”Hy­vää huo­men­ta, hy­vät nai­set ja her­rat, täs­sä pu­huu ko­neen kap­tee­ni”, nai­sää­ni sa­noo, ja Air­bu­sin moot­to­rit jy­räh­tä­vät käyn­tiin.

Yl­lät­ty­nei­tä il­mei­tä, hil­jais­ta su­pi­naa.

Vii­meis­tään, kun len­to­ko­ne nou­see pil­vien pääl­le, is­tuin­vyön merk­ki­va­lo sam­muu ja juo­ma­kär­ryt il­mes­ty­vät mat­kus­ta­moon, sel­vi­ää, mikä on tä­män len­non yk­kös­pu­hee­nai­he. Pi­lot­ti­na on nai­nen, mut­ta mat­kus­ta­mo­hen­ki­lö­kun­ta koos­tuu yh­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta mie­his­tä.

Täl­lä Frank­fur­tin-len­nol­la mie­his­tön su­ku­puo­li­roo­leis­sa tun­tui ole­van jo­tain ou­toa.

Eri­kois­tut­ki­ja Han­na Ylös­ta­lo Tam­pe­reen yli­o­pis­ton Työ­e­lä­män tut­ki­mus­kes­kuk­ses­ta ei yl­lä­ty, kun hän kuu­lee, et­tä len­to­hen­ki­lö­kun­nas­ta tuli pu­hee­nai­he.

TOI­MI­TUS­JOH­TA­JA NINA KO­PO­LA, 53

”Nah­ka on pak­suun­tu­nut”

Kes­kus­kaup­pa­ka­ma­rin mu­kaan Suo­mes­sa on ta­san yk­si pörs­siyh­ti­ön toi­mi­tus­joh­ta­ja. Hän on kui­tu­kan­kai­ta, kos­teus­pyyh­kei­tä ja jous­to­pak­kauk­sia val­mis­ta­van Suo­mi­sen Nina Ko­po­la. Hän­tä en­nen nais­toi­mi­tus­joh­ta­jia on ol­lut vain muu­ta­ma.

Ko­po­la ei koe, et­tä ku­kaan oli­si suh­tau­tu­nut hä­nen va­lin­taan­sa toi­mi­tus­joh­ta­jak­si ih­me­tel­len. Hä­nen ei ole tar­vin­nut to­dis­tel­la osaa­mis­taan.

”Ih­mi­set on­nit­te­li­vat, mut­ta ei se he­rät­tä­nyt sen kum­mem­paa re­a­goin­tia ke­nes­sä­kään. En it­se­kään ih­met­te­le, mitä minä täs­sä teen, kos­ka olen nai­nen. Tämä oli luon­nol­li­nen as­kel ural­la­ni.”

”Us­kon, et­tä nai­set, jot­ka pää­se­vät eteen­päin, ovat pa­rem­pia kuin mie­het, kos­ka hei­tä on niin pal­jon vä­hem­män. Huo­not nai­set ei­vät pää­se eteen­päin, mut­ta huo­not mie­het saat­ta­vat pääs­tä.” Toi­mi­tus­joh­ta­ja on ol­lut vä­hem­mis­tös­sä opis­ke­lu­a­jois­ta läh­tien ja us­koo, et­tä sii­tä on ol­lut hyö­tyä työ­e­lä­mäs­sä.

”Tie­dän, et­tä eri­ar­vois­ta­mis­ta on, mut­ta it­se en ole ko­ke­nut syr­ji­mis­tä. Olen koko ikä­ni ol­lut mies­val­tai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä: opis­kel­lut dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si

ja työs­ken­nel­lyt te­ol­li­suu­des­sa. Mies­ten kes­kel­lä olen tot­tu­nut eri­lai­seen huu­len­heit­toon. Nah­ka on pak­suun­tu­nut.”

Ko­po­lan mie­les­tä su­ku­puo­len si­jas­ta ural­la ete­ne­mi­seen vai­kut­ta­vat enem­män oma per­soo­na ja asen­ne. Hän ar­ve­lee, et­tä nais­joh­ta­jia on vä­hän, kos­ka nai­sil­ta puut­tuu roh­keus. Hei­dän pi­täi­si ot­taa isom­pia ris­ke­jä ja us­koa enem­män it­seen­sä.

