Erää­nä sun­nun­tai-il­ta­na, juu­ri en­nen nuk­ku­maan­me­noa, kuo­puk­se­ni hät­käh­tää.

"Äi­ti, mä olen unoh­ta­nut huo­mi­sen ym­pä­ris­tö­tie­don ko­keen – ja kir­jat on kou­lus­sa!"

Her­mos­tun. Yri­täm­me yh­des­sä po­jan kans­sa kai­vaa ne­tis­tä kir­jan tie­to­ja. Pa­tis­tan poi­kaa muis­te­le­maan, mitä ko­e­jak­so piti si­säl­lään. Jo­ta­kin… Suo­men kau­pun­geis­ta. Yri­täm­me hul­lui­na et­siä tar­vit­ta­via tie­to­ja Wi­ki­pe­di­as­ta.

Kel­lo lä­he­nee yh­tä­tois­ta.

Kun poi­ka köm­pii nuk­ku­maan, minä val­von ja huo­leh­din, mi­ten­kä se nyt pär­jää.

Huo­nos­ti, ar­ve­len.

Täl­lai­nen huo­leh­ti­mi­nen ei oli­si tul­lut mie­leen­kään omil­le van­hem­mil­le­ni sil­loin, kun minä olin yh­dek­sän­vuo­ti­as. Toki he vaa­ti­vat mi­nul­ta kou­lu­me­nes­tys­tä. Pari ker­taa ereh­dyin jopa pyy­tä­mään isäl­tä apua ma­ti­kan­läk­syis­sä, min­kä myö­tä il­ta meni par­ku­mi­sen ja pyy­he­ku­min mer­keis­sä. Mut­ta ei­vät he huo­lis­saan ol­leet.

He ei­vät vil­kuil­leet kel­loa, jos vii­vyin kou­lu­mat­kal­la. He ei­vät al­ka­neet soi­tel­la ka­ve­reil­le, jos mi­nua ei kuu­lu­nut vä­li­pa­lal­le. He ei­vät hom­man­neet mi­nua eliit­ti­kou­luun, vaik­ka ve­te­lin kymp­pe­jä ko­keis­ta. He ei­vät kiel­tä­neet, vaik­ka uin serk­ku­ni kans­sa myrs­kys­sä ula­pal­le.

Mut­ta nyt me van­hem­mat olem­me huo­lis­sam­me. Kai­kes­ta. Ja mikä pa­ra­dok­saa­li­sin­ta, olem­me huo­lis­sam­me myös sii­tä, et­tä olem­me huo­lis­sam­me.

AI­EM­MIN HUO­LEH­DIN ENEM­MÄN

Eli­na, 49, asuu pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la Ete­lä-Suo­mes­sa. Hä­nel­lä on lap­sia kak­si erää – van­him­mat ovat jo ai­kui­sia. Oi­ke­as­taan hän on ha­vain­nut it­ses­sään päin­vas­tai­sen muu­tok­sen. Hän ei ni­me­no­maan huo­leh­di yh­tä pal­jon nuo­rim­mai­sis­taan kuin ai­koi­naan van­hem­mis­ta lap­sis­ta.

Toi­saal­ta hä­nen ar­vos­tuk­sen­sa ovat mat­kan var­rel­la muut­tu­neet hur­jas­ti.

"Van­hem­pien las­ten ol­les­sa pie­niä olin mie­lis­sä­ni sii­tä, et­tä he op­pi­vat var­hain lu­ke­maan ja las­ke­maan, mut­ta nyt ha­lu­an en­nen muu­ta, et­tä lap­set op­pi­vat luo­vuut­ta ja so­si­aa­li­sia tai­to­ja."

"Mi­nus­ta on ihan okei, kun ky­syn lap­sel­ta, mitä hän teki tä­nään kou­lus­sa, ja hän vas­taa iloi­se­na, et­tä leik­ka­si tont­tu­ja ik­ku­naan."

Ei Eli­na kui­ten­kaan ihan mi­kään pe­ru­säi­ti ole. Hän pa­nos­taa yhä lap­siin­sa pal­jon, eri ta­val­la vain kuin esi­koi­siin­sa. Nämä kä­vi­vät kie­li­kyl­py­päi­vä­ko­tia ja -kou­lua, mut­ta nuo­rem­mil­le hän va­lit­si mon­tes­so­ri­pe­da­go­gi­sen päi­vä­ko­din. Pari vuot­ta sit­ten per­he muut­ti vä­li­ai­kai­ses­ti maal­le, jot­ta lap­set sai­si­vat enem­män ti­laa ja va­paut­ta.

