääsarjakoripallon merkittävimmistä pelaajista. Hän lopetti peliuransa vasta 45-vuotiaana, 1995. Hän siirtyi valmentajaksi ja valmentaa vieläkin, vaikka on jo ansaitulla eläkkeellä.
Ero ei haitannut vanhemmuutta
Leon kohtasi Helsinki Klubilla Kristiinan vuonna 1981. Se oli menoa. Koti perustettiin Jakomäentie kuuteen. Shawn ja pikkuveli Michael syntyivät.
Nyt Shawnin lapsuusseutu on kadonnut, Jakomäen kotitalo on purettu.
Vanhemmat erosivat niihin aikoihin, kun Shawn meni yläasteelle. Isä Leon jäi asumaan Jakomäkeen. Äiti Kristiina muutti poikien kanssa Orioninkadulle, Hermanniin. Pojat asuivat vuorotellen kummankin luona.
– Erosta huolimatta isän ja äidin vanhemmuus ei kärsinyt. Lomista sovittiin yhdessä, ja arki sujui kitkatta, Shawn kertoo.
Bussissa luin läksyjä ja nukuin
Shawnin harjoitus- ja pelikalenteri rytmitti arjen, viikonloput ja lomat. Se työllisti erityisesti äitiä. Kristiina ei seissyt kentän laidalla vaan huolsi. Kuskaamista oli paljon, sillä harjoitusten lisäksi otteluita oli viikoittain. Pesukone pyöri jatkuvasti, ja Kristiina vitsailee, että kuivausrumpu on maailman paras keksintö.
Ruoan tarve oli käsittämätön.
– Lämmintä ruokaa oli oltava tarjolla jatkuvasti. Pikku välipaloilla ei olisi pärjätty, Kristiina kertoo.
Kristiina ja Shawn kiittävät myös Helsingin joukkoliikennettä. Reitit harjoituksiin ja peleihin etsittiin puhelinluettelon karttaosiosta.
– Luin läksyjä bussissa. Joskus nukahtelin niin, että menin pysäkin ohi, Shawn kertoo.
En halunnut isää katsomoon
Shawn sanoo olleensa aluksi huono pelaaja. Korien teko ei sujunut, eikä hän osannut ottaa paikkaansa pelikentällä.
– Hävetti niin paljon, etten halunnut isän tulevan katsomaan pelejäni ekana vuonna. Halusin olla ensin tarpeeksi hyvä, hän kertoo.
Leon-isä kunnioitti toivetta. Itsekin kahden lapsen isänä Shawn arvostaa sitä, sillä totta kai vanhempana haluaisi olla peleissä tukemassa lastaan.
Seuratreenien lisäksi Shawn pallotteli ulkona sään salliessa ja pelasi Kisahallissa kavereiden kanssa. Vuodessa hän oli yksi joukkueensa parhaista pelaajista.
– En olisi voinut uskoa niin nopeaan kehitysvauhtiin. Poika edistyi nopeammin kuin minä nuorena, Leon sanoo.
halusin kokea yliopistokoripallon
Äiti piti silmällä Shawnin koulunkäyntiä. Pojan keskiarvo keikkui yhdeksässä, joten huolta ei ollut.
– Periaatteeni oli, että jos koulunkäynti ei suju, koristakaan ei pelata, Kristiina sanoo.
Mäkelänrinteen urheilulukion jälkeen Shawnin piti päättää, pestautuako ammattilaiseksi Eurooppaan vai lähteäkö opiskelemaan.
– En kokenut olevani vielä valmis ammattilaiseksi. Tarvitsin aikaa kypsyä pelaajana ja ihmisenä.
Shawn ja Leon lähettivät VHS-kaseteilla ottelunäytteitä Atlantin yli. Shawn sai 2003 stipendin Valparaison yliopistoon Indianaan.
– Vanhemmillani on akateeminen koulutus. Ajattelin, että tutkinto on hyvä turvaverkko, jos tapahtuu ikäviä asioita. Halusin myös kokea amerikkalaisen yliopistokoripallon, Shawn kertoo.
Amerikassa Shawn itsenäistyi
Shawn ja Kristiina muistelevat, että ero itketti, sillä tuolloin ei ollut samanlaisia keinoja pitää yhteyttä kuin nyt. Kristiina kuitenkin iloitsi poikansa ratkaisusta. Hän tiesi tämän pärjäävän.
Shawn kertoo, että yliopistoon tullaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Opiskelukavereilla oli erilaisia mielipiteitä. Oli ainutlaatuista kohdata uusia ihmisiä.
Kun Kristiina matkusti Amerikkaan tervehtimään poikaansa, hän tunsi ylpeyttä. Shawn oli itsenäistynyt entisestään ja hoiti hienosti opiskelun ja urheilun.
– Amerikassa opiskelu on tehokasta. Oppituntien lisäksi annetaan hirveä määrä läksyjä. Opettelin kymmensormijärjestelmän, jotta pystyin kirjoittamaan kaikki esseet ja analyysit, Shawn kertoo
Amerikassa opinahjot rekrytoivat huippupelaajia ympäri maailmaa ja kisaavat keskenään urheilukunniasta. Myös koko lähiyhteisö elää vahvasti mukana.
– Käsi sydämellä lauletaan ottelun alussa kansallislaulu. Pieni yliopisto on kaupungin ylpeys. Indianassa tärkein laji oli miesten koripallo, Shawn sanoo.
Shawn nousi yliopistonsa parhaiden urheilijoiden joukkoon. Lisäksi hän menestyi opinnoissa. Hän valmistui sosiologian ja kriminologian kandidaatiksi.
