Teksti Anu Virnes-Karjalainen
Kuvat Fabian Björk
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Oman Ajan numerossa 6/2013.
Maailma oli läsnä orimattilalaiselle pikkupojalle 1950-luvulla margariinipakettien maailmannähtävyyksiä esittelevissä keräilykorteissa ja joskus harvoin bongatussa rekisterikilvessä, joka ei alkanut H:lla.
”Rekisterikilvistä tunnisti Hämeen läänin ulkopuolelta tulevat autot”, muistelee toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen, 67.
Myös naapurissa asuvan, silloin tällöin kotona piipahtavan, merimiehen tarinat vangitsivat Virtasen mielenkiinnon. Kipinä maailmalle oli syttynyt.
”Olen leipojana työskennelleen yksinhuoltajaäidin kasvattama ja vaikutteet kansainvälisyyteen tulivat kodin ulkopuolelta, kirjoista ja koulusta.”
Sittemmin mies on kiertänyt kaikki maailman itsenäiset valtiot uusinta eli Etelä-Sudania lukuun ottamatta, ja raportoinut ulkomaankirjeenvaihtajana Vietnamin sodasta tämän päivän Syyriaan. Viimeisin työmatka suuntautui Istanbulin ja Syyrian kautta Kairoon.
”Haistelin sekä turkkilaista että egyptiläistä kyynelkaasua. Olin Kairossa, kun sotilasvallankaappaus tuli.”
Riosta de Janeirosta kaikki alkoi
Opiskelun liiallinen teoreettisuus ja halu nähdä ja kokea asiat ruohonjuuritasolla, saivat Virtasen keskeyttämään opinnot ja hyppäämään rahtilaivaan Porin Mäntyluodossa. Alkoi 10 kuukautta kestänyt reppureissu Riosta Alaskaan ja sieltä New Yorkiin.
”Se oli ensimmäinen matkani Pohjoismaiden ulkopuolelle. Sitä ennen olin käynyt vain kasvinkeräysmatkalla Norjassa.”
Matka teki toimittajaan lähtemättömän vaikutuksen.
”Muistan vieläkin tunnelman Keski-Amerikassa Nicaraguan ja Hondurasin rajalla kun vetäydyin nukkumaan minua kyyditsevän rekka-auton lavalle, jonne intiaanirouvat tarjoilevat maisseja syötäväksi kirkkaan tähtitaivaan alla.”
Kova kontrasti Suomeen
Virtasen maailma on Euroopan ulkopuolinen maailma.
”Olen joskus vitsaillen sanonut, että ’I hate civilized countries’ (vihaan sivistyneitä maita). Näissä maissa elämä on usein tylsää ja säännösteltyä ja koen, että muualla elämä on aidompaa ja yhteisöllisempää.”
Vaikka Virtanen ei lähde Suomea kritisoimaan, jotain kuitenkin on hampaankolossa.
”Romanikerjäläisiä kauhistellaan eikä heitä haluta auttaa sillä varjolla, että takana on mahdollisesti järjestäytynyt rikollisuus. Annan maailmalla köyhille ja kerjäläisille usein rahaa ja olen opettanut lapsenikin tekemään samoin.”
Varsinkin kriisialueille suuntautuneiden matkojen jälkeen kontrasti Suomeen on kova.
”Olen oppinut pitämään mölyt mahassani ja ovathan ongelmat täälläkin aitoja vaikka mittasuhteet heittävät rajusti. Lapsille on silti tullut ruokapöydässä saarnattua Afrikan nälkäänäkevistä, mutta se on turhaa.”
Matkoja vaaroista huolimatta
Aika maailmalla on ollut antoisaa, mutta varjopuoliakin on.
”Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole ollut tarpeeksi läsnä kun vanhimmat poikani olivat pieniä. Mutta eivät he ole koskaan siitä minulle huomauttaneet. Nuorimman pojan kanssa yhteistä aikaa on ollut enemmän. Eron jälkeen hän on ollut puolet ajasta luonani.”
Jotkut matkat olisivat miehen omien sanojen mukaan saaneet jäädä tekemättä. Osin siksi, että aika kotona jäi vähiin ja osin vaarojen takia.
”Muutaman kerran on tullut ajatus, että nyt kuolen ja toivon, etteivät ihmiset säälisi. Ajattelen, että jos tästä selviän, en enää ikinä mene. Mutta sitten taas menen kuitenkin.”
Tiukkoja paikkoja on ollut useita. Irakissa Karbalan kaupungissa Virtanen oli ainut länsimaalainen. Isossa väkijoukossa joku huusi, että tuossa kävelee länsimainen itsemurhapommittaja. Väkijoukko hyökkäsi kimppuun repimään.
”Käsiaseita kantavat miehet raahasivat minut läheiseen koppiin. Luulin loppuni koittaneen, mutta paljastuikin, että he olivat moskeijan vartijoita ja pelastivat minut vihaiselta väkijoukolta.”
Toinen läheltä piti tilanne sattui Afganistanissa syksyllä 2001, kun valokuvaaja Markku Niskanen ja Virtanen kuvasivat kaukaa vettä kantavia naisia.
”Paikalliset miehet näkivät tämän ja hyökkäsivät automme kimppuun. He kivittivät autoa ja pääsimme pakoon kuin ihmeen kaupalla. Muistona tästä on lohjennut hammas. Seuraavana päivänä samalla tiellä tapettiin neljä länsimaalaista toimittajaa.”
Ei vaaraa kyynistyä
Vaarallisista kokemuksista huolimatta Virtanen kokee olevansa etuoikeutettu.
”Olen saanut kokea kaiken ja tavata paikallisia ihmisiä. Mennä syrjäiseen kylään ja saada ateriaksi sitä, mitä siellä on tarjolla. Ymmärrän kyllä, että turistin kokemus samasta maasta voi olla hyvin erilainen. Hän saattaa törmätä juuri siihen mattokauppiaaseen, joka koettaa hänestä hyötyä.”
Hyviä kokemuksia on niin paljon, että kyynistymisen vaaraa ei ole.
”En ole kyynistynyt eikä sitä tarvitse edes varoa. Jos olisin, en tekisi enää näitä töitä. Hyvät kokemukset suojaavat minua ja usko siihen, että työlläni on merkitystä. Puolet ihmisistä tekee pahaa ja toinen puoli pyrkii korjaamaan vahinkoja.”,Virtanen nauraa.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.