Jaa­nan iso­sis­kot sai­vat lap­sen­lap­sia en­nen hän­tä it­se­ään. Sis­kot ei­vät pu­hu­neet juu­ri muus­ta kuin heis­tä.

– Vaik­ka iso­äi­tiys oli odo­tus­te­ni täyt­ty­mys, pää­tin, et­ten mis­sään ni­mes­sä heh­kut­tai­si asi­aa. Kuka sitä jak­saa? Se on sama kuin kat­sel­la tois­ten lo­ma­ku­via. Ei­hän sii­hen tun­nel­maan pää­se.

Äs­ket­täin Jaa­na kat­soi tuo­reen iso­äi­din ku­vaa­mia kont­taus­vi­de­oi­ta ja miet­ti, et­tä lap­set yleen­sä op­pi­vat kont­taa­maan. Se ei ole eri­kois­ta.

Sis­koil­leen Jaa­na on sa­no­nut, et­tei jak­sa kuul­la lap­sen­lap­sis­ta jat­ku­vas­ti. Hän on ha­vain­nut pien­tä louk­kaan­tu­mis­ta. Vie­raam­pien kans­sa hän vaih­taa pu­hee­nai­het­ta.

– Joku eh­kä ta­ju­aa sii­tä, et­tä nyt tuli yli­an­nos, joku eh­kä ei. Olem­me kui­ten­kin ai­kui­sia ih­mi­siä, ja mei­tä kiin­nos­ta­vat muut­kin asi­at.

Lue myös: Kuin­ka ol­la iso­van­hem­pi eri-ikäi­sil­le las­ten­lap­sil­le?

”Tun­ne­ta­sol­la he ovat  koko elä­mä­ni”

Jaa­na asuu use­am­man sa­dan ki­lo­met­rin pääs­sä lap­sen­lap­sis­taan. Hän ar­ve­lee, et­tä oli­si hoi­vaa­vam­pi ja ar­ki­sem­pi mum­mi, jos asui­si lä­hel­lä.

Haus­kin­ta on saa­da lu­van kans­sa heit­täy­tyä roo­li­leik­kei­hin tai läh­teä pik­ni­kil­le olo­huo­nee­seen.

– Olin äi­ti­nä sa­man­lai­nen. Poi­ka­ni sa­noi jos­kus, et­tä mik­set voi ol­la ta­val­li­nen äi­ti, kun saa­toin kes­ken sii­vouk­sen ru­ve­ta tans­si­maan imu­rin kans­sa.

Tun­ne­ta­sol­la las­ten­lap­set ovat Jaa­nal­le koko elä­mä.

– He ovat ai­na sy­dä­mes­sä ku­ten omat­kin lap­set. Kun olen hei­dän kans­saan, olen sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti hei­dän iso­äi­tin­sä. He­kin huo­maa­vat sen. Olen heil­le hy­vin tär­keä.

Lue myös: Psy­ki­at­ri Jari Sink­ko­nen: ”Ase­tu eros­sa lap­sen ase­maan”

”Kuin 30 vuot­ta oli­si hä­vin­nyt vä­lis­tä”

Omat lap­set tah­to­vat las­ten­las­ten tul­tua jää­dä var­joon. Jaa­na kai­paa het­kiä, joi­na voi­si ju­tel­la poi­kien­sa kans­sa. Mi­ni­öi­den kans­sa hä­nel­lä on hy­vät vä­lit. Vä­li­mat­ka eh­käi­see tup­pau­tu­mis­ta.

– Las­ten­las­ten ol­les­sa pie­niä tu­pu­tin vii­sai­ta neu­vo­ja­ni vaik­ka fluns­san hoi­dos­ta. Huo­maan, kun yri­tän neu­voa. Kas­va­tuk­seen en puu­tu. Tai yri­tän ol­la puut­tu­mat­ta.

Las­ten­lap­set huo­maa­vat, et­tä mum­mo­las­sa on oma tyy­li, ko­to­na oman­sa. Mum­mo­las­sa lep­suil­laan esi­mer­kik­si nuk­ku­maan­me­no­a­jois­ta. Toi­saal­ta hei­tä vah­tii ja suo­je­lee enem­män kuin omi­aan.

– Näi­tä en pääs­tä yk­sin kii­pei­ly­te­li­nee­seen. Toki tun­sin pa­rem­min omien las­te­ni sel­viy­ty­mis­tai­dot.

Las­ten­lap­set tuo­vat mie­leen vah­vo­ja vä­läh­dyk­siä omien poi­kien var­hais­vuo­sis­ta.

– Yk­si on kuin il­met­ty isän­sä pie­ne­nä. Hä­nen kans­saan ju­tel­les­sa­ni tun­tui, et­tä 30 vuot­ta on hä­vin­nyt vä­lis­tä. Muis­tan, mil­tä po­jat tun­tui­vat, tuok­su­ja myö­ten.

Lue myös: Van­hem­pien ero ah­dis­taa ai­kui­se­na­kin