Koripallo opettaa riskinottoa
Shawn Huffin pelilempinimi on Linkkuveitsi. Selitys kuuluu niin, että linkkuveitsi on tarpeellinen ja sillä voi tehdä vaikka mitä. Se ei kuitenkaan ole erikoisveitsi.
– Osaan enemmän kuin yhden asian, mutta en ole minkään alueen erityisosaaja, Shawn selittää.
Koripallon ansiosta hän on uskaltanut heittäytyä epävarmoihin tilanteisiin, ottaa riskejä ja tehdä virheitä. Vaatii myös kovia hermoja ajaa korille tai puolustaa, kun vastustaja juoksee päin.
– Koripallo on kontaktilaji, jossa ollaan hyvin lähekkäin. Sitä ajattelee ottavansa kolhuja vastaan joukkueen edestä. Olen oppinut hyväksi kaatujaksi, en kaadu pää edellä, Shawn kertoo.
Joukkuepelaajan on tärkeintä ymmärtää roolinsa ryhmässä. Lisäksi kuvioita on treenattava ja koreja heitettävä.
– Asetin lähitavoitteita osaamiselleni. Kun saavutin ne, asetin uudet tavoitteet. Tuolloin ei lannistu, Shawn neuvoo.
Lapset opettavat suhteellisuudentajua
Kristiina Huff paljastaa, että perheen miehet ovat kilpailuhenkisiä. Aina pitää yrittää voittaa, vaikka kyseessä olisi korttipeli. Leonista oli käsittämätöntä vain pallotella.
– Ihailen Shawnin taitoa pelata. Käsittämätön kontrasti on halussa voittaa ja siinä, miten päästä tappion yli, Kristiina sanoo.
Shawn toteaa, ettei pelissä voi jäädä suremaan pallon menetystä. Korin jälkeen ei voi jäädä juhlimaan, sillä peli jatkuu heti. Virheet on opittava unohtamaan. Katseen on oltava koko ajan tulevaisuudessa. Tappiot on käsiteltävä nopeasti.
– Häviön kirvellessä on muistettava, että lähimmät ihmiset tukevat sinua. Tappion murhetta ei saa kaataa heidän päälleen, vaan on otettava oma hetki.
Myös lapset ovat opettaneet Shawnille suhteellisuudentajua.
– Kun tulen kotiin, lapset kysyvät, ”daddy, voititteko pelin”. Jos sanon ei, heidän seuraava kommenttinsa voi olla ”mä söin hotdogin”.
Nurkassa seisoo viisivuotiaan Noelin koripalloteline. Paraatipaikalla on kolmevuotiaan Milan keittiölelusetti puisine kodinkoneineen.
– Mumma, Tildan äiti, on hankkinut ne nettikirpputoreilta, Shawn kertoo.
Kotona on rauhallista, sillä lapset ovat päiväkodissa. Shawnin puoliso Tilda on yleisurheiluharjoituksissa.
Rasismi on pienieleistä
Suomen maajoukkueessa Shawn on pelannut vuodesta 2003. Heinäkuussa 2015 hänet valittiin sen kapteeniksi Hanno Möttölän 15-vuotisen kauden jälkeen.
Shawn pitää valintaa suurena kunniana. Hän joutui miettimään, millaisia odotuksia häneen kohdistuu ja kuinka hän kykenee vastaamaan niihin.
– Olen oma itseni ja pyrin ottamaan pelaajat huomioon, ettei kukaan kokisi jäävänsä ulkopuoliseksi. Yritän antaa joukkueelle sitä, mitä se kulloinkin tarvitsee. Jos se tarvitsee kevennystä, hauskutan.
Juuri kun Shawn oli valittu kapteeniksi, Helsingin Kansalaistorilla järjestettiin rasismin vastainen Meillä on unelma -tapahtuma. Sen sykähdyttävin hetki oli, kun Susijengi saapui lavalle Shawnin johdolla. Hän on myös yksi Punainen kortti rasismille -hankkeen keulakuvista.
Ala-asteella Shawn oli koulun ainoa tummaihoinen. Armeijassa hän joutui rasistisen vitsailun kohteeksi. Nytkään hän ei voi sanoa, ettei kokisi Suomessa syrjintää.
– Rasismi on pienieleistä. Vartija seuraa minua kaupassa. Viereeni ei istuta julkisissa liikennevälineissä. Minua puhutellaan englanniksi. Näitä tapahtuu päivittäin. Mutta koska olen lähes kaksimetrinen mies, minulle ei huudella.
Keskustelemme häviämisen taidosta
Pelattuaan vuosia Italiassa, Ranskassa ja Saksassa Shawn on palannut Suomeen. Toukokuussa hän solmi kolmen vuoden sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.
Se muuttaa arjen. Shawnin puoliso Tilda oli ulkomailla kotiäitinä. Nyt hän aikoo jatkaa keskeytyneitä lähihoitajan opintojaan ja urheilu-uraansa pituus- ja korkeushyppääjänä. Noel ja Mila saavat uusia kavereita päiväkodissa.
Leon-ukilla ja Kristiina-mummilla on aikaa leikkiä lastenlastensa kanssa. He voivat seurata tarkemmin Shawnin pelejä.
Shawn rohkaisee lapsiaan urheilun pariin. Mila on osoittautunut innokkaaksi kiipeilijäksi.
– Myös kilpailuhenkisyys on periytynyt lapsille. Monta keskustelua on pitänyt käydä häviämisen taidosta, Shawn sanoo ja nauraa.
Juttu julkaistu Oma Aika -lehdessä 9/2019
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.