"Har­ras­tuk­sis­ta olen sa­no­nut lap­sil­le­ni, et­tä mitä vain ha­lu­at­te­kin ko­et­taa, niin saat­te. En tun­ne, et­tä lap­siin pa­nos­ta­mi­nen on pois mi­nul­ta it­sel­tä­ni. Täs­sä iäs­sä osaan ar­vos­taa las­ten kans­sa viet­tä­mää­ni ai­kaa ihan toi­sel­la ta­val­la kuin nuo­rem­pa­na. Tie­dän, et­tei kulu kuin het­ki, kun he ovat jo niin van­ho­ja, et­tä sul­ke­vat huo­neen­sa oven ne­nä­ni edes­tä."

On­ko Eli­na siis yli­huo­leh­ti­va van­hem­pi? On­ko hän niin sa­not­tu cur­ling- tai he­li­kop­te­ri­äi­ti, joka si­lot­taa kaik­ki es­teet lap­sen­sa edes­tä ja lyk­kii tätä koh­ti lois­ta­vaa – jopa pa­ras­ta mah­dol­lis­ta – tu­le­vai­suut­ta?

EI LII­KAA TASA-AR­VOA

Vuon­na 2004 tans­ka­lai­nen las­ten-psy­ko­lo­gi Bent Hou­gaard sai tar­peek­seen. Erääs­sä päi­vä­ko­dis­sa vie­rail­les­saan hän tör­mä­si Jas­per-ni­mi­seen poi­kaan. Tai it­se asi­as­sa Hou­gaard tör­mä­si hiek­kaan. Jas­per oli ni­mit­täin pa­rai­kaa nak­ke­le­mas­sa hiek­kaa laa­ti­kol­la is­tu­vien tyt­tö­jen pääl­le, ja kun Hou­gaard kiel­si moi­sen, Jas­per al­koi vis­koa hiek­kaa myös hä­nen kas­voil­leen.

Ja vaik­ka Hou­gaard kuin­ka yrit­ti, hän ei saa­nut Jas­pe­ria tot­te­le­maan.

Hou­gaar­dil­le ta­paus oli vii­mei­nen pi­sa­ra. Se sai hä­net kir­joit­ta­maan kir­jan Cur­ling-van­hem­mat ja lap­si­ty­ran­nit, jos­ta tu­li­kin Poh­jois­mais­sa best­sel­ler. Hou­gaar­din ydi­na­ja­tus oli, et­tä lap­sen ja ai­kui­sen ta­sa­ve­roi­suu­teen pe­rus­tu­va, neu­vot­te­lua, va­paut­ta ja kan­nus­tus­ta si­säl­tä­vä kas­va­tus­mal­li tuot­ti myö­tä­tun­toon ky­vyt­tö­miä nar­sis­te­ja.

Hou­gaar­din tee­se­jä tu­ki­vat te­le­vi­si­on ri­vak­ka­ot­tei­nen Su­per-Nan­ny sekä sak­sa­lai­nen las­tenp­sy­ki­at­ri Mic­ha­el Win­ter­hoff, jon­ka mie­les­tä yli puo­let län­si­mai­sis­ta lap­sis­ta oli jo pi­lal­le hel­lit­ty­jä ja häi­riin­ty­nei­tä.

Ame­ri­kas­sa, mis­sä cur­ling oli vie­ras laji, lan­see­rat­tiin ter­mi ”he­li­kop­te­ri­van­hem­muus”. Se tar­koit­ti kui­ten­kin sa­maa:yli­huo­leh­ti­via van­hem­pia, jot­ka ei­vät pys­ty­neet ir­rot­ta­maan otet­taan lap­sis­taan vie­lä sil­loin­kaan, kun nämä oli­vat jo len­tä­neet pe­säs­tä, vaan pör­rä­si­vät yläil­mois­sa val­mii­na te­ke­mään hä­tä­las­kun mil­loin ta­han­sa.

He­li­kop­te­ri­van­hem­mat soit­ti­vat si­ki­öil­leen Mo­zar­tia, käyt­ti­vät tar­hai­käi­siä tai­de­näyt­te­lyis­sä ja har­ras­tut­ti­vat kou­lu­lai­si­aan il­ta­kau­det.

