"Olen har­maan­tu­va 49-vuo­ti­as mies. Is­tun ho­tel­li­huo­nees­sa no­ja­tuo­lis­sa, olen työ­mat­kal­la. On aa­mu, edes­sä­ni on mi­ni­baa­ri. Enää en ole pii­los­sa. Lai­tan vies­tiä per­heel­le. Vai­mo ja lap­set vas­tai­le­vat. Hy­mi­öi­tä, pu­su­ku­via, sy­dä­miä ja ai­na toi­mi­va kak­ka-emo­ji.

Lo­ka­kuus­sa 2016 Ame­ri­can So­cie­ty of Ad­dic­ti­on Me­di­ci­ne (ASAM) jul­kai­si lau­sun­non, joka pe­rus­tui 80 huip­pu­tut­ki­jan ne­li­vuo­ti­seen työ­hön. Tut­ki­ja­yh­tei­sön mu­kaan ad­dik­ti­ois­sa 'ei ole kyse yti­mel­tään so­si­aa­li­ses­ta, mo­raa­li­ses­ta tai ri­kol­li­suu­son­gel­mas­ta. Kyse on ai­vo­jen on­gel­mas­ta, joka ma­ni­fes­toi­tuu näil­le muil­le alu­eil­le. Al­ko­ho­lis­mi on neu­ro­lo­gi­nen on­gel­ma, jon­ka seu­rauk­set il­me­ne­vät ulos­päin.'

"Muu­tuin ih­mi­sek­si, jon­ka val­lit­se­va tun­ne­ti­la oli kas­va­va, re­pi­vä ja raas­ta­va pel­ko."

Tämä uu­ti­nen ei nous­sut leh­tien si­vuil­le Suo­mes­sa, vaik­ka se kos­ket­taa mei­tä kaik­kia. Jo­kai­nen on jon­kun juo­van al­ko­ho­lis­tin vai­ku­tus­pii­ris­sä: puo­li­so­na, lap­se­na, van­hem­pa­na, työ­ka­ve­ri­na, ys­tä­vä­nä.

Al­ko­ho­lis­mi on sai­raus. Tämä on tie­det­ty 1950-lu­vul­ta saak­ka. Mut­ta on­ko asi­aa ym­mär­ret­ty? Lää­kä­ri, joka suo­sit­te­lee al­ko­ho­lis­til­le hoi­dok­si koh­tuu­käyt­töä, ei ole ym­mär­tä­nyt. Sai­raus on fak­ta, mut­ta tämä ei ole koko to­tuus. Fak­ta ja to­tuus ovat kak­si eri asi­aa.

Lue myös: Al­ko­ho­lis­ta luo­pu­nut Ilo­na: "Pai­no­ni pu­to­si 25 ki­loa vuo­des­sa"

Mi­nul­le oli pal­jon mie­li­pi­tei­tä

Mik­si val­ko­tuk­kai­ses­ta pik­ku­po­jas­ta tuli al­ko­ho­lis­ti? En osaa sa­noa. Yk­si asia joh­ti toi­seen, kol­man­teen ja vii­den­teen.

Aloin käyt­tää al­ko­ho­lia myö­hään. Join en­sim­mäi­sen hu­ma­la­ni 18-vuo­ti­aa­na. Al­ko­ho­li toi­mi kuin lää­ke. Se muut­ti mi­nua. Sel­lai­sek­si kuin ku­vit­te­lin ha­lu­a­va­ni ol­la. Nou­su­hu­ma­las­sa asi­at tun­tui­vat su­ju­van.

Har­joit­te­lin juo­mis­ta kym­men­kun­ta vuot­ta. Yli­o­pis­to-opin­not su­jui­vat en­nä­tys­vauh­tia, opin ja osa­sin. Työ­e­lä­mään tem­pau­duin no­pe­as­ti. Ko­vas­sa nou­su­kii­dos­sa 27-vuo­ti­aa­na olin MTV:n ty­tä­ryh­ti­ön toi­mi­tus­joh­ta­ja ja Jyr­ki-oh­jel­man vas­taa­va tuot­ta­ja.

