Up­po­at in­nos­tu­nee­na työ­hö­si, mut­ta vir­taa riit­tää myös va­paa-ajal­la. Soh­val­le lo­jah­ta­mi­sen si­jaan py­räh­dät lenk­ki­po­lul­le.

Töis­sä stres­saa vä­lil­lä, mut­ta olet si­tou­tu­nut työ­hö­si ja te­ke­mi­nen tun­tuu mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä. Eh­kä ku­vai­let ener­gis­tä olo­a­si näin: ”Olen ihan lie­keis­sä.”

Sit­ten asi­at al­ka­vat ka­sau­tua. Ha­lu­ai­sit teh­dä työ­si hy­vin, mut­ta et eh­di. Työ­pai­kal­la­si liik­kuu hu­hu­ja yt-neu­vot­te­luis­ta. Ko­to­na pai­naa huo­li ai­kuis­tu­vis­ta lap­sis­ta ja toi­sel­la paik­ka­kun­nal­la asu­vis­ta van­hem­mis­ta. Kump­pa­nil­le­kaan ei tule enää pu­hut­tua huo­lis­ta. Olo on hii­pu­nut, mi­kään ei oi­kein tuo­ta iloa. Ar­ki muut­tuu har­maak­si kamp­pai­luk­si päi­väs­tä toi­seen. Sana bur­nout ku­vaa hy­vin ti­lan­net­ta. Liek­ki on muut­tu­nut hil­jaa ky­te­väk­si hiil­lok­sek­si. Pa­him­mil­laan kirk­kaa­seen lei­muun vä­läh­tä­nees­tä tu­li­ti­kus­ta on jäl­jel­lä mus­ta ran­ka.

Il­miö löy­tyi yli 40 vuot­ta sit­ten Yh­dys­val­lois­sa työ­e­lä­mäs­tä. Sik­si bur­nout pää­tet­tiin Suo­mes­sa­kin kään­tää työ­uu­pu­muk­sek­si. Ih­mi­nen voi tie­tys­ti uu­pua mil­lä elä­mä­na­lu­eel­la ta­han­sa:

ih­mis­suh­teet ra­koi­le­vat, ter­veys pet­tää tai töis­sä jää lii­an ison kuor­man jy­rää­mäk­si. Ei­kä ku­kaan voi pilk­koa miel­tään niin, et­tä mu­reh­ti­si vain yh­tä elä­mä­na­lu­et­ta.

Pit­kit­ty­nyt stres­si al­tis­taa sai­rauk­sil­le

Työst­res­sis­tä pa­lau­tuu ren­tou­tu­mal­la ja le­pää­mäl­lä. Se voi ol­la myös myön­teis­tä ja sii­vit­tää hy­vään suo­ri­tuk­seen. Ih­mi­nen tie­tää ole­van­sa stres­saan­tu­nut, mut­ta muut ei­vät sitä vält­tä­mät­tä huo­maa.

”Ajoit­tain on hyvä py­säh­tyä poh­ti­maan, mikä fii­lis it­sel­lä on. Olen­kin sa­no­nut, et­tä vaik­ka per­jan­tai­sin työ­vii­kon päät­teek­si voi­si miet­tiä, mi­ten viik­ko on men­nyt ja oli­si­ko syy­tä teh­dä kor­jaus­liik­kei­tä”, työ­uu­pu­muk­ses­ta väi­tös­kir­jan teh­nyt työ­ter­veysp­sy­ko­lo­gi Kir­si Aho­la neu­voo.

Pit­kit­ty­nyt stres­si ku­lut­taa. Mie­li­a­lois­sa vuo­rot­te­le­vat är­ty­mys, ala­ku­lo ja syyl­li­syys sii­tä, et­tei sel­viä. Muis­ti pät­kii, kes­kit­ty­mis­ky­ky heik­ke­nee, ja aja­tuk­set puu­rou­tu­vat. Töis­sä en­nen niin te­ho­kas ih­mi­nen va­lah­taa saa­mat­to­mak­si. Hal­lin­ta pet­tää: tu­lee unoh­del­tua ja teh­tyä vir­hei­tä. Sen huo­maa­vat muut­kin.

Myös keho re­a­goi pit­kit­ty­nee­seen stres­siin. Stres­si­hor­mo­ni kor­ti­so­li on ko­hol­la. Sy­dän voi loik­kia kuin säi­käh­tä­nyt pupu.

