Horn Head Donegalissa hemmotelee kulkijaa upeilla maisemilla

Moona Laakso

Jos sää ei miel­ly­tä, odo­ta puo­li tun­tia, neu­voo ir­lan­ti­lai­nen pai­kal­li­so­pas. Ir­lan­nin län­si­ran­ni­kol­la neu­vo osoit­tau­tuu oi­val­li­sek­si.

To­sin Con­ne­ma­ran nie­mi­a­lu­eel­la sa­taa ja lu­jaa. Kun sade tau­ko­aa, pää­tän uh­ma­ta sää­tä ja läh­teä kan­sal­lis­puis­toon kä­ve­lyl­le. Ta­voit­tee­na­ni on Di­a­mond Hill, joka ko­ho­aa 442 met­rin kor­keu­teen.

Kun ka­pu­an koh­ti kuk­ku­laa sade al­kaa piis­ka­ta ja tuu­li rie­poo niin lu­jaa, et­tä tun­tuu mah­dot­to­mal­ta ede­tä. Jou­dun myön­tä­mään tap­pi­o­ni ja pa­laa­maan au­tol­le.

Au­tos­ta ihas­te­len Con­ne­ma­ran ka­rua mai­se­maa. Edes­sä­ni siin­tää pit­kä, ka­pea, kum­pui­le­va tie ei­kä mui­ta au­to­ja näy. Py­säh­dyn, kun nä­ky­vyys lop­puu rank­ka­sa­tees­sa. Lam­paat ei­vät näy­tä ole­van sii­tä mok­sis­kaan.

Kylemore Abbeyssä on goottilaistyylinen kirkko. Myös puutarha on nähtävyys.

Moona Laakso

Kylemore Abbey on ollut nunnaluostari 1920-luvulta lähtien, mutta linna rakennettiin Mitchell Henryn perheen kodiksi 1800-luvun lopulla.

Moona Laakso

Luos­ta­ri lin­nas­sa

Con­ne­ma­ras­sa pa­kol­li­nen näh­tä­vyys on Ky­le­mo­re Ab­bey. Luos­ta­rin pe­rus­ti­vat lin­naan nun­nat, jot­ka pa­ke­ni­vat Bel­gi­as­ta en­sim­mäis­tä maa­il­man­so­taa. Luos­ta­ria voi ihail­la kau­em­paa tai os­taa li­pun luos­ta­riin ja sen puu­tar­haan, Vic­to­ri­an Wal­led Gar­de­niin.

Ly­hy­en kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä on goot­ti­lais­tyy­li­nen kirk­ko, jon­ka lin­nan­her­ra Mitc­hell Hen­ry ra­ken­nut­ti vai­mon­sa muis­tol­le. Ul­ko­na rie­poo myrs­ky, si­säl­lä on rau­hal­lis­ta ja hil­jais­ta. Sy­ty­tän kynt­ti­län me­neh­ty­nei­den rak­kai­den muis­tol­le ja is­tun het­ken yk­sin hil­jai­suu­des­sa.

Clif­de­nin ky­läs­tä löy­dän pie­nen kir­ja­kau­pan, jos­ta os­tan mat­ka­muis­tok­si va­lo­ku­va­kir­jan. Näi­hin mai­se­miin ha­lu­an pa­la­ta ko­to­na.

Happy Hooker -laiva saapuu Doolinin laituriin noutamaan Inisheerin saarelle matkustavia.

Moona Laakso

Pyö­räil­len saa­ren ym­pä­ri

Seu­raa­va­na päi­vä­nä suun­ta­na ovat Aran­saa­ret. Sää on mai­nio. Hap­py Hoo­ker -vene ir­to­aa Doo­li­nin lai­tu­ris­ta, ja del­fii­ni tu­lee ter­veh­ti­mään. Pus­kem­me ko­vas­sa aal­lo­kos­sa koh­ti Inis­hee­riä (ii­rik­si Inis Oírr), Aran­saa­ris­ta pie­nin­tä.

Saa­rel­la au­rin­ko paah­taa. Vuok­raan pol­ku­pyö­rän. Ek­syä ei Inis­hee­ril­lä voi­si, sil­lä saa­ri on vain kol­mi­sen ki­lo­met­riä kant­tiin­sa.