”Nai­set aset­ta­vat it­sel­leen ai­van lii­an kor­kei­ta vaa­ti­muk­sia. He ta­voit­te­le­vat täy­del­li­syyt­tä, ja se ra­joit­taa mah­dol­li­suuk­sia ede­tä ural­la. Sat­tu­ma vai­kut­taa enem­män kuin ku­vi­tel­laan. Jos tu­lee ti­lai­suus, sii­hen pi­tää tart­tua. Pi­täi­si us­kal­taa teh­dä, mitä ha­lu­aa.”

KO­TI­TA­LOU­SO­PET­TA­JA PE­TER BJUGG, 49

”Van­hem­mat ovat ol­leet myön­tei­ses­ti yl­lät­ty­nei­tä”

Ke­vät­lu­ku­kau­si on päät­ty­nyt, mut­ta Pe­ter Bjugg is­tuu vie­lä työ­paik­kan­sa Munk­ki­nie­men yh­teis­kou­lun pi­hal­la. Kun työ­ka­ve­rit tyh­jen­tä­vät työ­pöy­tän­sä, ko­ti­ta­lou­so­pet­ta­ja jää kuu­raa­maan keit­ti­ö­tä. Sii­nä riit­tää työ­tä lo­ma­päi­vil­le­kin.

Bjugg on yk­si har­vo­ja ja en­sim­mäi­siä mies­ko­ti­ta­lou­so­pet­ta­jia. Hän pää­tyi am­mat­tiin sat­tu­mal­ta.

”Isä­vai­naa­ni oli pit­kän lin­jan ra­vin­to­la-alan am­mat­ti­lai­nen. Hän sa­noi, et­tä ruo­an pa­ris­ta saa ai­na töi­tä. Olin mon­ta

ke­sää töis­sä sil­loi­ses­sa ho­tel­li Hes­pe­ri­as­sa. Lu­ki­on jäl­keen me­nin ra­vin­to­la­kou­lu Per­hoon, jos­sa tein tar­joi­li­jan tut­kin­non.”

Bjugg jat­koi opis­ke­lua Haa­ga-ins­ti­tuu­tis­sa ja val­mis­tui res­to­no­mik­si. Sit­ten hän ta­pa­si ham­mas­lää­kä­rik­si opis­ke­le­van vai­mon­sa ja ha­lu­si yli­o­pis­toon.

”Yk­si tut­tu opis­ke­li ko­ti­ta­lou­so­pet­ta­jak­si. Ajat­te­lin, et­tä haen sin­ne. Voi­sin sit­ten vaih­taa pää­ai­net­ta, kun pää­sen si­sään, mut­ta toi­sin kävi. Pro­fes­so­ri Tert­tu Tuo­mi-Gröhn

in­noit­ti mi­nua opet­ta­jan­hom­mas­sa. Sa­maan ai­kaan Kei­jo Mik­ko­nen val­mis­tui en­sim­mäi­se­nä mie­he­nä ko­ti­ta­lou­so­pet­ta­jak­si”, Bjugg sa­noo.

Hän ei koe, et­tä ih­mi­set pi­täi­si­vät hä­nen am­ma­tin­va­lin­taan­sa eri­koi­se­na.

”Op­pi­laat suh­tau­tu­vat mies­ko­ti­ta­lou­so­pet­ta­jaan kuin muu­ta vaih­to­eh­toa ei oli­si. Van­hem­mat taas ovat ol­leet myön­tei­sel­lä ta­val­la yl­lät­ty­nei­tä, et­tä lap­set saa­vat mie­hes­tä esi­ku­vaa ko­din­hoi­toon. En us­ko, et­tä hir­ve­äs­ti mie­ti­tään, on­ko mies vai nai­nen. Tär­kein­tä on, et­tä osaa teh­dä työn­sä hy­vin.”

Mie­he­nä ole­mi­ses­ta on hyö­tyä kou­lu­maa­il­mas­sa ai­na­kin auk­to­ri­tee­tin kan­nal­ta.

”Meno on muut­tu­nut sem­moi­sek­si, et­tä vä­lil­lä pi­tää ol­la kova ja tyly. Sii­nä mie­he­nä ole­mi­nen hel­pot­taa”, Bjugg sa­noo.

Hän ei ole su­kun­sa ai­noa, joka edus­taa vä­hem­mis­töä työs­sään.

”Sis­kon ty­tär on Suo­men en­sim­mäi­nen nais­puo­li­nen Hor­net-len­tä­jä.”

Hä­nen mu­kaan­sa moni ”mies­ten töis­sä” ole­va nai­nen ja ”nais­ten töis­sä” ole­va mies jou­tuu yhä se­lit­te­le­mään ura­va­lin­taan­sa.