Is­tuin tär­keis­sä ko­kouk­sis­sa. Mi­nul­la oli pal­jon mie­li­pi­tei­tä. Olin Su­bin edel­tä­jän TVTV:n en­sim­mäi­nen ka­na­va­joh­ta­ja, myö­hem­min Ra­di­o­lin­jan si­säl­tö­joh­ta­ja ja mai­nos­toi­mis­ton asi­ak­kuus­joh­ta­ja. Mi­nul­la oli mie­li­pi­tei­tä en­tis­tä enem­män. Mi­nua kuun­nel­tiin, ja jos ei kuun­nel­tu, sa­noin ko­vem­paa. Minä olin joku, mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa­ni.

Pel­ko ei hä­vin­nyt

To­del­li­suu­des­sa muu­tuin ih­mi­sek­si, jon­ka val­lit­se­va tun­ne­ti­la oli kas­va­va, re­pi­vä ja raas­ta­va pel­ko. Juo­mi­nen ei vie­nyt enää pel­koa pois, mut­ta joh­ti käy­tök­seen, joka li­sä­si pel­koa. Olen teh­nyt te­ko­ja, jot­ka rik­ko­vat hy­vää. Olen sa­tut­ta­nut mui­ta ih­mi­siä. It­se­ä­ni tie­tys­ti myös.

Ha­lu­sin ol­la hu­maa­ni ja mulk­ku sa­maan ai­kaan. Ku­vit­te­lin, et­tä nämä kak­si piir­ret­tä ovat yh­dis­tet­tä­vis­sä hie­nos­ti tyy­lik­si. Oli­sin per­soo­na.

Luu­lin, et­tä maa­il­man lait, ku­ten hy­vät ta­vat, ei­vät kos­ke mi­nua, kos­ka olen eri­kois­ta­paus. Kyl­lä kos­ke­vat. Mulk­ku tup­paa unoh­ta­maan, et­tä ih­mis­la­jin so­si­aa­li­nen koo­di on niin voi­ma­kas, et­tä se jy­rää yk­si­lön ryh­mää häi­rit­se­vät pyr­ki­myk­set. Pas­ki­ai­set hy­lä­tään. Ei­kä au­ta, vaik­ka pii­lot­te­li­sit to­tuut­ta it­ses­tä­si, kos­ka muut ovat huo­man­neet sen jo.

"Juo­mat­to­muus on hyvä al­ku, mut­ta ei rait­tiut­ta."

Al­ko­ho­lis­ti ei tai­vu uh­kauk­sien tai vaa­ti­mus­ten edes­sä, kos­ka hä­nen mie­les­tään al­ko­ho­li ei ole on­gel­ma. Työ­nan­ta­jan, puo­li­son ja ka­ve­rei­den on. Mik­si? Kos­ka al­ko­ho­lis­ti ei ole koh­dan­nut to­tuut­ta.

To­den­nä­köi­syyk­sien va­los­sa ei tule koh­taa­maan­kaan, sil­lä pul­lo voit­taa lä­hes ai­na. Juu­ri sik­si al­ko­ho­lin nimi on spi­ri­tus for­tis, hen­gen voi­ma.

Kii­tos pot­kuis­ta

37-vuo­ti­aa­na olin työ­tön. Sain pot­kut juo­mi­sen ta­kia. Sa­noin pot­kut an­ta­neel­le toi­mi­tus­joh­ta­jal­le yh­den it­kun­se­kai­sen sa­nan: Kii­tos.

Pii­lot­te­lun ai­ka oli ohi. Edes­sä oli koh­taa­mi­nen to­tuu­den kans­sa. Seu­ra­si synk­kiä päi­viä. Kuo­le­man­pel­koa, ah­dis­tus­ta, raas­ta­vaa yk­si­näi­syyt­tä. Ha­keu­duin psy­ki­at­rin pu­heil­le.

– Yri­tät­kö, Mar­ko, sa­noa, et­tä olet al­ko­ho­lis­ti?

– Joo...

– Olet­ko kuul­lut lääk­kees­tä tai lää­ke­tie­teel­li­ses­tä hoi­dos­ta, joka pa­ran­taa al­ko­ho­lis­min?

– En ole.

– En mi­nä­kään, ja minä olen lää­kä­ri. Jos al­ko­ho­lis­miin oli­si jo­kin pa­ran­ta­va lää­ke tai lää­ke­tie­teel­li­nen hoi­to, se oli­si kaik­ki­al­la tun­net­tu ja kaik­ki­al­la käy­tös­sä. Sel­lais­ta ei ole.

