Pas­to­ri Hilk­ka Ol­ki­nuo­ra teki myös me­nes­tyk­sek­kään ja edel­lä­kä­vi­jä­u­ran ta­lous­jour­na­lis­ti­na. Hän oli en­sim­mäi­siä nai­sia ta­lous­toi­mit­ta­ja­na. Hän oli en­sim­mäi­nen nai­nen ta­lous­leh­den ylim­mäs­sä joh­dos­sa, Kaup­pa­leh­den toi­nen pää­toi­mit­ta­ja.

- Nai­se­na ole­mi­ses­sa oli se hyvä puo­li, et­tä jäim­me mie­leen ja meil­le pu­hut­tiin va­ro­mat­to­mas­ti. Olen näh­nyt suur­ten yh­ti­öi­den joh­ta­jien it­ke­vän, vuo­si­kym­me­niä en­nen Ale­xan­der Stub­bia ja Juha Si­pi­lää.

Hilk­ka oli myös en­sim­mäi­nen nai­nen Ta­lous­toi­mit­ta­jien ker­hon pu­heen­joh­ta­ja­na.

- Ai­na kun ky­syt­tiin, et­tä ty­töt­hän ei­vät mene sau­naan, meil­lä oli ta­pa­na sa­noa, et­tä kyl­lä me­ne­vät. Ja me­ni­vät­kin, vaik­ka vain jut­te­le­maan tun­nik­si tak­ka­huo­nee­seen. Käy­tim­me kaik­ki kei­not osoit­taak­sem­me, et­tei mei­tä tö­ni­tä.

Hilk­ka sa­noo, et­tä nai­sia ope­te­taan ha­lu­a­maan ei­kä tah­to­maan. Ha­lu­taan uu­si kä­si­lauk­ku tai kau­nis koti. Tah­to­mi­nen on jo­tain muu­ta.

Nai­nen saa kol­me kie­li­op­pi­neu­voa

Hilk­ka ku­vaa it­se­ään 1960-lu­vun fe­mi­nis­tik­si. Hän asui tuol­loin Ame­ri­kas­sa ja ta­pa­si muun mu­as­sa Glo­ria Stei­ne­min.

Tä­nään Hilk­ka toi­mii työ­noh­jaa­ja­na myös yri­tys­joh­dol­le. Nai­sia hän jou­tuu muis­tut­ta­maan kol­mes­ta kie­li­o­pil­li­ses­ta sei­kas­ta.

- Yk­si: Älä iki­nä käy­tä kon­di­ti­o­naa­lia. Kak­si: Älä iki­nä hy­väk­sy pas­sii­via, sil­lä ai­na kun jo­tain teh­dään, nai­nen pää­tyy te­ke­mään sen. Kol­me: Sano, mitä tar­koi­tat. Mie­het ei­vät vä­hem­mäl­lä ym­mär­rä.

Hän ke­hot­taa suo­ra­na pu­hee­seen. Se ei ole ty­lyä, vaan re­hel­lis­tä. Ih­mi­set yleen­sä ha­lu­a­vat tie­tää, mi­ten asi­at ovat.

Nai­nen ras­kaa­na alt­ta­ril­la

Hil­kan elä­mäs­sä nai­seus tuli eteen vie­lä­kin erot­ta­vam­pa­na kuin ta­lous­jour­na­lis­mis­sa, kun hän al­koi opis­kel­la te­o­lo­gi­aa vuon­na 1988, eli sa­ma­na vuon­na, kun nais­pap­peus hy­väk­syt­tiin. Hän opis­ke­li myös psy­ki­at­ri­aa lää­ke­tie­teel­li­ses­sä tie­de­kun­nas­sa. Opis­ke­lu­ai­ka­naan hän sai kak­si las­ta.

- Sil­loin po­jat sa­noi­vat mi­nul­le ym­mär­tä­vän­sä, mik­si nai­nen ei voi ol­la pap­pi. Ei­hän tuon nä­köi­se­nä voi men­nä alt­ta­ril­le.

Te­o­lo­gi­aa opis­ke­le­maan Hilk­ka ha­lu­si jo 1966, kir­joi­tet­tu­aan yli­op­pi­laak­si. Hä­nen us­kon­no­no­pet­ta­jan­sa Im­me­ri Sasi, Kim­mo Sa­sin isä, sa­noi sil­loin näin, Hil­kan mie­les­tä oi­kein.

- Nuo­ret ei­vät tun­ne it­se­ään. Minä tun­nen nuo­ret. Sinä et oli­si tyy­ty­väi­nen am­ma­tis­sa, jos­sa joku toi­nen sa­noo, mitä saat ky­syä.

Hilk­ka te­kee edel­leen pa­pin töi­tä, mut­ta har­ki­ten. Hän kas­taa, vih­kii ja siu­naa hau­dan le­poon ih­mi­siä, joi­den elä­män­his­to­ri­as­sa hän on ol­lut mu­ka­na.

Viik­koa en­nen ta­paa­mis­tam­me hän oli pi­tä­nyt ti­lai­suu­den, jos­sa juh­lit­tiin kul­ta­häi­tä. Se jäi mie­leen poik­keuk­sel­li­sen hy­vä­nä.

Hilk­ka Ol­ki­nuo­ran laa­ja haas­tat­te­lu on jul­kais­tu Oman Ajan nu­me­ros­sa 9/2016.