Mil­lai­nen oli­si he­li­kop­te­ri­van­hem­man suo­ma­lai­nen ver­sio? Eli­na ker­too os­ta­neen­sa lap­sil­leen äly­jump­pa­pe­le­jä ja eng­lan­nin har­joi­tus-cd:n avit­taak­seen näi­den kou­lu­me­nes­tys­tä. Mi­nä­kin olen. Mo­lem­mat meis­tä te­ke­vät sil­loin täl­löin läk­sy­jä las­ten kans­sa. Mo­lem­mat lu­ke­vat il­tai­sin lap­sil­leen.

Minä huo­leh­din nyt hei­dän ko­keis­taan­kin.

On­ko se jo lii­kaa?

PA­LUU­MUUT­TA­JA HUO­LES­TUT­TAA

Lau­rin, 56, lap­set ovat nuo­ria ai­kui­sia. Vaik­ka mo­lem­mat ovat me­nes­ty­neet opis­ke­luis­saan eri­no­mai­ses­ti, jo­kin epä­var­muus tun­tuu pi­dät­te­le­vän kum­paa­kin. Las­ten on esi­mer­kik­si ol­lut vai­kea löy­tää it­sel­leen seu­rus­te­lu­kump­pa­nei­ta.

Toi­nen lap­sis­ta, kak­si ylem­pää kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­toa suo­rit­ta­nut, on pa­lan­nut nyt kol­mi­kymp­pi­se­nä taas ko­tiin asu­maan, kos­ka ei ole saa­nut kou­lu­tus­taan vas­taa­vaa työ­tä. Lau­ria ti­lan­ne pai­naa hen­ki­ses­ti. Lap­sen työt­tö­myys on hä­nes­tä myös yh­teis­kun­nal­li­ses­ti huo­no jut­tu.

Kun lap­set muut­ti­vat ai­koi­naan opis­ke­le­maan, Lau­ri oli mu­ka­na si­sus­ta­mas­sa ja re­mon­toi­mas­sa näi­den kämp­piä. Se ei tun­tu­nut lii­al­ta huo­leh­ti­mi­sel­ta, enem­män­kin kan­nus­ta­val­ta tö­näi­syl­tä. Ei se­kään, kun hän lä­het­te­li kau­ra­ryy­ne­jä Ja­pa­niin, mis­sä hä­nen poi­kan­sa oli jon­kin ai­kaa yli­o­pis­to­vaih­dos­sa. Lau­ri muis­te­lee nau­rek­sien, mi­ten yk­si pos­ti­lä­he­tys mak­soi 70 ker­taa enem­män kuin it­se ryy­nit.

"Ai­na olen muis­ta­nut lu­kea lap­sil­le il­tai­sin. Aloi­tim­me Koi­ra­mä­es­tä ja pää­dyim­me lo­pul­ta Dic­ken­sin Ko­le­aan ta­loon. Tuos­sa vai­hees­sa lap­set oli­vat jo pit­käl­ti toi­sel­la kym­me­nel­lä."

EN AJAI­SI LAS­TA POIS KO­TOA

"En voi kui­ten­kaan sa­noa, et­tä oli­sin elä­nyt sa­mal­la ta­voin las­ten eh­doil­la kuin ys­tä­vä­ni, jon­ka ty­tär har­ras­ti tans­sia ja jon­ka har­joi­tuk­sis­sa ja ki­sa­mat­koil­la van­hem­mat toi­mi­vat kus­kei­na. Olen­han mi­nä­kin vie­nyt lap­si­a­ni har­ras­tuk­siin, mut­ta ei mi­nua huo­les­tut­ta­nut, vaik­ka har­ras­tuk­set al­koi­vat­kin ai­na kyl­läs­tyt­tää hei­tä. Ei­hän pa­kol­la voi har­ras­taa. Muis­taak­se­ni he ko­kei­li­vat noin kym­men­tä eri la­jia", Lau­ri ker­too.

Lap­sen ko­to­na asu­mi­seen hän ei aio puut­tua mil­lään ta­voin. Lau­rin mu­kaan pal­lo on lap­sel­la. Kuu­na päi­vä­nä hän ei pys­tyi­si aja­maan tätä pois ko­toa. Lau­rin omas­ta lap­suu­den­ko­dis­ta lap­set ajet­tiin ai­na vä­ki­val­tai­ses­ti tie­hen­sä.

On­ko Lau­ri huo­leh­ti­ja­van­hem­pi?