– Mitä mä sit­ten teen?

– Jot­kut asi­ak­kaa­ni ovat saa­neet avun ver­tais­tu­ki­ryh­mis­tä. Hel­sin­gis­sä ja kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa ko­koon­tuu ryh­miä, jois­sa tätä sai­raut­ta sai­ras­ta­vat ih­mi­set aut­ta­vat toi­si­aan. Ko­kei­le sitä. Se toi­mii joil­le­kin.

On­nek­si en ky­sy­nyt, mitä ta­pah­tuu niil­le, joil­le ryh­mien apu ei toi­mi. Joi­den­kin tut­ki­mus­ten va­los­sa tie­de­tään, et­tä kak­si pro­sent­tia juo­vis­ta al­ko­ho­lis­teis­ta saa­vut­taa py­sy­vän rait­tiu­den. 98 pro­sent­tia ei saa­vu­ta.

Lue myös: Mil­tä tun­tuu ka­dot­taa omai­sen­sa?

Juo­ma­hi­mo ka­to­si

Olin häm­men­ty­nyt. Olin juu­ri sa­no­nut ää­neen, et­tä olen al­ko­ho­lis­ti. Yh­täk­kiä aja­tus sii­tä, et­tä me­ni­sin ha­ke­maan apua muil­ta al­ko­ho­lis­teil­ta ver­tais­tu­ki­ryh­mis­tä, tun­tui kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä.

Sit­ten­hän pal­jas­tui­si, et­tä olen al­ko­ho­lis­ti.

Psy­ki­at­ri an­toi ar­vi­on­sa ko­rut­to­mas­ti ja tun­tei­le­mat­ta. Se tun­tui hy­väl­tä ja sel­ke­äl­tä. Hän ei pi­tä­nyt mi­nua lie­ju­na. Hän sa­noi, et­tä olen sai­ras.

– Teh­dään Mar­ko niin, et­tä jos sa­tut rai­tis­tu­maan, tule vuo­den ku­lut­tua ker­to­maan mitä kuu­luu. Minä en voi si­nua aut­taa. Se, et­tä käyt tääl­lä vin­ku­mas­sa ei au­ta ke­tään. Ja nämä ah­dis­tuk­set, kuo­le­man­pe­lot ja muut joh­tu­vat vii­nas­ta.

Kuu­kaut­ta myö­hem­min as­tuin si­sään huo­nee­seen, kel­la­riin. Olin tul­lut ko­tiin, kal­tais­te­ni jouk­koon. Viik­koa pa­ria myö­hem­min huo­ma­sin, et­tä juo­ma­hi­mo­ni oli ka­don­nut jon­ne­kin. Se ei ole tul­lut ta­kai­sin.

"En ole muut­tu­nut Äi­ti Te­re­sak­si tai Bo­nok­si."

Kun tu­lin ko­tiin en­sim­mäi­ses­tä ryh­män ko­kouk­ses­ta, jo­tain pe­rus­teel­lis­ta oli ta­pah­tu­nut. Olin mur­tu­nut. Mur­tu­mas­ta avau­tui uu­si nä­ky­mä, pie­ni mah­dol­li­suus. Val­ko­tuk­kai­nen poi­ka si­säl­lä­ni al­koi saa­da hap­pea.

Vai­mo­ni, jon­ka kans­sa olem­me ja­ka­neet elä­mäm­me yli 30 vuot­ta, liit­tyi al­ko­ho­lis­tien lä­heis­ten ver­tais­tu­ki­ryh­mään myö­hem­min.

Hän ei ole al­ko­ho­lis­ti. Mut­ta al­ko­ho­lis­min ris­ti­rii­tai­set oi­reet – it­se­kes­kei­syys, it­se­sää­li, epä­re­hel­li­syys, oman edun ta­voit­te­lu ja pel­ko – tart­tu­vat lä­hei­siin lä­hes ai­na.

– On eri asia olla juomatta kuin olla raitis, mutta juomattomuus on hyvä raittiuden alku, Marko sanoo.

Mitä rait­tius on?

