Lap­se­na jou­duin lu­ke­maan ikään kuin sa­laa. Maa­ti­lal­la kun oli­si ol­lut jat­ku­vas­ti muu­ta­kin hom­maa. Kir­jas­to­au­to­vi­sii­teil­lä he­rä­si aja­tus, jos­ko kir­jas­toon voi­si pääs­tä ke­sä­töi­hin ’su­viu­u­nok­si’. Roh­ke­nin ky­syä asi­aa, ja on­nis­tui­han se. Sil­lä tiel­lä olen yhä.

Olen kiin­nos­tu­nut kai­kes­ta ja täs­sä työs­sä saan sel­vi­tel­lä mitä eri­lai­sim­pia asi­oi­ta. Vii­sas­tun vä­hän joka päi­vä. Ih­mi­set ky­sy­vät kai­ken­lais­ta ei­vät­kä ky­sy­myk­set ai­na edes lii­ty kir­joi­hin. Useim­mi­ten pys­tym­me aut­ta­maan.

Vas­tuul­la­ni on his­to­ria ja jän­nä­rit. Edes nuo­re­na en lu­ke­nut L. M. Mont­go­me­ryä, vaan mie­luum­min Alis­tair Mac­Le­a­nia. Nyt kiin­nos­ta­vat myös muis­tel­mat. Uu­tuus­kir­jat me­ne­vät suo­raan hyl­lyyn, ja jo­no­tan nii­tä yh­des­sä asi­ak­kai­den kans­sa. Tai sit­ten odo­tan suo­si­ol­la, kun kir­ja ma­kaa hyl­lys­sä.

Pa­ras­ta työs­sä­ni ovat asi­ak­kaat. Tun­nem­me asi­a­kas­kun­tam­me hy­vin. Nimi ja kas­vot jää­vät mie­leen; ai­na­kin jos va­rauk­sia on ker­ty­nyt pal­jon. Mo­nel­le van­huk­sel­le saa­tam­me ol­la päi­vän ai­noa jut­tu­kump­pa­ni. Va­ki­oa­si­ak­kail­le suo­sit­te­lem­me kir­jo­ja ja meil­tä ky­sy­tään suo­si­tuk­sia. Kir­jas­tos­sa on myös pal­jon ta­pah­tu­mia. Jos­kus saam­me teh­dä työ­tä elä­vän mu­sii­kin sä­es­tyk­sel­lä.

Va­paa-ajal­la ha­lu­an teh­dä muu­ta­kin kuin lu­kea. Sel­kä­ni on huo­nos­sa kun­nos­sa, ja py­rin sik­si­kin liik­ku­maan, eri­tyi­ses­ti ui­maan. Li­säk­si lau­lan kuo­ros­sa ja hoi­dan puu­tar­haa. Avo­mie­he­ni kans­sa teem­me pie­niä mat­ko­ja lä­hi­a­lu­eil­le. Hä­net­kin ta­pa­sin kir­jas­tos­sa kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten.