Olen enim­mäk­seen ol­lut mat­kai­li­ja, joka vaih­taa koh­det­ta. Ai­no­at pai­kat, joi­hin olen ha­lun­nut pa­la­ta, ovat Lon­too, Pa­rii­si ja New York. Mut­ta vuo­sia sit­ten ra­kas­tuin Suo­mes­sa kuu­ba­lai­siin tans­sei­hin. Vuo­si sit­ten läh­din pit­kään har­kit­tu­a­ni en­sim­mäi­sen ker­ran oh­ja­tul­le tans­si­mat­kal­le Ha­van­naan. Äs­ket­täin tein mat­kan toi­sen ker­ran toi­mi­ak­se­ni jois­sa­kin asi­ois­sa fik­sum­min ja op­pi­ak­se­ni enem­män. Mut­ta on asi­oi­ta, joi­ta mie­tin pal­jon en­nen tätä tois­ta mat­kaa, sen ai­ka­na ja nyt sen jäl­keen. Niis­tä ker­ron myö­hem­min täs­sä ju­tus­sa.

Olin toi­vo­nut saa­da asua sa­mas­sa ko­ti­ma­joi­tuk­ses­sa, casa par­ti­cu­la­ris­sa, kuin edel­li­sel­lä mat­kal­la. Toi­vee­ni to­teu­tui, ja Jo­se­fan mat­kai­li­ja­vie­raak­si oli iha­naa pa­la­ta. Emän­täm­me työn­te­ki­jöi­neen loi ko­dik­kaan tun­nel­man ja tar­jo­si iha­nat aa­mi­ai­set ja lou­naat, sii­vo­si ja pesi pyy­kit. Jo se oli luk­sus­ta mei­kä­läi­sel­le, joka on ko­ti­o­lois­sa pää­a­si­al­li­nen pal­ve­lun­tuot­ta­ja.

Li­säk­si näi­den kah­den vii­kon ai­ka­na käy­tin to­del­la pal­jon es­pan­jaa, jo­ten sain sa­mal­la in­ten­sii­vi­kie­li­kurs­sin. Tulk­ka­sin ma­ja­pai­kas­sa ja vä­hän muu­al­la­kin – pu­he­li­as kun olen, ja kos­ka mi­nul­le on pie­nes­tä as­ti ko­ros­tet­tu, et­tä toi­sia ih­mi­siä tu­lee aut­taa ai­na kun voi.

Casa Noel & Josefa Vedadossa oli jälleen majapaikkani. Nautin paljon sen ystävällisestä tunnelmasta.

Casamme ruoka oli superhyvää ja aina kauniisti katettu. Oikealla on paistettuja ruokabanaaneja, täydellisiä. Elintarvikkeita ei ole supermarketissa rivissä kuten meillä, joten arvostan paljon ruoan tasoa.

Elin­ta­so­kui­lu sär­kee sy­dän­tä

Toi­sel­la mat­kal­la­ni olin valp­paam­pi tark­kai­le­maan ym­pä­ris­tö­ä­ni Ha­van­nas­sa kuin edel­lis­ker­ral­la, jol­loin olin mat­kal­le läh­ties­sä­ni pal­jon vä­sy­neem­pi kuin nyt.

Ker­ran kuu­ba­lais­lap­si sa­noi suo­ma­lai­sel­le tu­tul­le­ni tä­män ky­sy­es­sä, mikä hän ha­lu­ai­si ol­la iso­na: - Tu­ris­ti.

Lau­se pa­la­si mie­lee­ni mon­ta ker­taa. Tu­ris­til­le on tar­jol­la kaik­kea, ta­val­li­sel­le kuu­ba­lai­sel­le ei.

Elin­ta­so­kui­lu sär­kee sy­dä­mes­tä pa­lan joka ker­ta kun sitä ajat­te­lee. Huo­maa­mat­ta sitä ei voi ol­la ku­kaan, joka pois­tuu ho­tel­lis­ta tai ho­tel­li­a­lu­eil­ta ul­ko­maa­il­maan.