Voi­sin ker­toa vä­rik­käi­tä ta­ri­noi­ta juo­ma-ajoil­ta­ni. En ker­ro. Ne ta­ri­nat ovat kai­kil­le tut­tu­ja.

Voi­sim­me hie­man mäs­säil­lä mo­raa­li­sel­la rap­pi­ol­la. Se­kin on tur­haa, kos­ka kaik­kien juo­vien al­ko­ho­lis­tien teot ovat sa­man­lai­sia. Sitä on sam­mut­tu sin­ne ja tän­ne, eh­do­tel­tu sitä ja tätä, teh­ty yh­tä ja tois­ta. Kai­kil­la sa­mat ala­mit­tai­set teot. Mäs­säi­ly ei au­ta.

Mitä on rait­tius? Rai­tis ei tie­ten­kään juo. Juo­mat­to­muus on hyvä al­ku, mut­ta juo­mat­to­muus ei ole sama asia kuin rait­tius.

Rait­tius muut­tuu mie­len­kiin­toi­sek­si, kun al­kaa tut­kia toi­min­tan­sa ja te­ko­jen­sa to­del­lis­ta luon­net­ta. Nii­tä te­ki­jöi­tä, jot­ka ovat alun pe­rin lau­kais­seet liik­keel­le ket­ju­re­ak­ti­oi­ta, jois­ta on seu­ran­nut on­gel­mia so­si­aa­li­sis­sa suh­teis­sa ja toi­min­nas­sa. On­gel­mia, joi­ta on sekä lää­kit­ty et­tä pa­hen­net­tu juo­mal­la.

Lue myös: Sat­tu­ma joh­dat­ti Pe­kan yrit­tä­jäk­si: "Näin räh­jäi­sen Vi­ron mah­dol­li­suu­det"

Käy­tös tart­tuu lä­hei­siin

Mit­kä asi­at tun­ne-elä­mäs­sä­ni ovat sil­lä ta­val­la vink­sal­laan, et­tä etyy­li­al­ko­ho­li-ni­mi­nen ke­mi­al­li­nen yh­dis­te se­koit­taa pa­kan to­taa­li­ses­ti? Ja mik­si se pak­ka me­nee se­kai­sin vä­lil­lä myös il­man al­ko­ho­lia, vaik­ka juo­mi­nen on lop­pu­nut?

Ai­vo­je­ni ja ke­ho­ni sys­tee­mis­sä on nap­pu­loi­ta, joi­ta pai­na­mal­la mi­nut saa käyt­täy­ty­mään jär­jet­tö­mäs­ti. Usein pai­ne­len nap­pu­loi­ta ihan it­se, mie­li­ku­vi­tuk­sen voi­min.

Jär­je­tön käy­tös tart­tuu al­ko­ho­lis­tin lä­hei­siin, jopa su­ku­pol­ven yli. Kont­rol­lif­riik­kiys ja hol­tit­to­muus raas­ta­vat mo­nia ja luon­nol­li­ses­ti yh­tä ai­kaa. Voi hel­pos­ti ha­lu­ta kah­ta vas­tak­kais­ta asi­aa yh­tä ai­kaa.

To­sin sama piir­re on nä­ky­vis­sä myös niin sa­no­tuil­la ter­veil­lä. Eh­kä kaik­ki ovat­kin ki­pei­tä? Osa meis­tä ei vain ole vie­lä pal­jas­tu­nut it­sel­leen.

Rai­tis­tu­mi­nen on sitä, et­tä syn­tyy uu­sia ta­po­ja toi­mia ja sen jäl­keen uu­sia ta­po­ja aja­tel­la. Jos ei löy­dy heti va­paa­ta park­ki­paik­kaa, jos ei saa ha­lu­a­maan­sa, jos ei tule ym­mär­re­tyk­si, jos ei ym­mär­rä ja jos pe­lot­taa, ei tar­vit­se enää ve­tää fo­li­o­hat­tua pää­hän – niin usein.

Rait­tius on sitä, et­tä kaa­ok­sen ti­lal­le tu­lee mie­len­rau­haa ja tyy­neyt­tä, jopa voit­to­jen ja on­nis­tu­mis­ten koh­dal­la. Syn­tyy halu tai­pua toi­pu­mi­seen.