Se joh­tuu Ylös­ta­lon mu­kaan kult­tuu­ri­sis­ta, kas­va­tuk­sel­li­sis­ta ja luon­nol­li­sis­ta syis­tä. Suu­rin syis­tä on pe­rin­teis­tä kum­pu­a­va ste­re­o­tyyp­pi­nen ajat­te­lu. Ja­ot­te­lu su­ku­puo­li­roo­lei­hin al­kaa jo vau­va­na ja nä­kyy jopa puo­li­vuo­ti­ai­den neu­vo­la­kor­teis­sa.

”Opim­me jäy­kät su­ku­puo­li­roo­lit var­hain. Neu­vo­la­kor­teis­sa ty­töis­tä kir­joi­te­taan, et­tä au­rin­koi­nen, su­loi­nen, iha­na nap­pi­sil­mä ja prin­ses­sa, kun taas po­jis­ta, et­tä jä­mäk­kä, to­me­ra, voi­ma­kas ja joh­ta­ja-ai­nes­ta”, hän sa­noo.

”En kiel­lä su­ku­puol­ten bi­o­lo­gi­sia ero­ja, mut­ta ei nii­tä vau­vois­sa tuos­sa mää­rin ole. Jos puo­li­vuo­ti­aas­ta as­ti ho­e­taan, et­tä on su­loi­nen tai joh­ta­ja-ai­nes­ta, kyl­lä se vai­kut­taa sii­hen, mil­lai­sik­si ai­kui­sik­si kas­vam­me.”

OSAA­MIS­TAAN JOU­TUU TO­DIS­TE­LE­MAAN

Työ­mark­ki­noi­den su­ku­puo­lit­tu­mi­seen vai­kut­taa myös se, et­tä Suo­mes­sa nai­set ovat tul­leet työ­e­lä­mään ver­rat­tain ai­kai­sin ja nai­sil­le tyy­pil­li­siä alo­ja on näin eh­ti­nyt muo­dos­tua.

”Tääl­lä nais­ten työl­li­syy­sas­te on erit­täin kor­kea. Mo­nis­sa muis­sa mais­sa on vä­hem­män ja­ot­te­lua tai eri alat ovat nai­sil­le ja mie­hil­le tyy­pil­li­siä. Mo­nes­ti esi­mer­kik­si ul­ko­mail­la tar­joi­li­jat ovat mie­hiä”, Ylös­ta­lo sa­noo.

Hän ei löy­dä mi­tään hy­vää sii­tä, et­tä töi­tä ja­e­taan su­ku­puo­len mu­kaan: se jäy­kis­tää työ­mark­ki­noi­ta, ra­joit­taa va­lin­nan­va­paut­ta, es­tää po­ten­ti­aa­li­sen osaa­mi­sen käyt­töä ja ai­heut­taa tasa-ar­vo-on­gel­mia.

Tut­ki­jan mu­kaan mies­ten on nai­sia hel­pom­paa teh­dä vas­tak­kai­sel­le su­ku­puo­lel­le tyy­pil­li­siä töi­tä.

”Mie­het ote­taan usein avo­sy­lin vas­taan nais­val­tai­sil­la aloil­la, ku­ten ope­tuk­ses­sa ja päi­vä­hoi­dos­sa. Toi­saal­ta mie­hil­le voi ol­la lei­maa­vam­paa teh­dä nais­ten töi­tä, kos­ka ne ovat usein vä­hem­män ar­vos­tet­tu­ja kuin mie­hil­le tyy­pil­li­set työt”, Ylös­ta­lo sa­noo.

”Esi­mer­kik­si nais­val­tais­ta hoi­va-alaa ei näh­dä eri­tyis­tä am­mat­ti­tai­toa vaa­ti­va­na työ­nä. Mo­nis­sa mais­sa on ko­ti­rou­va­kult­tuu­ri, ja nai­set te­ke­vät hoi­va­työ­tä pal­kat­ta ko­to­na. Sitä pi­de­tään ko­din­hoi­don jat­kee­na, jota nai­set te­ke­vät luon­nos­taan.”

Ylös­ta­lon mu­kaan nai­set saa­vat yh­teis­kun­nal­lis­ta ar­vos­tus­ta, kun he toi­mi­vat mie­se­nem­mis­töi­sil­lä aloil­la, mut­ta jou­tu­vat to­dis­te­le­maan osaa­mis­taan.