Inis­heer on yk­si niis­tä har­vois­ta pai­kois­ta, jois­sa vie­lä pu­hu­taan pää­a­si­as­sa ii­riä. Asuk­kai­ta on al­le 300.

Pyö­räi­len ki­vi­ai­to­jen vä­lis­sä ja ih­met­te­len tur­koo­si­na kim­mel­tä­vää ran­ta­vii­vaa ja hil­jai­suut­ta. Yk­si vai­kut­ta­vim­mis­ta näh­tä­vyyk­sis­tä on ki­vik­koi­sel­le ran­nal­le vuon­na 1960 haak­si­rik­kou­tu­nut lai­va. Muun mu­as­sa vis­kiä kul­jet­ta­nut lai­va jou­tui ko­vas­sa aal­lo­kos­sa vai­keuk­siin ja ajau­tui ka­rik­koon.

Saa­re­lai­set pe­las­ti­vat mie­his­tön. Hyl­ky on ol­lut pai­kal­laan on­net­to­muu­des­ta läh­tien.

Inis­hee­rin il­mas­to on ai­nut­laa­tui­sen leu­to. Siel­lä viih­ty­vät niin ark­ti­set, Vä­li­me­ren kuin vuo­ris­ton­kin kas­vit. Kes­ki­läm­pö­ti­lat vaih­te­le­vat hei­nä­kuun +15 as­tees­ta tam­mi­kuun +6 as­tee­seen. Ruo­ho vi­he­ri­öi ai­na.

Olem­me mais­sa kol­mi­sen tun­tia. Jos saa­rel­la viet­täi­si yön, pää­si­si lä­hem­mäs ii­rin­kie­lis­tä kult­tuu­ria.

Dinglen jokaisessa pubissa tekisi mieli pistäytyä.

Moona Laakso

Ihas­tun ding­leen

Ker­ryn krei­vi­kun­nas­sa ihas­tun Ding­len kau­pun­kiin sa­man tien.Suo­jai­san lah­den poh­juk­kaan aset­tu­nut 1 200 asuk­kaan kau­pun­ki no­jai­lee vuo­riin ja kat­soo ete­lään.

He­a­tons Gu­est­hou­se täyt­tää odo­tuk­set. Ko­dik­kaan huo­nee­ni ik­ku­nas­ta siin­tää meri.

Il­lal­la os­tan fish & chip­sit Ding­le Ahoy -ruo­ka­kär­rys­tä. Ko­jun pi­tä­jä Tom Bar­ron ker­too, et­tä turs­ka on pyy­det­ty sa­ma­na päi­vä­nä Ding­len ve­sil­tä. Ding­le-gi­nil­lä maus­te­tun, lei­vi­te­tyn ka­lan kans­sa pop­si­taan pak­su­ja rans­ka­lai­sia.

Tom pää­tyi Ding­leen ko­ti­maas­taan Eng­lan­nis­ta kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

– Tu­lin lo­mal­le ys­tä­vä­ni luo. Jäin. Ra­kas­tuin paik­kaan heti.

Ym­mär­rän To­mia. Ding­les­sä on jo­ta­kin eri­tyis­tä.

Hän suo­sit­te­lee jat­ka­maan il­taa pu­bis­sa – nii­tä riit­tää. Elä­vää mu­siik­kia soi­te­taan mo­nes­sa pai­kas­sa. Osa toi­mii sa­mal­la se­ka­ta­va­ra­kaup­pa­na. En­nen oli tyy­pil­lis­tä ot­taa tuop­pi, kun os­ti vaik­ka pa­ke­tin nau­lo­ja.

Jäl­ki­ruu­ak­si nau­tin Ding­len me­ri­suo­lal­la maus­te­tun jää­te­lön Murp­hy’sis­sä. Se val­mis­taa jää­te­lön­sä pai­kal­li­sis­ta raa­ka-ai­neis­ta. Suo­la­kin on me­ri­ve­des­tä uu­tet­tua.

Kelttiläistä musiikkia soittava banjo-kitaraduo esiintyy pubin nurkassa.