Rai­tis­tu­mi­nen myös hir­vit­tää

Al­ko­ho­lis­mi on so­si­aa­li­nen sai­raus. Sii­tä on hait­taa muil­le.

Ou­toa kyl­lä, juo­van al­ko­ho­lis­tin toi­min­nas­ta voi ol­la muil­le hyö­tyä. Al­ko­ho­lis­tin sai­ras­ta­mi­nen on nä­ky­vää ja tun­tu­vaa.

Juo­vaa al­ko­ho­lis­tia on help­po osoit­taa sor­mel­la ja lis­ta­ta syi­tä, jot­ka te­ke­vät al­ko­ho­lis­tis­ta epä­kel­von ih­mi­sen. Mui­den on help­po li­sä­tä al­ko­ho­lis­tin vir­he­lis­tal­le myös omia puut­tei­taan. Omaa ki­pe­ää käy­tös­tään on help­poa pe­rus­tel­la toi­sen ki­pe­äl­lä käy­tök­sel­lä.

"Rai­tis­tu­mi­nen on kova pala lä­hei­sil­le ja ka­ve­reil­le."

Jut­te­lin taan­noin van­han ys­tä­vän kans­sa. Tu­lin ky­sy­neek­si hä­nel­tä, mil­tä rai­tis­tu­mi­se­ni tun­tui van­has­sa ka­ve­ri­po­ru­kas­sam­me.

– Se oli hir­vit­tä­vää. Ei­kun tar­koi­tan tie­tys­ti, et­tä se oli hie­noa. Ei­kun.

En epäil­lyt hä­nen en­si­lau­sun­to­aan. Hän yrit­ti ol­la re­hel­li­nen. Ka­ve­ri­po­ru­kas­sa roo­lit muut­tu­vat, kun yk­si on­kin toi­nen.

Kän­ni-Jee­sus roo­li­na

Eräs ys­tä­vä­ni an­toi mi­nul­le juo­ma-ai­koi­na­ni len­nok­kaan lem­pi­ni­men Kän­ni-Jee­sus.

Hän kan­taa ryh­mäs­sä pas­ki­ai­sen roo­lin. Se te­kee ei-al­ko­ho­lis­teis­ta vä­hem­män pas­ki­ai­sia, kos­ka Kän­ni-Jee­suk­sen se­län taak­se voi pii­lot­taa ja pii­lou­tua. Rai­tis­tu­mi­nen on jos­kus kova pala lä­hei­sil­le ja ka­ve­reil­le.

Ke­nel­le­kään ei ole hy­väk­si elää draa­ma­kol­mi­ois­sa: ol­la draa­man käyn­nis­tä­jä, uh­ri tai yl­lä­pi­tä­jä.

Juo­va al­ko­ho­lis­ti tai mu­ka­na sai­ras­tu­nut al­ko­ho­lis­tin lä­hei­nen pys­tyy ve­tä­mään hel­pos­ti yh­tä ai­kaa kaik­kia draa­ma­kol­mi­on roo­le­ja. Sii­nä ei käy hy­vin. Rait­tius on sitä, et­tä pyr­kii ko­ko­naan eroon draa­ma­kol­mi­ois­ta.

Rait­tiu­den suu­rin uh­ka on viha: kau­na, kat­ke­ruus ja kos­ton­hi­mo. Sitä al­kaa hel­pos­ti ku­vi­tel­la men­nei­syyt­tään tut­kies­sa, et­tä vika oli siel­lä, tääl­lä tai tuol­la. On help­poa sa­noa, et­tä olin uh­ri. Eh­kä olin­kin jois­sain asi­ois­sa, mut­ta se ei sil­ti pois­ta omaa vas­tuu­ta­ni. Minä lai­toin lu­mi­pal­lo­ja pyö­ri­mään. Nii­tä, jois­ta kas­voi lu­mi­vyö­ry­jä.

Lue myös: Ma­ria Ro­mantsc­huk, 59: "Pot­kut opet­ti­vat, et­tei saa iki­nä luo­vut­taa"

Yk­sin ei voi rai­tis­tua

Olen he­rän­nyt ai­kai­sin, lait­ta­nut ku­pin kah­via ja kyt­ke­nyt it­se­ni kiin­ni voi­maan, lait­ta­nut mie­len va­lo­kaa­pe­lei­hin vir­rat pääl­le. Näin toi­min joka aa­mu ja il­ta. Vä­lil­lä kes­ken päi­vän. Voit kut­sua tätä me­di­taa­ti­ok­si tai ru­koi­luk­si.