Kai­kes­ta ku­lu­tus­ta­va­ras­ta on pu­laa, jau­hois­ta al­ka­en. Uu­den­vuo­den jäl­keen kau­pois­ta ei löy­ty­nyt puo­len­tois­ta lit­ran ve­si­pul­lo­ja. Sel­lai­nen mak­soi yleen­sä pe­son (naf­tin eu­ron). Uu­den­vuo­den jäl­keen puo­li lit­raa vet­tä mak­soi sa­man ver­ran. Ve­den hin­ta kol­min­ker­tais­tui het­kes­sä. Ka­pi­ta­lis­min ky­syn­nän ja tar­jon­nan laki toi­mii täy­del­li­ses­ti myös so­si­a­lis­ti­ses­sa Kuu­bas­sa, joka on jään­nös sii­tä, mitä oli­vat Neu­vos­to­liit­to, DDR ja kump­pa­nit ai­ka­naan.

Van­han Ha­van­nan ken­kä­kau­pas­sa ken­gät mak­sa­vat 40 pe­soa. Meil­le se on vä­hän, mut­ta se voi ol­la kak­si ker­taa enem­män kuin kuu­ba­lai­sen kuu­kau­si­palk­ka. Ei ih­me, et­tä kaik­ki tu­li­ai­set lenk­ka­reis­ta t-pai­toi­hin, kos­me­tiik­kaan, ham­mas­har­joi­hin ja sa­teen­var­joi­hin ovat ter­ve­tul­lei­ta. Tu­ris­ti­paik­ko­jen, ku­ten ison mark­ki­na­hal­lin, lie­peil­lä lap­set pyy­tä­vät suo­raan ra­haa.

Pääs­täk­seen pai­kas­ta toi­seen Ha­van­nan asuk­kaat jou­tu­vat käyt­tä­mään mat­koi­hin jär­jet­tö­mäs­ti ai­kaa. Bus­sit kul­ke­vat epä­sään­nöl­li­ses­ti ja hi­taas­ti. Ha­van­nan kes­kus­tas­sa ei näe kul­ku­pe­lei­nä he­vo­sia, mut­ta esi­mer­kik­si Ca­ma­gu­eys­sa näin nii­tä toi­mi­mas­sa jouk­ko­lii­ken­tee­nä eli ve­tä­mäs­sä kär­ry­jä joi­hin mah­tui 10-12 ih­mis­tä.

Yk­si­tyi­sen ra­vin­to­lan, pa­la­da­rin, ruo­ka­lis­ta voi ol­la pit­kä, mut­ta tar­jol­la on sitä mitä on. Yh­te­nä päi­vä­nä ran­ta­ra­vin­to­las­sa ei ol­lut kah­via. Ve­da­dos­sa ho­tel­lin te­ras­si­ra­vin­to­las­ta ei saa­nut il­ta­päi­väl­lä piz­zaa, kos­ka raa­ka-ai­neet oli­vat lo­pus­sa. Tuo­reet he­del­mät, ku­ten ome­nat ja pää­ry­nät, ovat ylel­li­syys­tuot­tei­ta tä­kä­läi­sil­le. Mat­kai­li­jal­ta se saat­taa unoh­tua ho­tel­lien not­ku­vien tar­joi­lu­jen ää­res­sä.

Turistin elämä on Havannassa ylellistä. Nacionalin altaalle pääsee 25 cucilla ja siihen sisältyy 5 cucin maksu ja 20 cucia ruokaan ja juomaan. Pizzan hinta oli noussut vuodessa 12:sta 14:ään cuciin, mikä vastaa jonkun kuubalaisen kuukausipalkkaa.

Yksi talo saattaa olla maalissa, toinen rapistua käsiin. Kadut ovat kuoppaisia ja pimeällä pitää olla todella varovainen. Kuva on Vedadosta läheltä Malecon-rantakatua.

Di­gi­lo­ma tu­ris­til­le - yh­teys­pu­la kuu­ba­lai­sel­le

Pää­tin elää il­man di­giyh­teyk­siä ne kak­si viik­koa, jot­ka vie­tän Ha­van­nas­sa.

Sii­tä sain kä­si­tel­tä­väk­se­ni ris­ti­rii­taa ker­rak­seen.

Yh­teyk­sien puu­te on mi­nul­le va­lit­se­maa­ni luk­sus­ta, mut­ta kuu­ba­lai­sil­le ra­joit­ta­vaa ja li­säk­si älyt­tö­män kal­lis­ta.