HOI­VAA­VIS­SA ISIS­SÄ ON TU­LE­VAI­SUUS

Eri­kois­tut­ki­ja Han­na Ylö­sa­ta­lo ei us­ko, et­tä kä­si­tys nais­ten ja mies­ten töis­tä pois­tuu täy­sin, ai­na­kaan lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa.

Vaik­ka mie­hiä kou­lut­tau­tuu­kin nais­val­tai­sil­le aloil­le, työ­yh­tei­sös­sä hie­rar­ki­at Ylös­ta­lon mu­kaan yleen­sä säi­ly­vät. Hän ot­taa esi­mer­kik­si ope­tu­sa­lan, jos­sa mie­het nou­se­vat hel­pos­ti reh­to­reik­si.

”Ih­mi­set voi­vat kui­ten­kin to­teut­taa omaa su­ku­puol­taan nyt va­paam­min. Mie­hil­le on an­net­tu mah­dol­li­suus ak­tii­vi­seen van­hem­muu­teen, ja us­kon, et­tä mies­ten van­hem­pain­va­paat li­sään­ty­vät.”

Täl­lä on hä­nen mu­kaan­sa po­si­tii­vi­sia vai­ku­tuk­sia: nais­ten ei enää tar­vit­se teh­dä sa­mas­sa mää­rin kak­sin­ker­tais­ta työ­päi­vää, eli teh­dä ko­ti­töi­tä, hoi­taa lap­sia ja käy­dä vie­lä palk­ka­työs­sä.

Ylös­ta­lo veik­kaa, et­tä näin myös nais­ten mah­dol­li­suu­det ede­tä ural­la pa­ra­ne­vat ja su­ku­puol­ten vä­li­set palk­ka­e­rot ta­soit­tu­vat pik­ku­hil­jaa.

”Kun lap­set saa­vat mal­lin hoi­vaa­vas­ta isäs­tä, eh­kä seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le eri su­ku­puo­lil­le epä­tyy­pil­li­set va­lin­nat voi­vat ol­la myös vä­hem­män lei­maa­via.”

OSAS­TON­HOI­TA­JA ERK­KI LUO­MAN­SUU, 59

”Mie­het pa­ran­ta­vat työ­il­ma­pii­riä”

Kun Töö­lön sai­raa­lan ta­pa­tur­ma-ase­man osas­ton­hoi­ta­ja Erk­ki Luo­man­suu val­mis­tui sai­raan­hoi­ta­jak­si 35 vuot­ta sit­ten, hä­nel­lä ei ol­lut työ­ka­ve­ri­na mon­ta mies­tä.

Ala ve­tää edel­leen enim­mäk­seen nai­sia. Sai­raan­hoi­ta­jien lii­ton mu­kaan 75 000:sta työs­sä ole­vas­ta sai­raan­hoi­ta­jas­ta 4 500 eli kuu­si pro­sent­tia on mie­hiä.

Luo­man­suu ei ole koh­dan­nut eri­ar­voi­suu­den tun­net­ta,

päin­vas­toin.

”Kaik­ki ovat sa­no­neet, et­tä mie­hiä tar­vi­taan täl­lä alal­la. En voi sa­noa, et­tä mi­nul­la oli­si ol­lut suur­ta kut­su­mus­ta, mut­ta päi­vää­kään en ole ka­tu­nut va­lin­taa­ni. Sai­raan­hoi­ta­ja­na pää­si var­maan am­mat­tiin. Töi­tä riit­tää.”

Luo­man­suu ei koe, et­tä mies­sai­raan­hoi­ta­jien oli­si hel­pom­pi nous­ta esi­mie­sa­se­maan nais­val­tai­sel­la alal­la.

”Töö­lön sai­raa­las­sa on 17 osas­ton­hoi­ta­jaa, jois­ta kol­me­on mie­hiä. Nel­jäs­tä yli­hoi­ta­jas­ta yk­si on mies. Mi­nul­la ei ole ol­lut ura­put­ki­a­jat­te­lua, vaan mi­nua on ai­na pyy­det­ty esi­mie­hek­si. Per­soo­na ja am­mat­ti­tai­to vie­vät eteen­päin.”

Luo­man­suun mu­kaan mie­het suo­si­vat enem­män ”ac­ti­on-paik­ko­ja” eli päi­vys­tys­po­lik­li­ni­koi­ta, leik­kaus­sa­le­ja ja teho-osas­to­ja. Esi­mer­kik­si van­hus­ten­hoi­dos­sa mie­hiä on vä­hem­män.

”Päi­vys­tyk­ses­sä on pal­jon ag­g­res­sii­vi­sia po­ti­lai­ta ja huu­me­hör­hö­jä.