Enää aa­mun en­sim­mäi­nen tun­ne ei ole raas­ta­va pel­ko. Useim­pi­na aa­mui­na pääl­le ei kyt­key­dy mi­tään tun­net­ta. Se on vir­kis­tä­vää ja ke­ven­tä­vää.

Rai­tis­tu­mi­ses­sa on kyse ar­vo­jär­jes­tel­män ja te­ko­jen muut­ta­mi­ses­ta. Se ei on­nis­tu yk­sin.

En ole muut­tu­nut Äi­ti Te­re­sak­si tai Bo­nok­si. Vä­lil­lä pe­läs­tyn, hä­tään­nyn ja su­lak­keet len­tä­vät tau­lus­ta. Otan käyt­töön ki­pe­än käy­tök­sen työ­ka­lu­ja.

Kun tä­hän jut­tuun otet­tiin ku­via, ta­ju­sin jäl­ki­kä­teen, et­tä työ­ka­ve­ri­ni toi­mis­to­pöy­däl­lä oli lah­jak­si saa­tu vis­ki­pul­lo. Häm­men­nyin. Mitä jos pul­lo nä­kyy ku­vis­sa? Mitä ih­mi­set ajat­te­le­vat?

Het­keä myö­hem­min ta­ju­sin, et­tä kuva oli­si tot­ta. Sii­nä­hän se pul­lo oli. Tämä ei ole mi­nun asi­a­ni. Mie­li­ku­vi­tus­ke­la kes­ti kym­me­nen se­kun­tia, ja sii­nä nä­kyi pel­ko. To­si­ku­va on se, mikä on tot­ta nyt, ja sii­nä nä­kyy tai­pu­mi­nen toi­pu­mi­seen eli rait­tius. Se kuva on kir­kas­tu­nut nyt kak­si­tois­ta ja puo­li vuot­ta.

Lue myös: Mon­ta lä­heis­tään saat­ta­nut Tii­na: ”Lä­heis­ten on pääs­tet­tä­vä ir­ti kuo­le­vis­ta”

Ei enää eri­kois­mies

Olen ope­tel­lut muut­ta­maan suh­tau­tu­mis­ta­ni ih­mi­siin ja asi­oi­hin. Ky­syn, on­ko tämä tai tuo mi­nun asi­a­ni. Mo­net asi­at ei­vät kuu­lu mi­nul­le.

Tär­keä työ­ka­lu uu­den ajat­te­lu­ta­van opis­ke­lus­sa on an­teek­si­an­to. Halu pyy­tää an­teek­si, ja halu an­taa an­teek­si ihan kaik­ki ihan kai­kil­le. Tämä on vä­lil­lä to­del­la vai­ke­aa.

Sil­ti saan ko­kea uu­den­lais­ta on­nea ja rau­haa. En ai­na tai koko ajan, mut­ta yhä use­am­min. Saan ol­la hyö­dyk­si muil­le: vai­mol­le, lap­sil­le, työ­ka­ve­reil­le, asi­ak­kail­le, ys­tä­vil­le ja en­ti­sil­le ys­tä­vil­le. Saan ol­la hyö­dyl­li­nen yh­teis­kun­nan jä­sen, ol­la elä­mäs­sä mu­ka­na.

En ole enää eri­kois­mies. Ha­lu­an op­pia ole­maan apu­lai­nen. Ar­ki ei tun­nu enää sil­tä, et­tä yrit­tää heit­tää mou­ka­ria su­kel­lus­la­sit pääs­sä, ku­ten toi­pu­mis-opas­ta­jal­la­ni on ta­pa­na sa­noa."

Lue myös:

Näyt­te­li­jä Ant­ti Lit­ja: ”Lot­raa­mi­ses­sa oli­si hen­ki men­nyt”

”Syö­mis­häi­ri­öi­sen pi­tää löy­tää elä­mään­sä jo­tain tär­ke­äm­pää”

”It­kin rais­ka­tuk­si tu­le­mis­ta len­kil­lä ja joo­ga­tun­nil­la”