Kun mei­kä­läi­siä kis­ko­taan ko­kouk­sis­sa ir­ti so­mes­ta ja ko­ti­soh­val­la ir­ti työ­säh­kö­pos­tis­ta, ovat kuu­ba­lai­set pääs­seet verk­koon mat­ka­pu­he­li­mis­taan vas­ta jou­lu­kuus­ta 2018. Sil­loin pre­si­dent­ti Mi­gu­el Diaz-Ca­nel il­moit­ti, et­tä Kuu­ba avaa 3g-ver­kon. Hä­nel­lä on myös oma Twit­ter-tili.

Di­giyh­tey­den hin­ta on kui­ten­kin hur­ja, sil­lä val­ti­ol­li­set da­ta­pa­ke­tit mak­sa­vat seu­raa­vas­ti: 600 mb noin 5 eu­roa ja 4 gi­gaa noin 25 eu­roa. Vaik­ka hin­nat ovat lin­jas­sa mui­den val­ti­oi­den kans­sa, pi­tää muis­taa, et­tä kuu­ba­lai­sen kes­ki­palk­ka noin 15-23 eu­roa kuus­sa.

Ame­rik­ka­lais­läh­töi­siä pal­ve­lu­ja ra­joi­te­taan, mut­ta mo­ni­kin kuu­ba­lai­nen tut­tu­ni on Fa­ce­boo­kis­sa, ja joi­den­kin ver­kos­tot ovat mit­ta­vat. Toi­mit­ta­jil­le hal­li­tus ta­kaa jat­ku­van pää­syn verk­koon myös mo­bii­lis­ti – ja he ovat en­sim­mäi­set kuu­ba­lai­set, joil­la on tämä oi­keus. (Läh­de: The Gu­ar­di­an)

Tä­mä­kin muis­tut­taa, et­tä Kuu­ba ei ole de­mok­ra­tia, vaan to­ta­li­taa­ri­nen yk­si­puo­lu­eyh­teis­kun­ta, jos­sa ei ole va­pai­ta vaa­le­ja ei­kä va­paa­ta me­di­aa. Ul­ko­mail­le kuu­ba­lai­set ovat vuo­den 2013 jäl­keen voi­neet mat­kus­taa il­man eril­lis­tä maas­ta­pois­tu­mis­lu­paa. Käy­tän­nös­sä se on mah­dol­lis­ta har­val­le, sil­lä jo pas­si mak­saa 400 pe­soa – 16 kuu­kau­den pal­kan, mi­kä­li palk­ka on nor­mi­ta­soa.

Esivallankumouksellisen ajan eli 1950-luvun amerikanraudat odottavat matkailijoita lähellä hotelli Nacional de Cubaa. Sisuksiinsa ne voivat kätkeä Toyotan moottorin, Volvon vaihdelaatikon ja toki myös joitakin täysin alkuperäisiä autoja on.

Vanhan Havannan tyypillinen näky: turistit kuvaamassa ihanin pastellivärein maalattuja taloja. Unescon maailmanperintökohde on hieno, mutta antaa kapean kuvan Kuuban kokonaisuudesta.

Rap­pio ei ole kau­nis­ta

Tätä kir­joit­ta­es­sa­ni olen juu­ri lu­ke­nut, et­tä tor­na­do on is­ke­nyt Ha­van­naan. Se pe­lot­taa, sil­lä inf­rast­ruk­tuu­ri on hau­ras ja ra­pis­tu­nut. Toi­vot­ta­vas­ti va­hin­got on pys­tyt­ty mi­ni­moi­maan ja ys­tä­vä­ni ovat tur­vas­sa.

Van­has­sa Ha­van­nas­sa nä­kee aa­vis­tuk­sen lois­tos­ta, jota tämä kau­pun­ki voi­si heh­kua, sil­lä se on Unes­con maa­il­man­pe­rin­tö­koh­de. Muu­al­la kont­ras­tit ovat val­ta­vat: vie­rek­käin sei­so­vat ta­lot, jois­ta toi­nen on uu­des­sa maa­lis­sa, toi­nen näyt­tää sil­tä, et­tä se ha­jo­aa kä­siin. Ra­ken­nus­te­li­nei­tä ja nos­to­kur­kia ei näy mis­sään.

Rap­pi­o­ta on su­rul­lis­ta kat­soa. USA:n kaup­pa­saar­ron haa­voit­ta­ma ja hei­kon inf­rast­ruk­tuu­rin yh­teis­kun­ta ei pys­ty pi­tä­mään huol­ta ym­pä­ris­tös­tä. Ka­dut ovat pi­mei­tä ja kuop­pai­sia. Ajoim­me tak­sil­la pi­me­än ja au­ti­on, ro­mah­ta­mis­pis­tees­sä ole­van ka­dun pääs­tä pää­hän kes­kel­lä Ha­van­naa. Vii­mei­se­nä mat­ka­päi­vä­nä säh­köt oli­vat poik­ki isol­ta alu­eel­ta Ve­da­dos­sa, jos­sa asuim­me.

2,2 mil­joo­nan asuk­kaan Ha­van­na on saas­tei­nen. Van­hois­sa jenk­ki­au­tois­sa ja ha­jo­a­mai­sil­laan ole­vis­sa La­dois­sa ei ole min­kään­lais­ta ro­man­tiik­kaa, sil­lä ne ovat ka­ma­lia pa­ko­kaa­sut­ta­jia.

Kau­pun­gil­la va­el­ta­es­sa olo on kuin en­ti­ses­sä Neu­vos­to­lii­tos­sa. Ve­da­dos­sa ei teh­dä ik­ku­na­os­tok­sia - tai juu­ri mui­ta­kaan os­tok­sia. Ho­tel­lien yh­tey­des­sä on jo­ku­nen kaup­pa, jois­sa myy­dään rom­mia ja si­ka­rei­ta, vaat­tei­ta ja tu­ris­ti­ta­va­raa. Pää­ka­dul­la on mark­ki­nat, joil­la kau­pa­taan kä­si­töi­tä ja rih­ka­maa.

Tämä harjoitussali, oikeasti hotellin kattoyökerho, on minulle tanssimatkani symboli. Siellä opin paljon rytmistä ja tekniikasta. Lattia oli välillä tahmea edellisillan juomista, välillä parempi. Tunnit olivat aamupäivällä, ja välillä oli kyllä tosi kuuma.

Tans­si­no­pet­ta­jal­la on suu­ri mer­ki­tys

Mut­ta olin siis tois­ta­mi­seen Ha­van­nas­sa tans­si­har­ras­tuk­se­ni ta­kia.

Va­lit­se­ma­ni mat­kan kon­sep­tiin kuu­luu oma tans­si­no­pet­ta­ja, jon­ka kans­sa tree­na­taan päi­vi­sin tun­neil­la. Hän on ha­lut­ta­es­sa mu­ka­na, kun men­nään tans­si­maan. Suu­rin osa ti­lai­suuk­sis­ta on ma­ti­ne­oi­ta, jot­ka al­ka­vat klo 17 ja päät­ty­vät klo 21. Opet­ta­jil­le se on työ­tä, ja me saam­me har­joi­tel­la va­paa­tans­sia.

Mat­kan on­nis­tu­mi­ses­sa omal­la tans­si­no­pet­ta­jal­la on kes­kei­nen mer­ki­tys. Edel­li­nen mat­ka­ni oli ol­lut kak­si­ja­koi­nen. En­sim­mäi­sen mi­nul­le va­li­tun opet­ta­jan kans­sa yh­teis­työ ei toi­mi­nut. Mel­kein vii­kon mu­reh­dit­tu­a­ni us­kal­sin pyy­tää uut­ta opet­ta­jaa. Us­kal­taa on täs­sä oi­kea il­maus, sil­lä en­sin ajat­te­lin ole­va­ni vain niin huo­no tans­si­ja, et­ten osaa mi­tään, ei­kä asi­as­ta ol­lut help­po pu­hua. Uu­den opet­ta­jan kans­sa tans­si su­jui heti pa­rem­min. Mak­soin mat­kas­ta kaik­ki­neen noin 4000 eu­roa, ja pet­ty­mys oli­si ol­lut il­man opet­ta­jan vaih­toa suu­ri – en­kä oli­si iki­nä läh­te­nyt tois­ta ker­taa.

