Teksti Jarmo Aaltonen
Kuva Fotolia
- Maksa- ja haimavauriot yleensä tiedetään, mutta niiden lisäksi alkoholi nostaa verenpainetta, aiheuttaa sydämen laajenemaa ja rytmihäiriöitä, muistihäiriöitä, vaikeuttaa nukkumista ja huonontaa mielialaa. Jos käytön lopettaa tai edes vähentää sitä merkittävästi, kaikki nämä vaivat vähenevät tai jopa häviävät, Helsingin yliopiston päihdelääketieteen professori Hannu Alho sanoo.
Alho ei silti sano, että kaikkien pitäisi lopettaa alkoholi-nimisen solumyrkyn juonti heti. Hän harmittelee sitä, että tiukkapipoinen AA-kerho-, Myllyhoito- ja Minesota-retoriikka on tehnyt hallaa viileän asialliselle alkoholikeskustelulle.
– Ihmiset hakeutuvat huonosti hoitoon, koska heitä on peloteltu sillä, että alkoholin käyttö pitää lopettaa heti ja kokonaan. Ei kaikkien tarvitse, sillä vähentäminenkin voi auttaa.
Lue myös: "Drinkkikulttuurissa tärkeintä on elämys, ei juopumus"
Alkoholiriippuvuus on kuin diabetes
Alho muistuttaa, että alkoholiriippuvuus ei ole yksioikoinen tauti, vaan se on kuin diabetes. Molemmissa perinnöllisyydellä on iso osuus, kumpaankaan ei ole parantavaa lääkettä, mutta molempia voi täysin hallita noudattamalla hoito-ohjeita.
Professori huomauttaa, että vaikka alkoholi on solumyrkky, 90 prosenttia suomalaista käyttää sitä.
– Alkoholin ongelmakäyttäjiä on noin 500 000 ja heistä suurin osa on työssä käyviä! Se on se joukko, josta pitää puhua. Oma riskinsä ovat eläköityvät suuret ikäluokat, joilla on rahaa ja jotka ovat tottuneet käyttämään alkoholia säännöllisesti.
Lue myös: Nämä tekijät vaikuttavat krapulasi kovuuteen
Terveysvaikutukset ovat hölynpölyä
Alho myös tyrmää käsityksen alkoholin terveyshyödyistä. Jopa A-klinikkasäätiön verkkosivuilla on kerrottu, että kohtuullinen käyttö saattaa suojata sepelvaltimotaudilta, luukadolta, aivohalvaukselta ja sappikiviltä, ehkä myös sokeritaudilta ja Alzheimerin taudilta.
– Uusimpien tutkimusten mukaan se on pötypuhetta. Jos alkoholilla on sepelvaltimotaudilta suojaavaa vaikutusta, se kohdistuu korkeintaan 55–65-vuotiaisiin miehiin. Vaikutus on aivan minimaalinen, ja muut haitat kumoavat kyllä mahdollisen hyödyn.
Alho sanoo, että ei ole vahvaa näyttöä siitä, että alkoholin käytöstä olisi hyötyä terveydelle.
Lue myös:
Alkoholismin varjossa varttunut Merja: "Olin alkoholisti-isäni pahin vastus"
Marko Kulmala: "Alkoholisti ei kohtaa totuutta"
Alkoholista luopunut Ilona: "Painoni putosi 25 kiloa vuodessa"
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.