Teksti Eija Aatela
Kuvat Fotolia
Oma aika 4/2013
Aurinkokeratoosi on auringon säteilyn aiheuttama ihomuutos, joka voi hoitamattomana kehittyä ihosyöväksi. Sen kuitenkin tunnistaa vain joka kymmes suomalainen.
Tietämättömyys aurinkokeratoosista ilmeni Success Clinicin LEO Pharma Oy:lle tekemästä tutkimuksesta, johon haastateltiin lähes 1 800 suomalaista.
Aurinkokeratoosin riski on erityisen suuri, jos ihminen on vaaleaihoinen ja viettänyt paljon aikaa auringossa. Aurinkokeratoosi on harvinainen nuorilla ihmisillä, ja se yleistyy 40 ikävuoden jälkeen.
”Aurinkokeratoosi on hilseilevä läiskä, joka on helpompi tuntea kuin nähdä. Alue tuntuu karhealta ja hiekkapaperimaiselta”, ihotautien erikoislääkäri Sampsa Kauppi kuvailee.
Aurinkokeratoosi tulkitaan usein ihottumaläiskäksi. Ihottumasta se erottuu sillä, ettei läiskä parane vaan jatkaa kasvamistaan, vaikka sitä hoitaisi kortisonivoiteella.
Toinen tunnistamisessa avuksi oleva seikka on, ettei aurinkokeratoosi yleensä kutise kuten ihottuma tekee.
Joskus aurinkokeratoosissa voi olla myös pigmenttiä, jolloin se muistuttaa maksaläiskää. Maksaläiskä ei kuitenkaan hilseile.
Aurinkokeratoosi esiintyy usein päässä, kasvoissa tai otsassa. Tyypillinen paikka on myös harvahiuksisen päälaki. Usein se voi olla myös korvanlehdessä. Periaatteessa se voi kuitenkin tulla mille tahansa auringolle paljon altistuneelle ihoalueelle.
Kun aurinkokeratoosin havaitsee, kannattaa hakeutua suoraan ihotautilääkärille jos mahdollista. Ihotautilääkäri pystyy tunnistamaan aurinkokeratoosin heti ja hoitamaan sen samalla käyntikerralla. Yleislääkärin saattaa olla vaikeampi tunnistaa läiskää, jolloin läiskästä joudutaan ottamaan aluksi koepala.
Aurinkokeratoosia ei yleensä leikata, koska on olemassa muitakin tehokkaita hoitomuotoja kuten nestetyppijäädytys, erilaiset voiteet sekä fotodynaaminen terapia eli PDT-hoito.
Jos aurinkokeratoosia ei hoideta, on vaara, että se voi kehittyä okasolusyöväksi.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.