Toi­sel­la ker­ral­la osa­sin esit­tää toi­vo­muk­sia opet­ta­jas­ta: mie­lel­lään am­mat­ti­tans­si­ja ja kiin­nos­tu­nut opet­ta­mi­ses­ta. Mut­ta sinä aa­mu­na tans­si­sa­lis­sa, kun opet­ta­jat il­moi­tet­tiin, olin to­del­la her­mo­na. Mitä osui­si koh­dal­le­ni?

Nyt on­nis­ti. Opet­ta­ja­ni oli myös am­ma­til­taan tans­si­no­pet­ta­ja. Hän jak­soi neu­voa, tois­taa ja kor­ja­ta ja sil­ti pi­tää il­ma­pii­rin po­si­tii­vi­se­na. Har­joit­te­lin hä­nen kans­saan pal­jon ryt­miä, tek­niik­kaa ja tie­tys­ti seu­raa­mis­ta. Tun­tuu, et­tä kah­des­sa vii­kos­sa opin enem­män kuin ko­to­na kah­des­sa vuo­des­sa.

Tie­tys­ti opet­ta­jan ja op­pi­laan suh­de on ai­na kah­den kaup­pa. Opet­ta­ja, jon­ka kans­sa mi­nul­la ei syn­kan­nut, voi ol­la jol­le­kin toi­sel­le täy­del­li­nen. Ja vas­taa­vas­ti hen­ki­lö, jon­ka kans­sa minä opin hy­vin, ei toi­mi jon­kun toi­sen kans­sa.

Suo­mi-ryh­mät kau­ka­na ko­toa

Läh­din Ha­van­naan opis­ke­le­maan tans­sia ja yk­si­nä­ni, il­man ys­tä­viä tai ka­ve­ri­po­ruk­kaa. Olen ai­na viih­ty­nyt la­ti­na­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa – tie­dos­ta­en, et­tä olen vie­rai­li­ja. Tyk­kään vä­lit­tö­myy­des­tä ja ys­tä­väl­li­syy­des­tä. Sii­hen­kin tot­tuu, et­tä toi­sia ha­la­taan ja pus­sa­taan pal­jon enem­män kuin Suo­mes­sa. Ja toki jon­kun­moi­ses­ta es­pan­jan­tai­dos­ta­ni on apua, sil­lä Kuu­bas­sa pu­hu­taan vä­hän eng­lan­tia.

Eten­kin ul­ko­mail­la huo­maa, et­tä suo­ma­lai­nen ryh­mäy­ty­mi­nen on oman­lais­taan. Jos on po­ruk­ka Suo­mes­sa, on po­ruk­ka myös mat­kal­la. Joku ryh­mä on sul­jet­tu muil­ta, joku voi ol­la avoi­mem­pi, mut­ta alun pi­tä­en ul­ko­puo­li­set py­sy­vät ul­ko­na. Pa­ris­kun­nat ryh­mäy­ty­vät tois­ten pa­ris­kun­tien kans­sa.

Yk­sin mat­kus­ta­vat löy­tä­vät toi­set yk­sin mat­kus­ta­vat – niin nyt­kin. Heis­tä syn­tyy tii­viim­piä ja löy­sem­piä po­ru­koi­ta. Olen ute­li­as ja tyk­kään tark­kail­la ih­mi­siä. Viih­dyn mo­nen­lais­ten ih­mis­ten kans­sa, mut­ta kai­paan myös yk­si­no­loa. Huo­maan, et­tä ins­pi­roi­dun myös it­se­ä­ni sel­ke­äs­ti nuo­rem­pien ih­mis­ten seu­ras­ta. Heil­tä saan raik­kai­ta nä­ke­myk­siä elä­mäs­tä.

Yleen­sä va­paa-ajal­la kier­rän ny­ky­ään kau­kaa ih­mi­set, joi­den ener­gi­an koen ne­ga­tii­vi­se­na tai ar­ro­gant­ti­na. Tä­män pe­ri­aat­tee­ni kans­sa läh­din mat­kal­le, to­teu­tin sitä ja voin hy­vin. Var­muu­den vuok­si huo­mau­tan, et­tä myös minä olen var­mas­ti jol­le­kin vas­taa­van­lai­nen ta­paus.

