Tai­tei­li­ja Ka­ta­rii­na Sou­ri, 47, saa­puu lou­nas­ra­vin­to­laan mi­nuu­til­leen ai­ka­tau­lus­sa. Kii­ret­tä ei huo­maa, vaik­ka hän on su­han­nut Si­poon-ko­din ja Hel­sin­gin vä­liä sir­kus­ta har­ras­ta­van 12-vuo­ti­aan Ki­a­na-tyt­tä­ren­sä asi­ois­sa. Heti haas­tat­te­lun jäl­keen edes­sä on lu­ku­pii­ri­ta­paa­mi­nen Hel­sin­gin Kir­ja­mes­suil­la.

”Olen ai­na ajois­sa”, hän sa­noo.

Ka­ta­rii­na Sou­rin ole­mus on tyt­tö­mäi­nen, nau­ru jät­kä­mäi­nen ja vih­rei­den sil­mien kat­se in­ten­sii­vi­nen. Vaik­ka meik­ki on moit­tee­ton, tyy­li on pi­kem­min­kin luon­non­lap­si­mai­nen kuin la­dy­li­ke. Hän­tä on vai­kea luo­ki­tel­la sen pa­rem­min ul­ko­nä­ön kuin työ­u­ran­kaan suh­teen.

Vii­mei­set 15 vuot­ta Ka­ta­rii­na Sou­ri on tun­net­tu kir­jai­li­ja­na ja ku­va­tai­te­li­ja­na. Har­va kui­ten­kaan tie­tää, et­tä kir­jo­ja on jo yh­dek­sän ja kä­si­kir­joi­tuk­si­a­kin usei­ta. Lo­ka­kuus­sa il­mes­tyi ri­kos­ro­maa­nit­ri­lo­gi­an toi­nen osa, Sam­mu­nut sy­dän. Val­koi­nen var­jo tuli ulos vii­me vuo­den alus­sa ja on saa­nut lu­ki­joil­ta hy­vän vas­taa­no­ton.

”Kai­kes­ta huo­li­mat­ta mi­nul­la ei ole in­to­hi­mois­ta suh­det­ta ro­maa­ni­kir­jal­li­suu­teen. En ole iden­ti­tee­til­tä­ni kir­jai­li­ja. Kir­jat ovat vä­li­ne il­mais­ta asi­oi­ta, jois­ta olen kiin­nos­tu­nut”, sa­noo Sou­ri, joka hy­väk­syt­tiin Kir­jai­li­ja­liit­toon vuon­na 2008, vii­den­nen ro­maa­nin­sa jäl­keen.

Samp­pan­jaa ja vaah­to­kark­ke­ja oli yk­si Ka­tan elä­män kään­ne­koh­dis­ta. Hän oli sar­jaa kir­joit­ta­es­saan 25-vuo­ti­as.

”Ta­ju­sin, et­tä ha­lu­an työs­ken­nel­lä juu­ri näin, yk­sin ja omas­sa rau­has­sa.”

Edel­tä­vät vuo­det oli­vat ol­leet hur­jaa ai­kaa. Nuo­ri nai­nen oli pais­kau­tu­nut jul­ki­suu­teen vain 18-vuo­ti­aa­na Ita­li­an ja USA:n Pla­y­bo­ys­sa jul­kais­tu­jen ku­vien myö­tä.

”Jul­ki­suus oli ko­vaa, ei­kä sitä voi­nut hal­li­ta. Iden­ti­teet­ti­ni ei pääs­syt ke­hit­ty­mään nor­maa­lis­ti, kos­ka se vaa­tii rau­haa. Sitä mi­nul­la ei ol­lut. Taus­tal­la vai­kut­ti myös lap­suu­den trau­ma, jos­ta en ha­lua enem­pää pu­hua.”

Noi­hin ai­koi­hin Ka­ta­rii­na Sou­ri tun­net­tiin vie­lä Kata Kärk­käi­se­nä. Kärk­käi­nen vaih­tui Sou­rik­si vii­ti­sen vuot­ta sit­ten.

”Ast­ro­lo­gia luo us­koa vai­keuk­sis­sa”

Ni­men­vaih­dos­ta päät­tä­mi­seen ja asi­an to­teut­ta­mi­seen ei men­nyt pa­ria päi­vää pi­dem­pään.

”Luo­tan in­tui­ti­oon ja olen roh­kea te­ke­mään rat­kai­su­ja. Mi­nul­la on kova halu men­nä eteen­päin.”