Po­ti­laat saat­ta­vat ko­kea olon­sa tur­val­li­sem­mak­si, kun ym­pä­ril­lä on mies­hoi­ta­jia. Nais­kol­le­gat ovat taas sa­no­neet, et­tä mie­het pa­ran­ta­vat työ­il­ma­pii­riä. Ei tule klik­ke­jä niin hel­pos­ti”, Luo­man­suu lis­taa mies­ten an­tia työ­yh­tei­söön.

Mik­si mies­sai­raan­hoi­ta­jia on sit­ten niin vä­hän?

”Palk­ka oh­jaa ih­mi­siä ai­ka pal­jon, ei­kä se ole ko­vin ruu­sui­nen täl­lä alal­la.”

PAP­PI PIRK­KO POI­SUO, 58

”En ole kir­kon täti, vaan pap­pi”

Ke­sä­kuus­sa tuli ku­lu­neek­si 25 vuot­ta sii­tä, kun Mal­min seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen Pirk­ko Poi­suo vi­hit­tiin pa­pik­si. Vie­lä­kään kaik­ki ei­vät hy­väk­sy hän­tä ei­kä mui­ta nai­sia pap­pi­na.

”Mi­nul­la on hy­viä tut­ta­via, joil­la on eri­lai­nen vir­ka­kä­si­tys. He ei­vät tul­leet pap­pis­vih­ki­myk­see­ni. Se tun­tui su­rul­li­sel­ta”.

”It­sel­le­ni mer­kit­si­vät pal­jon yh­den van­huk­sen sa­nat. Hän sa­noi en­sin kau­his­tu­neen­sa, kun näki, et­tä nai­nen tu­lee siu­naa­maan. Het­ken kuun­nel­tu­aan hän oli huo­man­nut, et­tei mi­kään ol­lut muut­tu­nut.”

Poi­suo sa­noo, et­tä juu­ri seu­ra­kun­ta­lais­ten kan­nus­tus an­toi alus­sa voi­maa.

”Jot­kut sa­noi­vat, et­tä otat­han pap­pis­vih­ki­myk­sen, kun se jos­kus on mah­dol­lis­ta.

Mo­nes­ti tuli het­kiä, jol­loin toi­voin, et­tä sai­sin kul­kea ih­mis­ten rin­nal­la lop­puun as­ti.”

Kir­kol­lis­ko­kouk­sen vii­mei­set ää­nes­tyk­set nais­pap­peu­des­ta 1980-lu­vun lo­pul­la oli­vat myrs­kyi­siä.

”Sil­loin käy­tiin mar­gi­naa­lis­ta kes­kus­te­lua, ku­ten kuu­luu­ko nai­sen ää­ni, ja mil­tä hän näyt­tää ras­kaa­na alt­ta­ril­la. Ajat­te­lin, et­tä on­nek­si olen sen­tään lap­se­ni syn­nyt­tä­nyt.

Sain ri­vo­ja ja louk­kaa­via vies­te­jä, jot­ka ei­vät kes­tä päi­vän­va­loa.”

Yk­si maan­vil­je­li­jä syyt­ti Poi­suo­ta sii­tä, et­tä hä­nen pork­ka­na­sa­ton­sa oli men­nyt pi­lal­le. Jos­kus joku pap­pi taas on jää­nyt sa­kas­tin ul­ko­puo­lel­le odot­ta­maan, et­tä nais­pa­pit pois­tu­vat.

”Se ei louk­kaa mi­nua. Iden­ti­teet­ti­ni kes­tää sen kyl­lä. Se, et­tä kään­tää toi­sel­le se­län, on mie­les­tä­ni lap­sel­lis­ta ja huo­noa käy­tös­tä.”

Al­ku­vuo­si­na Poi­suo jou­tui ute­li­ai­suu­den koh­teek­si. Ker­ran­kin yk­si au­toi­li­ja oli vä­häl­lä ajaa ko­la­rin, kun hän näki nai­sen pa­pin pu­vus­sa.

”Ny­kyi­nen kirk­ko­her­ra on ko­ros­ta­nut, et­tä seu­ra­kun­nas­sam­me on nai­sia ja mie­hiä, ja kaik­kien on teh­tä­vä töi­tä tois­ten­sa kans­sa. Pik­kui­sen har­mit­taa, jos joku esit­te­lee mi­nut lap­sel­leen kir­kon tä­ti­nä. En ole täti. Olen pap­pi.”