Moona Laakso

Il­ta mu­siik­ki­pu­beis­sa

Muu­si­kot soit­ta­vat An Droic­he­ad Beag (The Small Brid­ge) -pu­bis­sa. Tar­joi­li­ja tai­vut­te­lee mi­nut ot­ta­maan ison sii­de­rin. Se mak­saa mel­kein sama kuin pie­ni. Pian, kun soit­ta­jat vaih­tu­vat, ha­lu­ai­sin var­mas­ti kuun­nel­la. Näin ta­pah­tuu.

Pai­kal­li­nen kuu­lui­suus on del­fii­ni Fun­gie, joka on viih­ty­nyt Ding­len nie­men lie­peil­lä vuo­des­ta 1983. Fun­gie­ta ter­veh­ti­mään jär­jes­te­tään ve­ne­ret­kiä. Usein seu­ral­li­nen del­fii­ni näyt­täy­tyy­kin. Nyt ai­ka ei rii­tä ta­paa­mi­seen, mut­ta olen iloi­nen, et­tä yk­si del­fii­ni tuli näh­tyä jo Inis­hee­rin saa­rel­le läh­ties­sä.

Vie­rai­lun kruu­naa He­a­ton’s Gu­est­hou­sen aa­mi­ai­nen. Va­lit­sen Bai­leys-puu­ron. Tar­joi­li­ja kan­taa pöy­tään puu­ro­lau­ta­sen ja toi­nen omis­ta­jis­ta tuo tar­jot­ti­mel­la Bai­leys Irish Cream -li­köö­riä. Tar­joi­li­ja si­rot­te­lee puu­ron pääl­le rus­ke­aa so­ke­ria, kaa­taa ker­maa ja vii­mei­sek­si li­köö­riä. Puu­roa ei saa se­koit­taa.

Maku on tai­vaal­li­nen. Tätä ha­lu­an ko­keil­la ko­to­na. En vain us­ko, et­tä ruo­ka­muis­toa voi tois­taa.

Kau­rii­ta kan­sal­lis­puis­tos­sa

Ding­len nie­mi­maa kan­nat­taa ajaa ym­pä­ri ja ihail­la upei­ta mai­se­mia. Inch Be­ac­hin hiek­ka­ran­nal­la viih­ty­vät lai­ne­lau­tai­li­jat. Ran­ta­kah­vi­las­sa nau­tit lou­naan tai lei­vok­sen.

Sii­tä voi jat­kaa Kil­lar­ney­yn, jon­ka 10 200 heh­taa­rin kan­sal­lis­puis­tos­sa on kol­me jär­veä, Ir­lan­nin kor­keim­mat vuo­ret McGil­ly­cud­dy’s Reeks ja vaih­te­le­via va­el­lus­reit­te­jä.

Gap of Dun­loe on sola, jon­ka läpi kul­kee hie­no mai­se­ma­reit­ti. Jätä au­to Kate Ke­ar­ney’s Cot­ta­gen park­ki­pai­kal­le.

Kä­ve­li­jää on heti vas­tas­sa hil­jai­suus. Kuu­len vain pu­ron so­li­nan ja ok­san rä­säh­dyk­sen, kun vuo­het köm­pi­vät tien­vie­ren ry­tei­kös­sä. Toi­sel­la puo­len on met­sä­kau­rii­ta. Hii­vin lä­hem­mäs. Ne kat­so­vat mi­nua epäil­len ja säp­säh­tä­vät, kun otan ka­me­ran esil­le. Pie­ni vir­he­lii­ke ja kau­riit sän­tää­vät met­sään.

1500-luvulla rakennettu Killarneyn Ross Castle on hiljattain restauroitu. Linnavierailulle pääsee huhtikuusta lokakuuhun.

Moona Laakso

POL­KU VE­SI­PU­TOUK­SEL­LE

Suo­sit­tu py­säh­dys­paik­ka Kil­lar­neyn kan­sal­lis­puis­tos­sa on 1400-lu­vul­la ra­ken­net­tu Ross Cast­le, jota ym­pä­röi­vät vih­reä nur­mi ja Lough Le­a­nen jär­vi. Lin­nan ym­pä­ri on mu­ka­va teh­dä rau­hal­li­nen kä­ve­ly­kier­ros.

