Mil­loin vii­mek­si kir­joi­tin kä­sin muu­ta kuin kaup­pa­lis­tan tai ni­mi­kir­joi­tuk­sen? Nyt voin vas­ta­ta: ei­li­sil­ta­na. Vuo­si sit­ten en oli­si muis­ta­nut. Pit­kään kir­joi­tin töis­sä muis­tiin­pa­not kä­sin, ja vä­lil­lä niis­tä oli vai­ke­aa saa­da sel­vää. Läp­pä­ri­kau­del­la olen nä­py­tel­lyt haas­tat­te­lut ko­neel­le. Osaan kym­men­sor­mi­jär­jes­tel­män, kir­joi­tan sok­ko­na ja tosi no­pe­as­ti. Ny­ky­työ­e­lä­män kes­keis­tä voi­ma­va­raa eli te­hok­kuut­ta nos­taa, kun teks­tie­le­men­tit ovat val­mii­na ko­nees­sa. Vie­lä kun ro­bot­ti te­ki­si lo­put, avot!

Aloin har­joi­tel­la uu­del­leen kä­sin kir­joit­ta­mis­ta mat­ka­päi­vä­kir­jal­la vuo­si sit­ten. Kun kat­son nyt sil­lois­ta teks­ti­ä­ni, sii­nä on pal­jon kor­jauk­sia ja kä­si­a­la hyp­pe­leh­tii. Vuo­den­vaih­tees­sa tein taas mat­kan tie­toi­ses­ti il­man di­gi­taa­li­sia här­ve­lei­tä ja tois­tin päi­vä­kir­jan. Kir­joi­tin len­to­ko­nees­sa, ui­ma-al­taal­la, vuo­tees­sa, ma­ja­pai­kan keit­ti­ös­sä. Joka päi­vä kir­ja­sin ta­pah­tu­mia, op­pi­maa­ni, tun­tei­ta­ni ja ky­sy­myk­si­ä­ni. Kir­joi­tin enem­män ja enem­mäs­tä.

Nyt päi­vä­kir­ja­ni si­vut saa­vat uut­ta si­säl­töä joka päi­vä. Pro­ses­si on koko ajan en­tis­tä pal­kit­se­vam­pi. Kä­sin kir­joit­ta­es­sa­ni olen va­paa ja yk­si­tyi­nen. Tie­to­ko­ne on työ­maa­ni, ja kaik­kea ko­neel­la ai­kaan­saa­maa­ni – tä­tä­kin – hion mo­nes­ti. Kä­sin kir­joit­ta­es­sa­ni en tee niin. Se on hie­noa.

Kä­sin kir­joit­ta­mi­nen rau­hoit­taa. Gee­li­ky­nä­ni liik­kuu pi­däk­keet­tä hy­väl­lä pa­pe­ril­la. Kä­si­a­la­ni on kau­nis­tu­nut muu­ta­mas­sa kuu­kau­des­sa. Mal­tan pa­rem­min. Ajat­te­len val­miim­min. Mut­ta kiin­nos­ta­vin­ta on, et­tä kynä li­sää roh­keut­ta­ni. Se avaa sa­lai­suuk­sia ja joh­dat­taa tut­ki­mat­to­mil­le po­luil­le.

Us­kal­luk­sen huh­ti­kuu­ta!