In­tui­ti­on li­säk­si ast­ro­lo­gia ja psy­ki­at­ri C. G. Jun­gin ana­lyyt­ti­nen psy­ko­lo­gia ovat Ka­ta­rii­na Sou­rin ta­po­ja jä­sen­tää maa­il­maa. Asi­aan pe­reh­ty­mä­tön kuu­li­ja jou­tuu täs­sä koh­taa kes­kit­ty­mään py­sy­äk­seen kär­ryil­lä.

”In­nos­tuin kol­me vuot­ta sit­ten si­dee­ri­ses­tä ast­ro­lo­gi­as­ta. Luu­lin sil­loin, et­tä Sa­tur­nus on skor­pi­o­nis­sa ja tul­kit­sin elä­mää­ni sitä kaut­ta. Mut­ta kun opin, et­tä täh­ti­mer­kit ovat siir­ty­neet 28 as­tet­ta niis­tä ajois­ta, jol­loin ast­ro­lo­gi­set mer­kit mää­ri­tel­tiin, ta­ju­sin et­tä Sa­tur­nus oli­kin vaa’as­sa.”

Ka­ta­rii­nal­le ast­ro­lo­gia on loo­gi­nen tapa ym­mär­tää omaa it­se­ään ja ym­pä­röi­vää maa­il­maa.

”Se aut­taa, kun on vai­ke­aa. On kai pa­rem­pi luot­taa Sa­tur­nuk­seen kuin syö­dä mie­li­a­la­lääk­kei­tä.”

”Voi kuu­los­taa hör­höi­lyl­tä”

Ka­ta­rii­na Sou­ri on käy­nyt läpi freu­di­lai­sen psy­ko­a­na­lyyt­ti­sen te­ra­pi­an. Sii­tä on ol­lut hyö­tyä oman iden­ti­tee­tin ra­ken­ta­mi­ses­sa, mut­ta par­hai­ten hä­nen aja­tus­maa­il­maan­sa so­pi­vat psy­ko­te­ra­peut­ti Carl Jun­gin nä­ke­myk­set. Jun­gi­lais­ta psy­ko­te­ra­pi­aa Suo­mes­sa an­taa vain muu­ta­ma te­ra­peut­ti.

”Jun­gi­lai­suus yh­dis­tää psy­ko­lo­gi­an ja hen­ki­syy­den ei­kä sul­je pois luo­van ener­gi­an ole­mas­sa­o­loa. Meis­sä on myös pii­lo­ta­jui­nen puo­li, per­soo­nan var­jo.”

Vaik­ka Ka­ta­rii­na Sou­ri pu­huu kiih­ke­äs­ti, hän osaa myös nau­raa it­sel­leen.

”Tie­dän, et­tä tämä voi kuu­los­taa hör­höi­lyl­tä. Us­kon kui­ten­kin tä­hän, vaik­ka en voi­kaan tie­tää, on­ko kaik­ki tot­ta vai ei. Se ei ole olen­nais­ta. Yl­ti­ö­ra­ti­o­naa­li­nen eläk­keel­lä ole­va ju­ris­ti­äi­ti­ni ei voi ym­mär­tää, kuin­ka mi­nus­ta tuli täl­lai­nen.”

”Ha­lu­sin aka­tee­mi­sel­le ural­le”

Ka­ta­rii­na Sou­ri ko­kee nyt 47-vuo­ti­aa­na elä­vän­sä elä­män­sä pa­ras­ta ai­kaa. Näyt­tä­mi­sen halu on pois­sa ja ti­lal­le on tul­lut va­paus teh­dä juu­ri sitä, mitä ha­lu­aa.

”Jos­sain vai­hees­sa har­mit­te­lin sitä, et­ten läh­te­nyt aka­tee­mi­sel­le ural­le. Enää se­kään ei vai­vaa. Elä­mä on hyvä näin.”

Sou­ri va­lit­tiin joi­ta­kin vuo­sia sit­ten Men­san jä­se­nek­si, mut­ta hän luo­pui sit­tem­min jä­se­nyy­des­tä. Hän ei ha­lua lei­mo­ja.

Kes­ki-ikää Sou­ri ku­vaa elä­män­vai­heis­ta mer­kit­tä­väm­mäk­si.

”On ou­toa, jos me­nee tä­män vai­heen il­man nä­kö­kul­man muu­tos­ta. En ha­lua enää kään­tää kat­set­ta­ni pois. Ha­lu­an elää omien ar­vo­je­ni mu­kai­ses­ti. Enää en pus­ke it­se­ä­ni ää­ri­ra­joil­le, vaan olen it­sel­le­ni ar­mol­li­nen.”

Myös täy­del­li­syy­den ta­voit­te­lu on jää­nyt.

”Hy­väk­syn sen, et­tei mi­nus­ta tule ab­so­lu­tis­tia tai hen­ke­vää joo­gia. Olen täl­lai­nen kuin olen.”