Vii­den mi­nuu­tin kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä N71 Kil­lar­ney Ken­ma­re -tiel­tä on Torc-ve­si­pu­tous. Sa­tu­mai­nen, vih­reä met­sä­pol­ku vie noin 20 met­riä kor­ke­al­le ve­si­pu­touk­sel­le. Jos kii­pe­ää ylem­mäs pu­touk­sen va­sem­mal­la puo­lel­la ole­via por­tai­ta, saa­puu nä­kö­a­la­pai­kal­le, jol­ta voi tä­hyil­lä yli jär­vien.

Ke­sä­ai­kaan Torc on suo­sit­tu tu­ris­ti­bus­sien py­säh­ty­mis­paik­ka. Syk­syl­lä ja tal­vel­la on rau­hal­lis­ta.

Breac House -hotelli on täydellinen piilopaikka Donegalin luoteisnurkassa. Majatalossa on vain kolme vierashuonetta, jokaisessa on oma terassi ja näköalaikkuna.

Moona Laakso

Me­ri­le­vä­kyl­py odot­taa

Mie­leen­pai­nu­va tapa päät­tää mat­ka on yö­py­mi­nen Breac Hou­ses­sa.

Do­ne­ga­lin krei­vi­kun­nas­sa si­jait­se­va ho­tel­li ve­loit­taa kah­den yön mi­ni­miy­ö­py­mi­ses­tä rei­lut 400 eu­roa. Ko­ke­mus on sen ar­voi­nen. Horn He­a­din nie­mes­sä ma­ja­ta­lo on omas­sa rau­has­saan. Lä­hin kylä on Dun­fa­nag­hy, jon­ne on kol­mi­sen ki­lo­met­riä.

Do­ne­ga­li­lai­sen pa­ris­kun­nan ra­ken­nut­ta­mas­sa skan­di­naa­vi­ses­sa ta­los­sa on vain kol­me vie­ras­huo­net­ta. Jo­kai­ses­sa on ik­ku­na lat­ti­as­ta kat­toon ja oma te­ras­si.

Nä­ky­mät laak­soon ovat hui­ke­at. Ka­lus­teet ja ma­te­ri­aa­lit ovat pai­kal­lis­ta kä­si­työ­tä. Vil­la­huo­vat ja si­sus­tus­teks­tii­lit ovat kä­sin ku­dot­tua Do­ne­ga­lin twee­diä. Ku­to­ja on Ed­die Do­her­ty, yk­si vii­mei­sis­tä kan­gas­pui­ta pau­kut­ta­vis­ta kä­si­työ­läi­sis­tä. Pu­tiik­ki on Ar­da­ras­sa Do­ne­ga­lin toi­sel­la lai­dal­la.

Ai­van en­sim­mäi­sek­si luk­sus­ma­ja­ta­loon saa­pu­es­sa pää­see ha­lu­tes­saan me­ri­le­vä­kyl­pyyn.

Le­vä­kyl­vyl­lä on Ir­lan­nis­sa pit­kä pe­rin­ne. Sen us­ko­taan te­ke­vän hy­vää ihol­le. Kyl­vyn jäl­keen olo on ren­tou­tu­nut, te­kee mie­li kää­riy­tyä kyl­py­tak­kiin ja viet­tää lop­puil­ta sän­gys­sä au­rin­gon­las­kua ihas­tel­len.

Taiten valmistettu aamiainen saapuu huoneeseen diskreetisti luukusta.

Moona Laakso

Aa­mi­ai­nen vuo­tee­sees­sa

Aa­mi­ai­nen tuo­daan huo­nee­seen huo­maa­mat­to­mas­ti luu­kun kaut­ta, jo­ten sen voi naut­tia omal­la te­ras­sil­la tai vaik­ka sän­gys­sä.

Aa­mi­ai­sen jäl­keen huo­neen ul­ko­puo­lel­la odot­ta­vat ret­ki­re­put. Nii­hin on pa­kat­tu evääk­si mint­tu-her­ne­keit­toa, lam­paan­mai­dos­ta val­mis­tet­tua juus­toa, vii­ni­ry­pä­lei­tä, soo­da­lei­pää ja jäl­ki­ruu­ak­si kak­kua.

