”Lonk­ka­ni al­koi vai­va­ta kak­si vuot­ta sit­ten. En­sin se oli vä­sy­myk­sen tun­net­ta ni­ve­lis­sä, sit­ten ki­pua ylös­päin kä­vel­les­sä. Kuu­los­te­lin asi­aa puo­li­sen vuot­ta en­nen lää­kä­riin me­noa.

En­sim­mäi­sel­lä käyn­nil­lä sain jump­pa­oh­jeet ja ki­pu­lääk­kei­tä. Näis­tä ei ol­lut juu­ri­kaan apua, ja ki­vut pa­he­ni­vat koko ajan. Kipu oli kuin puuk­koa oli­si haa­vas­sa kään­tä­nyt. Mis­sään asen­nos­sa ei ol­lut hyvä ol­la, mut­ta ei lääk­kei­tä­kään voi mää­rät­tö­mäs­ti syö­dä.

Yh­tään päi­vää en ol­lut sai­raus­lo­mal­la. Työ piti pään ka­sas­sa ja työ­a­sen­toa vaih­te­le­mal­la pär­jä­sin.

Puo­len vuo­den pääs­tä lonk­ka mag­neet­ti­ku­vat­tiin ja oi­ke­as­sa lon­kas­sa to­det­tiin paha ku­lu­ma. Leik­kaus oli ai­noa vaih­to­eh­to. Leik­kaus­jo­nos­sa meni vuo­si.

Leik­kauk­sen eh­dok­si tuli tu­pa­koin­nin lo­pet­ta­mi­nen il­man ni­ko­tii­ni­val­mis­tei­ta vä­hin­tään kah­dek­si vii­kok­si en­nen ja jäl­keen leik­kauk­sen. Lo­pet­ta­mi­nen ei ol­lut help­poa, mut­ta tein sen.

Kun te­ko­ni­vel vih­doin pari tun­tia kes­tä­nees­sä leik­kauk­ses­sa asen­net­tiin, ki­vut hä­vi­si­vät.

Toi­pu­mi­nen vie sil­ti ai­kan­sa. Hen­ki­ses­ti on yl­lät­tä­vän­kin rank­kaa ol­la tois­ten au­tet­ta­va­na ja nel­jän sei­nän si­säl­lä. On pi­tä­nyt malt­taa ot­taa rau­hal­li­ses­ti. On­nek­si työ­to­ve­rit ja ys­tä­vät ovat kol­men kuu­kau­den sai­raus­lo­man ai­ka­na jak­sa­neet ky­sel­lä kuu­lu­mi­si­a­ni.

Alus­sa mie­tin pal­jon, mik­si näin kävi. Lää­kä­rin mu­kaan olen joko liik­ku­nut lii­an vä­hän tai lii­an pal­jon. Li­säk­si toi­nen jal­ka­ni on hie­man tois­ta pi­dem­pi. Se­kin voi ol­la syy­nä rap­peu­maan. Tär­kein vies­ti kui­ten­kin oli, et­tä en oli­si voi­nut it­se tätä es­tää. Se oli hel­pot­ta­vaa kuul­la.”