Pert­ti Pu­ro­nen, 65, sa­noo ol­leen­sa työ­ho­lis­ti koko ai­kui­si­kän­sä. Hän teki työ­u­ran­sa joh­ta­ja­na ve­ro­hal­lin­nos­sa. Hän on kir­joit­ta­nut kym­me­niä kir­jo­ja, väi­tel­lyt oi­keus­tie­teen toh­to­rik­si, työs­ken­nel­lyt vero- ja fi­nans­si­oi­keu­den do­sent­ti­na useis­sa yli­o­pis­tois­sa, kou­lut­ta­nut ja kon­sul­toi­nut. Kun per­heen kol­me las­ta oli­vat kou­lui­käi­siä, Per­til­lä oli kol­me työ­tä: vir­ka ve­ro­joh­ta­ja­na, toi­nen työ yli­o­pis­tol­la ja kol­mas työ tie­to­kir­jai­li­ja­na. ”Mi­kään ei riit­tä­nyt. Kun sain yh­den kir­jan val­miik­si, tein heti kus­tan­nus­so­pi­muk­sen uu­des­ta kir­jas­ta. De­ad­li­net pai­noi­vat koko ajan pääl­le päi­väs­tä ja vuo­des­ta toi­seen.”

Vai­mo Lii­sa Pu­ro­nen, 65, huo­leh­ti lap­sis­ta ja ko­dis­ta, mut­ta pää­tök­set teki ai­na Pert­ti. Kun mies teki os­tok­sia ja han­kin­to­ja, hä­nel­le ei tul­lut edes mie­leen ky­syä vai­mon mie­li­pi­det­tä. Lii­sa ei os­ta­nut juu­ri mi­tään ky­sy­mät­tä en­sin mie­hel­tään.

”Tun­sin en­sin isä­vi­haa”

”Näin men­tiin 24 vuot­ta. Per­tin työn­te­ko ja pois­sa­o­lo har­mit­ti­vat, mut­ta hä­nen vah­vuu­ten­sa an­toi myös tur­vaa. Tun­sin it­se­ni yk­si­näi­sek­si ja ul­ko­puo­li­sek­si pa­ri­suh­tees­sam­me”, Lii­sa ker­too. 1980- ja 90-lu­ku­jen tait­tees­sa Lii­sa Pu­ro­nen al­koi muut­tua.

En­sin tu­li­vat fyy­si­set ki­vut. Har­ti­oi­ta ja nis­kaa sär­ki kai­ken ai­kaa. Lii­sa huo­ma­si tun­te­van­sa voi­ma­kas­ta isä­vi­haa. Hä­nen isän­sä oli ol­lut al­ko­ho­lis­ti.

”Läh­din te­ra­pi­aan ja ta­ju­sin, et­tä isä­ni al­ko­ho­lis­mi ja Per­tin  työ­ho­lis­mi oli­vat sa­maa on­gel­maa. Olin vaih­ta­nut al­ko­ho­li­soi­tu­neen isän työ­hul­luun mie­heen.” ”Lii­sa et­si nuo­re­na mie­hes­tä auk­to­ri­teet­tia. Mi­nus­ta hän sai sen”, Pert­ti to­te­aa. Pert­ti Pu­ro­sen oma isä kuo­li, kun hän oli nel­jä­tois­ta­vuo­ti­as. Äi­ti teki po­jas­ta ne­li­lap­si­sen per­heen pään ja pääl­li­kön. Sii­tä läh­tien hä­nen on pi­tä­nyt ol­la vah­va ja pär­jää­vä.

”Puo­li­so ei voi tie­tää tar­peis­ta­ni”

”Mo­nes­ti puo­li­son te­ra­pi­ap­ro­ses­si joh­taa avi­oe­roon. Ru­koi­lin, et­tä mi­nun muut­tu­mi­se­ni ta­pah­tui­si niin lem­pe­äs­ti, et­tei­vät per­heem­me ra­ken­teet ry­säh­täi­si nis­kaam­me”, te­ra­peut­ti­na ja työ­noh­jaa­ja­na ny­kyi­sin työs­ken­te­le­vä Lii­sa sa­noo. Nuo­rem­pa­na hän oli töis­sä psy­ki­at­ri­ses­sa sai­raa­las­sa.