Re­put sel­kään ja isän­nän piir­tä­mä kart­ta mu­kaan. On tuu­li­nen ja au­rin­koi­nen päi­vä, kun kä­ve­lem­me Horn He­a­diin. Mat­kal­la ihas­te­lem­me rat­sas­ta­jia kau­kai­suu­des­sa hiek­ka­ran­nal­la. Surf­fauk­sen ja pa­ti­koin­nin li­säk­si mai­se­mia voi ihail­la myös he­vo­sen se­läs­tä.

Do­ne­ga­lis­sa on hui­mas­ti hiek­ka­ran­to­ja. Va­el­lus­reit­te­jä on pi­tem­piä ja ly­hy­em­piä, mo­nen­ta­soi­sel­le kul­ki­jal­le.

Päi­vän kä­ve­ly­len­kin jäl­keen koit­taa kel­lo vii­den cock­tail­tun­ti. Emän­tä tai­tei­lee drin­kit toi­vei­dem­me mu­kaan, tar­jo­aa toi­set­kin. Olo on rau­kea, läh­tö hää­möt­tää. Vii­mei­sen yön nu­kum­me ma­koi­sas­ti.

3 x Ran­ta­kal­li­ot

Clif­fs of Mo­her

Ir­lan­nin tun­ne­tuin luon­non­näh­tä­vyys. Ran­ta­jyr­kän­tei­den upeut­ta ve­rot­ta­vat tu­ris­ti­mas­sat, kan­nat­taa siis men­nä ai­kai­sin aa­mul­la tai myö­hään il­lal­la, niin vält­tyy pa­him­mil­ta bus­si­tu­ris­ti­lau­moil­ta.

Ker­ry Clif­fs

Huo­mat­ta­vas­ti vä­hem­män tu­ris­te­ja kuin Clif­fs of Mo­he­ril­la – ja myös hie­man kor­ke­am­mat jyr­kän­teet. Mene en­nen kuin muut löy­tä­vät pai­kan.

Slie­ve Le­a­gue

Ir­lan­nin kor­keim­mat ran­ta­kal­li­ot ko­ho­a­vat 601 met­rin kor­keu­teen Do­ne­ga­lis­sa. Kym­me­nen vuot­ta sit­ten tääl­lä ei juu­ri käy­nyt tu­ris­te­ja, nyt kal­li­oil­la on jopa jää­te­lö­ki­os­ki. Kor­keim­mal­le koh­dal­le pääs­täk­seen on kii­vet­tä­vä One Man’s Pass – ni­men­sä mu­kai­ses­ti ka­pe­aa vuo­ren­har­jaa kuin veit­sen te­räl­lä ete­ne­vä reit­ti, jota suo­si­tel­laan vain erit­täin ko­ke­neil­le. Yo­u­tu­be-vi­de­ois­ta näh­ty­nä se on­kin to­del­la hur­ja.

3 x Mai­se­ma­tie

Co­nor Pass

Ding­leen men­nes­sä kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti ajaa Co­nor Pas­si­na tun­ne­tun R560-tien kaut­ta. Ka­pea tie kie­mur­te­lee vuo­ris­ton läpi 456 met­rin kor­keu­des­sa ja nä­ky­mät alas laak­soon ja me­rel­le ovat hen­ke­ä­sal­paa­van upe­at.

Moll’s Gap

Sola löy­tyy N71-tiel­tä Ken­ma­res­ta Kil­lar­ney­yn. Py­säh­dy Avo­can kah­vi­laan, jos­ta on nä­ky­mä Gap of Dun­lo­een sekä Ir­lan­nin kor­keim­mal­le vuo­rel­le, Car­raun­too­hil­lil­le.

He­a­ly Pass

Be­a­ran nie­mi­maal­la (Ring of Be­a­ra) kul­kee R457-ser­pen­tii­ni­tie kah­den vuo­ren vä­lis­sä 334 met­rin kor­keu­des­sa. Tie­tä aja­es­sa tun­tuu kuin oli­si Al­peil­la.

Li­sää vink­ke­jä Ir­lan­tiin: trips­te­ri.fi/ir­lan­ti.

Syk­syl­lä 2018 il­mes­tyy Trips­te­ri Ir­lan­ti mat­ka­o­pas.