Pi­meys tait­tui iha­nak­si tal­vek­si vii­kol­la, jon­ka ai­ka­na ihas­tuin Köö­pen­ha­mi­nas­sa tai­tei­li­jaan ni­mel­tä Li­li­beth Cu­en­ca Ras­mus­sen, join suk­laa­juo­maa La Gla­ces­sa, ih­met­te­lin ora­vaa Sa­vos­sa, kä­vin Amy Ta­nin mu­ka­na 1900-lu­vun alun Shang­hais­sa ja iloit­sin Ham­le­tin han­ki­rie­mus­ta.

Köö­pen­ha­mi­nas­sa kä­vim­me tu­tus­tu­mas­sa Tans­kan Ate­neu­miin, eli Sta­tens Mu­seum för Kunst. Osoi­te, Sølvgade 48-50, www.smk.dk. Pie­ni epä­us­ko val­ta­si mei­dät, kun olim­me lä­pi­tun­ke­vas­sa, kos­te­as­sa vii­mas­sa kä­vel­leet mu­se­ol­le ja näim­me sen muis­tut­ta­van ra­ken­nus­työ­maa­ta. On­nek­si näim­me myös ih­mi­siä pu­jah­te­le­mas­sa si­sään.

Val­ti­ol­li­seen tai­de­mu­se­oon oli il­mai­nen si­sään­pää­sy, mikä se­kin oli mu­ka­va yl­lä­tys. Tut­kim­me tie­tys­ti en­sim­mäi­se­nä rans­ka­lai­sen tai­teen 1900-1930. Oli­sin voi­nut jää­dä lop­pu­päi­väk­si ihai­le­maan Hen­ri Ma­tis­sen vii­va­piir­ros­ta nai­sen pro­fii­lis­ta. Myös hol­lan­ti­lai­sen 1600-1700-lu­ku­jen tai­de oli elä­mys; ai­ka mon­ta Remb­rand­tia tääl­lä.

Uu­del­la puo­lel­la ihas­tuin ai­van tyys­tin tans­ka­lais-fi­lip­pii­ni­läi­sen Li­li­beth Cu­en­ca-Ras­mus­se­nin kah­teen vi­de­o­te­ok­seen: Fa­mi­ly Sha­la­la,

http://www.yo­u­tu­be.com/watch?v=4iH3kWcqZoY ja Ab­so­lu­te­ly Exo­tic, http://www.yo­u­tu­be.com/watch?v=q9TXf3ZHyw0

Mu­seo oli ark­ki­teh­to­ni­ses­ti hie­no ko­ke­mus: uu­si, mo­der­ni osa oli yh­dis­tet­ty van­haan tii­li­ra­ken­nuk­seen kau­niis­ti. Ku­vas­sa on myös ko­di­kas ver­sio lu­en­to­sa­lis­ta. Mu­se­on van­han ja uu­den osan yh­dis­tä­vään por­taik­koon on lai­tet­tu peh­mus­teet. La­si­sei­nän kaut­ta avau­tuu nä­ky­mä puis­toon ja lam­mel­le. Siel­lä oli myös ra­vin­to­la, mut­ta sin­ne em­me jää­neet, kos­ka meil­lä oli kii­re...

...tän­ne! Lä­hei­sel­lä Ös­ter Fa­ri­mags­ga­del­la, nu­me­ros­sa 12, si­jait­si Hel­sin­gin Sa­no­mien suo­sit­te­le­ma mo­der­ni smör­reb­rod-ra­vin­to­la Aa­man­ns, jota ha­lu­sim­me ko­keil­la,www.aa­man­ns.dk. Olin va­ran­nut pöy­dän etu­kä­teen, ja se oli oi­kea rat­kai­su, ai­na­kin lau­an­tai-il­ta­päi­vä­nä. Si­sään pyr­ki­viä asi­ak­kai­ta kään­ny­tet­tiin use­am­min ulos kuin oh­jat­tiin pöy­tään.