Lii­sa hou­kut­te­li Per­tin pa­ri­suh­de­kurs­sil­le. Sii­tä al­koi suh­teen val­ta­ra­ken­tei­den pe­rus­teel­li­nen re­mont­ti. Kurs­se­ja tuli li­sää. Nii­den myö­tä Pert­ti py­säh­tyi nä­ke­mään ja kuu­le­maan, mi­ten hä­nen vai­mon­sa jak­saa.

”En kui­ten­kaan ole val­lan­käy­tön uh­ri. It­se minä mah­dol­lis­tin Per­tin työn­te­on. Se on vä­hän sama jut­tu kuin mur­ro­si­käis­ten kans­sa. He ko­kei­le­vat, voi­ko ko­tiin­tu­lo­a­jan ylit­tää var­til­la tai tun­nil­la. Sa­mal­la ta­voin työ­ho­lis­ti ot­taa koko ajan li­sää ai­kaa ja ti­laa työn­te­ol­leen, jos puo­li­so ei ase­ta ra­jo­ja”, Lii­sa sa­noo.

Te­ra­pi­an ja pa­ri­suh­de­kurs­sien myö­tä Lii­sa lak­ka­si pel­kää­mäs­tä, et­tä hän tu­lee hy­lä­tyk­si, jos pi­tää puo­len­sa ja sa­noo vas­taan.

”Olen it­se vas­tuus­sa tun­teis­ta­ni ja tar­peis­ta­ni. Jos en pidä niis­tä huol­ta ja sano nii­tä ää­neen, en voi odot­taa, et­tä puo­li­so tie­täi­si, mitä tar­vit­sen ja kai­paan. Mo­nes­ti ol­laan kiuk­kui­sia, syy­tel­lään ja vel­lo­taan pa­has­sa olos­sa sen si­jaan, et­tä pu­hut­tai­siin omis­ta tar­peis­ta.”

”Hyvä voi ol­la pa­rem­man es­te”

Pert­ti ym­mär­si, et­tei hän voi teh­dä uraan­sa va­ras­ta­mal­la ai­kaa vai­mol­taan. Hä­nen mie­les­tään he mo­lem­mat kan­toi­vat suh­tees­saan lap­suu­den­ko­tien­sa pai­no­las­tia. ”Lap­suu­den­ko­tiin on tär­ke­ää teh­dä sel­keä pe­sä­e­ro. Opi­tut mal­lit ja pe­rin­teet pi­tää ky­see­na­lais­taa ja ra­ken­taa uut­ta, omaa per­he­mal­lia”, hän sa­noo. Pert­ti ja Lii­sa toi­mi­vat nyt elä­ke­päi­vil­lään pa­ri­suh­de­kurs­sien ver­tai­soh­jaa­ji­na. He ovat myös kir­joit­ta­neet yh­des­sä kir­jan Myö­tä­e­lä­mäl­lä ra­ken­ta­vaan vuo­ro­vai­kuk­seen. Kaik­ki val­lan­käyt­tö ei ole hai­tal­lis­ta. Sa­moin kuin or­ga­ni­saa­ti­on­kin joh­ta­mi­ses­sa, pa­ri­suh­tees­sa tar­vi­taan ra­jo­ja ja it­sen­sä joh­ta­mis­ta.

”Kun kiin­nit­tää huo­mi­o­ta sii­hen, et­tä kump­pa­ni voi hy­vin, saa hy­vän ja ta­sa­pai­noi­sen pa­ri­suh­teen si­vu­tuot­tee­na”, Pert­ti to­te­aa.

”Hyvä voi ol­la pa­rem­man es­te. Jos tyy­tyy ihan hy­vään pa­ri­suh­tee­seen, saat­taa jää­dä pait­si pal­jon pa­rem­mas­ta.”