”Maan­vil­je­li­jäl­le ke­vät on ai­na hie­noa ai­kaa, vaik­ka se me­nee työn mer­keis­sä. It­se pi­dän syk­sys­tä. Se taas on jos­kus yh­den mie­hen sota. Pari vuot­ta sit­ten puin vii­mei­set tat­ta­rit mar­ras­kuus­sa, ja sitä en­nen oli eh­ti­nyt sa­taa kah­des­ti lun­ta. Kos­kaan ei ole jää­nyt pui­mat­ta mi­tään.

Nyt vil­je­len mal­la­soh­raa, veh­nää ja ku­mi­naa. Suo­mi on maa­il­man suu­rin ku­mi­nan­tuot­ta­ja, ja meil­lä on hyvä mai­ne mark­ki­noil­la. Li­säk­si poh­joi­set olo­suh­teet an­ta­vat ma­kua maus­te­kas­vei­hin.

Työ­ni on it­se­näis­tä, ja saan ol­la te­ke­mi­sis­sä luon­non kans­sa. Ku­lut­ta­ja myös os­taa suo­ma­lai­sen tuot­teen, vaik­ka se oli­si kal­liim­pi. Maa­ta­lout­ta ar­vos­te­taan­kin en­tis­tä enem­män. Mei­tä ei enää mol­la­ta sa­mal­la lail­la kuin ai­kai­sem­min.

Toki maa­ta­lous ra­sit­taa ym­pä­ris­töä, mut­ta mi­nul­le on it­ses­tään sel­vää hoi­taa ym­pä­ris­töä ja luon­toa. Mi­nut on va­lit­tu Län­si-Uu­den­maan ve­sien­suo­je­li­jak­si­kin.

Per­heel­lä­ni oli maa­ti­la Kark­ki­las­sa. Mi­nul­le oli luon­tais­ta tul­la maan­vil­je­li­jäk­si. Kä­vin isän­tä­kou­lun ja ha­lu­sin pi­tää eläi­miä. Ko­ti­ti­la kävi pie­nek­si, ja os­tin li­säk­si Vih­dis­tä ti­lan kon­kurs­si­huu­to­kau­pas­ta 1993. Toi­vee­ni to­teu­tui: mi­nus­ta tuli si­ka­far­ma­ri.

Mi­nul­le to­det­tiin, et­tä pär­jäät raha-asi­ois­sa, mut­ta mi­ten mei­naat sel­vi­tä töis­tä. Niin kävi, et­tä pol­tin it­se­ni lop­puun, tuli avi­oe­ro ja ma­sen­nuin. Hain ja sain apua, ja olen pääs­syt niis­tä mur­heis­ta. Kova kou­lu se oli.

Iloit­sen sii­tä, et­tä van­hem­pi tyt­tä­re­ni, 28-vuo­ti­as, ja hä­nen avo­puo­li­son­sa jat­ka­vat työ­tä­ni. Su­ku­pol­ven­vaih­dos on tar­koi­tus to­teut­taa 2015. En tie­dä yh­tään nais­ta, joka oli­si pär­jän­nyt maan­vil­je­li­jä­nä huo­nos­ti.”