Aa­man­ns on saa­nut mai­neen­sa smör­reb­rö­din mo­der­ni­soi­ja­na. Al­le­kir­joi­tan. Puo­li­son tar­tar oli suus­sa­su­la­va. Oma hel­me­ni oli tämä kyl­mä­sa­vu­lo­hi­lei­pä: tum­maa lei­pää, une­no­mai­sen peh­me­ää loh­ta ja kai­ken kruu­na­si­vat kir­pe­ät ohu­e­no­hu­et ome­na­vii­pa­leet an­nok­sen pääl­lä. Hin­taa tuli yh­teen­sä nel­jäl­le lei­väl­le, pa­ril­le ki­ven­näis­ve­del­le ja yh­del­le olu­el­le lä­hes 90 eu­roa. Eli ei ol­lut edul­li­sin­ta lou­nas­ruo­kaa, mut­ta mie­les­täm­me hin­tan­sa ar­voi­nen. Myös tum­ma­sä­vyi­nen, mo­der­ni si­sus­tus oli kiva.

Köö­pen­ha­mi­nan kos­tea vii­ma hyy­tää kaik­kien vaat­tei­den läpi. Sii­tä toi­pu­ak­seen voi toki naut­tia mui­ta­kin juo­mia, mut­ta oma suo­sik­ki­ni on La Glace -kon­di­to­ri­an kuu­ma kaa­kao. Ky­sees­sä ei ole mi­kään ke­vyt­ver­sio, vaan pak­su, sa­met­ti­nen suk­laa­juo­ma, jon­ka kans­sa tar­jo­taan vie­lä ker­ma­vaah­toa. Li­säk­si otim­me puo­lik­si Dachs­tein-lei­vok­sen, jos­sa oli päh­ki­nää ja tai­si ol­la rom­mi­a­kin, nam! La Glace on Tans­kan van­hin kon­di­to­ria, ja sen ka­kut ja lei­vok­set ovat maan­kuu­lu­ja. Pie­ni kah­vi­la on suo­sit­tu, ja lau­an­tai-il­ta­päi­vä­nä sin­ne oli jono. Me­kin jo­no­tim­me var­tin ver­ran, ja meil­le jo­not­ta­jil­le tar­jot­tiin pie­niä suk­laa­kon­veh­te­ja. La Glace si­jait­see Strö­ge­tin poik­ki­ka­dul­la. Osoi­te: Skou­bo­ga­de 3, www.lag­la­ce.dk.

Vii­kon ai­ka­na vie­tin myös run­saas­ti ai­kaa 1800-lu­vun lo­pun ja 1900-lu­vun alun Kii­nas­sa, eri­tyi­ses­ti Shang­hais­sa, sekä hie­man myös 1800-lu­vun lo­pun San Fran­cis­cos­sa. Amy Tanlu­mo­si mi­nut jo Ilon ja on­nen ta­ri­noil­la, ja tai­ka on pi­tä­nyt. The Val­ley of Ama­ze­mentlie­nee jo tai­ta­van suo­men­ta­jan kä­sis­sä. Tan ker­too nai­sis­ta, joi­den elä­mä oli an­ka­raa, hur­jaa - ja jot­ka tais­te­li­vat it­sel­leen ti­lan. Van­git­se­va opus. Ama­zo­nis­ta ti­laa­ma­ni kir­ja on myös ta­vat­to­man kau­nis esi­ne; si­vut ovat reu­nois­taan kuin kä­sin re­vi­tyt, epä­ta­sai­set, pa­pe­ri peh­me­ää ja pak­sun tun­tuis­ta, kan­si ko­ris­teel­li­nen.

Lep­pä­vir­ral­la pie­ni, mää­rä­tie­toi­nen ora­va kat­se­li mi­nua äi­ti­ni ik­ku­nas­ta 27 as­teen pak­ka­ses­ta. Se kävi her­kut­te­le­mas­sa lin­tu­jen sie­me­nil­lä, työn­si etuo­san­sa lin­tu­mök­kiin ja nap­si siel­tä syö­tä­vää. Kol­me päi­vää, nel­jä ky­lä­paik­kaa, 900 ki­lo­met­riä. Haus­ka reis­su.

Sa­von-keik­ka­ni ai­ka­na Jol­lak­seen oli tul­lut lu­mi­tal­vi. It­se asi­as­sa se al­koi rei­lun ki­lo­met­rin pääs­sä ko­toa, eli sade oli py­sy­tel­lyt tiu­kas­ti ran­ni­kol­la ai­na­kin omaan reit­tii­ni näh­den. Ham­let naut­tii lu­mes­ta. Var­mas­ti joku gee­ni­muis­ti ker­too sil­le, et­tä tämä on oi­kein. Iha­na al­kaa hel­mi­kuu näis­sä lu­mi­tun­nel­mis­sa.