TEEM­ME VAIN VEL­VOL­LI­SUU­TEM­ME

It­se asi­as­sa sekä Lau­ri ja Eli­na et­tä minä tun­nem­me te­ke­väm­me vain vel­vol­li­suu­tem­me. Useim­pien mui­den van­hem­pien ta­voin olem­me myös hy­vin tie­toi­sia val­lit­se­vis­ta kas­va­tu­si­han­teis­ta. Tie­däm­me, mi­ten pi­täi­si toi­mia.

Vä­es­tö­lii­ton vuo­den 2011 Per­he­ba­ro­met­ris­sä ne van­hem­mat, jot­ka jäi­vät las­ten­sa kans­sa ko­tiin tai vei­vät näi­tä usein har­ras­tuk­siin, muis­ti­vat erik­seen mai­ni­ta, et­tei­vät he tun­te­neet ”uh­rau­tu­van­sa” ja et­tä he te­ki­vät asi­oi­ta las­ten­sa eteen va­paa­eh­toi­ses­ti.

Van­hem­pien huo­mau­tus juon­tuu il­mas­sa vä­rei­le­väs­tä Hou­gaar­din hen­ges­tä.

Hou­gaar­di­lai­suus on kui­ten­kin vain vä­häi­nen vas­ta­vir­ta laa­jem­mas­sa kas­va­tu­see­tok­ses­sa. Jäl­kim­mäi­sen luon­tees­ta ker­too jo­ta­kin esi­mer­kik­si se, et­tä ai­van nor­maa­lit, kes­ki­luok­kai­set van­hem­mat ovat tun­nus­ta­neet toi­si­naan pel­kää­vän­sä, et­tä heis­tä saa­te­taan teh­dä las­ten­suo­je­luil­moi­tus.

Hei­dän pel­kon­sa on suu­rim­mak­si osak­si ai­hee­ton. Tot­ta kui­ten­kin on, et­tä las­ten­suo­je­luil­moi­tus­ten mää­rä on ol­lut 1990-lu­vul­ta saak­ka kas­vus­sa.

Ke­nes­tä täs­sä siis pi­täi­si ol­la huo­lis­saan?

KAS­VA­TUS­PU­HE HEI­JAS­TAA AR­VO­JA

Kas­va­tus­pu­he hei­jas­te­lee ai­na omaa ai­kaan­sa ja sen ar­vo­ja. Jos iso jouk­ko van­hem­pia kas­vat­taa tie­tyl­lä ta­val­la, syy ei voi pa­lau­tua pel­käs­tään van­hem­piin.

"Yh­dyn aja­tuk­see­si, et­tei se ole yk­si­lö­ta­son jut­tu", kir­joit­taa mi­nul­le säh­kö­pos­tis­saan Juk­ka Laa­ja­rin­ne. Hän on ai­nee­no­pet­ta­ja ja kir­jai­li­ja, jol­ta il­mes­tyi pari vuot­ta sit­ten kes­kus­te­lua he­rät­tä­nyt kir­ja Leik­ki­mi­nen kiel­let­ty, kont­rol­liyh­teis­kun­nan lap­set.

Toi­sin sa­no­en ei ole vain van­hem­pien syy, et­tä he huo­leh­ti­vat ny­kyi­sin enem­män kuin kos­kaan.

Yh­den to­dis­teen täs­tä tar­jo­aa se, et­tä 1970–80-lu­vul­la omat van­hem­pam­me kas­vat­ti­vat mei­tä var­sin ren­nol­la ot­teel­la. Pop­sim­me li­sä­ai­neil­la höys­tet­ty­jä kark­ke­ja, pe­sim­me ham­paam­me sil­loin kun muis­tim­me ja au­to­mat­koil­la roi­kuim­me il­man tur­va­vyö­tä etu­penk­kien vä­lis­sä.

Mum­mei­na ja uk­kei­na van­hem­pam­me ei­vät ole lain­kaan yh­tä huo­let­to­mia. Äi­ti­ni odot­taa kän­nyk­kä keit­ti­ön­pöy­däl­lä, kun olen las­ten kans­sa lii­ken­tees­sä. Sama kas­vat­ta­ja ei pääs­tä kou­lui­käi­siä lap­sia sil­mis­tään ui­ma­ran­nal­la, vaan tui­jot­taa her­ke­ä­mät­tä ran­nal­ta fro­tee­pyyh­keen pääl­tä. Mis­sä vai­hees­sa äi­dis­tä­ni tuli he­li­kop­te­ri-iso­äi­ti?