Nämä kevyet tanssilenkkarit olivat lopulta jalassani aamusta iltaan, yhtä lailla treenitrikoiden kuin mekkojen kanssa. Ne toimivat parhaiten treenisalissa ja mitä erilaisimmilla lattioilla, laatasta epätasaiseen betoniin.

Oh­jat­tu mat­ka vai ei?

Toi­sen mat­ka­ni ai­ka­na mie­tin lä­hes koko ajan, et­tä saa­tan ol­la Ha­van­nas­sa vii­meis­tä ker­taa täl­lai­sel­la mat­kal­la. Et­tä olen näh­nyt tä­män kon­sep­tin. Oma tans­si­no­pet­ta­ja on mat­kan kan­nal­ta rat­kai­se­va, en­kä in­nos­tu uu­des­ta opet­ta­ja-ar­voi­tuk­ses­ta.

Mi­kä­li mak­san koko hom­mas­ta kaik­ki­neen ne­li­sen tu­hat­ta eu­roa, ha­lu­an tie­tää, mis­tä mak­san en­kä ha­lua teh­dä ris­ki­si­joi­tuk­sia. En­hän Suo­mes­sa­kaan mene tun­neil­le, jos en tie­dä opet­ta­jas­ta, kuka ja mil­lai­nen hän on ja mi­ten hän opet­taa – ja jak­saa­ko hän kiin­nos­tua opet­ta­maan kal­tais­ta­ni kuu­si­kymp­pis­tä nais­ta.

Ar­vos­tan kui­ten­kin muu­ta­mia oh­ja­tun pa­ket­ti­mat­ka­ni omi­nai­suuk­sia uu­del­la ta­val­la.

Me­nim­me pie­nen ryh­män kans­sa ulos omin päin. Tans­si­pai­kas­sa oli ta­lon tans­sit­ta­jia, ns. taxi dan­ce­rei­ta. Kyl­lä­hän he tans­sia osa­si­vat, mut­ta au­ta ar­mi­as, mitä li­ma­nul­jas­koi­ta. Yk­si hai­si niin, et­tä yö­köt­ti.

No­pe­as­ti ym­mär­sin kuu­lu­va­ni näi­den mies­ten sil­mis­sä tiet­tyyn ih­mis­la­jiin. Olin van­hem­pi, län­si­mai­nen nai­nen, joka on tul­lut Ha­van­naan ha­ke­maan kuu­ba­lai­sen mie­hen seu­raa ja mah­dol­li­ses­ti sek­siä. Mi­nul­la oli­si myös ra­haa, sil­lä van­hem­mil­la nai­sil­la on sitä to­den­nä­köi­sem­min kuin nuo­ril­la. Toki kuka hy­vän­sä meis­tä suo­ma­lai­sis­ta on ta­val­li­sen kuu­ba­lai­sen elin­ta­soon näh­den ri­kas.

Il­lat oli­vat vas­ten­mie­li­siä ja uu­vut­ta­via.

Aja­tus täy­del­li­ses­tä oma­toi­mi­mat­kas­ta him­me­ni. Mi­nul­la ei voi ol­la sa­man­lai­sia kon­tak­te­ja ja auk­to­ri­teet­tia kuin mat­kan­jär­jes­tä­jäl­lä­ni. Nyt sain hy­vää ope­tus­ta tun­neil­la ja su­per­hy­vää yk­si­tyis­tun­neil­la.. Ryh­män mu­ka­na oli tur­val­lis­ta liik­kua tans­si­pai­kois­sa.

Huo­maan har­kit­se­va­ni: jos­ko vie­lä?

En voi tie­tää, mi­ten kau­an pys­tyn tans­si­maan ja ha­lu­an teh­dä sitä niin kau­an kuin voin. Mis­sään ei ole ol­lut niin iha­naa tans­sia kuin Ha­van­nas­sa. En­kä tai­da unoh­taa iki­nä si­tä­kään, mi­ten rum­bail­las­sa sa­lil­li­nen ih­mi­siä lau­loi ja tans­si niin, et­tä lat­tia kir­jai­mel­li­ses­ti tä­ri­si.

Tämä pikkuinen koira asui vastapäisessä talossa. Aamuisin se mietiskeli terassilla ja välillä katselimme toisiamme.