Jon­kin on täy­ty­nyt muut­tua hä­nen äi­tiy­ten­sä ja iso­äi­tiy­ten­sä vä­lis­sä.

Kaik­ki ym­pä­ril­läm­me – lain­sää­dän­tö, pe­da­go­gi­set käy­tän­nöt, kil­pai­lun ko­ros­tu­mi­nen, kär­jis­tä­vä me­dia – ve­tää kas­va­tus­ta huo­li­pu­heen suun­taan. Kou­lus­sa useim­mat van­hat pi­ha­lei­kit on kiel­let­ty tur­val­li­suus­syis­tä. Eri­tyi­sop­pi­lai­den mää­rä on li­sään­ty­nyt osit­tain las­ten vah­van nor­mit­ta­mi­sen täh­den – täs­tä on pu­hu­nut muun mu­as­sa Ke­hi­tys­vam­ma­lii­ton tut­ki­mus­pääl­lik­kö Ant­ti Teit­ti­nen – ja op­pi­ai­nei­den vaa­ti­mus­ta­sot ovat kas­va­neet sel­väs­ti ver­rat­tu­na omiin kou­lu­ai­koi­hi­ni. Tuk­ka­ni oli nous­ta pys­tyyn, kun näin eng­lan­nin sa­nat, jot­ka kol­mas­luok­ka­lais­ten piti ope­tel­la en­sim­mäi­se­nä lu­ku­kau­te­naan.

Tä­hän ah­dis­tuk­sen mark­ki­na­ra­koon up­po­aa pe­da­go­gi­nen self help -kir­jal­li­suus. Ku­ten self help -kir­jat yleen­sä, ne väit­tä­vät, et­tä muu­tok­sen avain on yk­sin yk­si­lön kä­sis­sä – et­tä van­hem­pi pys­tyy pot­ki­maan koko sys­tee­miä vas­taan, jos hän vain tah­too tar­peek­si.

PYS­TYY­KÖ HÄN SII­HEN TO­DEL­LA?

Juk­ka Laa­ja­rin­teen mie­les­tä jo­kai­sen kas­vat­ta­jan kan­nat­taa esit­tää it­sel­leen ky­sy­mys: jos toi­min näin, mit­kä ovat sen seu­rauk­set lap­sel­le ja mi­nul­le?

"Tie­tys­ti lo­pul­lis­ta vas­taus­ta pys­tyy vain ar­vai­le­maan", hän myön­tää.

"Yk­si tapa muut­taa omia kas­va­tus­käy­tän­tö­jä on tes­ta­ta eri toi­min­ta­ta­po­ja. Mo­nes­ti pi­däm­me it­ses­tään sel­vä­nä, et­tä mei­dän pi­tää toi­mia ku­ten kaik­ki muut­kin. Mut­ta kun tes­taam­me jo­ta­kin me­ne­tel­mää, saat­taa hy­vin­kin käy­dä niin, et­tä se so­pii omal­le lap­sel­le ja tun­tuu it­ses­tä­kin niin hy­väl­tä, et­tä myös toi­set huo­maa­vat sen. Joku saat­taa jopa seu­ra­ta pe­räs­sä."

Kun lap­si pää­see kou­lus­ta, olen hän­tä poik­keuk­sel­li­ses­ti vas­tas­sa au­tol­la. Pak­kas­ta on kuu­si­tois­ta as­tet­ta, ja tie­dän, et­tä hän on tosi vä­sy­nyt val­vot­tu­aan ko­keen vuok­si – tai ken­ties mi­nun täh­te­ni.

Pie­ni kel­tai­nen top­pa­tak­ki vil­kah­taa kou­lun mä­es­sä. Avaan au­to­no­ven.

"Äi­ti, se koe oli ai­van läl­ly", hän puh­kuu en­si töik­seen oven suus­ta.

"Niin et­tä tur­haan hös­sö­tit. Niis­tä Wi­ki­pe­di­ois­ta­kaan ei ol­lut mi­tään apua."

Pu­nas­tun.

Pi­täi­si­kö mi­nun myön­tää, et­tä lap­se­ni pär­jää il­man mi­nua?

Pi­täi­si­kö mi­nun kuka ties tes­ta­ta uut­ta toi­min­ta­ta­paa?

AS­TA LEP­PÄ TEKS­TI / AND­REW SOUT­HAM/TRUNK ARC­HI­VE/FEN­NOP­RESS KU­VAT