Voin­tia na­ker­taa eh­kä fluns­sa­kier­re, vat­saa kip­ris­tää ja pää­tä pu­ris­taa pan­ta. Usein keho tun­tuu käy­vän yli­kier­rok­sil­la. Pit­kit­ty­nyt stres­si al­tis­taa sai­rauk­sil­le, ku­ten ko­hon­neel­le ve­ren­pai­neel­le, me­ta­bo­li­sel­le oi­reyh­ty­mäl­le, kes­ki­var­ta­lo­li­ha­vuu­del­le ja di­a­be­tek­sel­le.

Usein uu­pu­muk­sen huo­maa­vat en­sin muut

Jos stres­si vain jat­kuu, ih­mi­nen hyy­tyy. Työ­hön­sä uu­pu­nut ei pa­lau­du le­vos­sa tai lo­mal­la­kaan. Työ­a­si­at he­rät­te­le­vät aa­mu­yös­tä ei­kä ys­tä­vi­ä­kään hu­vi­ta näh­dä, jot­tei kur­ja olo pal­jas­tui­si heil­le. Lau­seet al­ka­vat mut­ku ja sit­ku. Usein uu­pu­mi­sen huo­maa­vat­kin en­sim­mäi­se­nä per­he ja ys­tä­vät, juu­ri sen soh­val­la voi­mat­to­ma­na töi­den jäl­keen ju­mit­ta­van ala­ku­loi­sen hah­mon.

Työ­ter­veys­lai­tok­sel­la tii­mi­pääl­lik­kö­nä työs­ken­te­le­vä Aho­la sa­noo, et­tä mer­kit tun­nis­taa it­se­kin, mut­ta se vaa­tii py­säh­ty­mis­tä.

On kak­si hy­vää mit­ta­ria: mie­li­a­la ja toi­min­ta­ky­ky. Jos mie­li­a­laa lei­maa­vat kyy­ni­set aja­tuk­set, toi­vot­to­muus ja ah­dis­tus, ei­kä töis­sä ja muil­la elä­mä­na­lu­eil­la saa oi­kein ai­kai­sek­si, on stres­si muut­tu­nut uu­pu­mi­sek­si.

Uni­on­gel­mat ovat yk­si bur­nou­tin merk­ki

Pa­ras­ta oli­si, jos uu­pu­muk­sen merk­ke­jä huo­ma­tes­saan pu­hui­si puo­li­son tai ys­tä­vän kans­sa, kä­ve­li­si esi­mie­hen pa­keil­le töis­sä tai va­rai­si ajan työ­ter­veys­huol­toon.

Mut­ta usein niin ei käy. Vaik­ka ih­mi­nen kii­kut­taa au­ton äk­kiä kor­jaa­mol­le, kun ko­je­tau­lus­sa al­kaa vilk­kua pu­nai­nen merk­ki­va­lo, hän saat­taa ham­mas­ta pur­ren uu­pu­nee­na­kin puk­sut­taa eteen­päin. Kos­ka ih­mi­sen hä­ly­tys­kel­lot al­ka­vat usein kal­kat­taa pik­ku­hil­jaa, ti­lan­ne saat­taa pääs­tä pit­käl­le­kin.

Toi­nen on­gel­ma on, et­tä jak­sa­mi­sen­sa kans­sa kamp­pai­le­va al­kaa hoi­taa oi­ret­ta, ei syy­tä. Työ­päi­vään­sä ve­nyt­tä­vä nap­sii uni­vai­keuk­sien syyn sel­vit­tä­mi­sen si­jaan uni­lääk­kei­tä ja lie­vit­tää pin­got­tu­nut­ta oloa al­ko­ho­lil­la.

”Uu­pu­mi­sen ke­hit­ty­mis­tä voi­si ku­va­ta sup­pi­lo­na, jos­sa ih­mi­nen ti­pah­taa yhä sy­vem­mäl­le. Usein en­sim­mäi­se­nä ku­vaan as­tu­vat uni­on­gel­mat”, ku­vai­lee työ­ter­veysp­sy­ko­lo­gi ja psy­ko­te­ra­peut­ti Ar­to Pie­ti­käi­nen.

Vaik­ka keho on lah­jo­ma­ton, mie­li voi sin­ni­tel­lä kau­an. Se, mis­sä ajas­sa uu­vu­taan, on yk­si­löl­lis­tä, mut­ta useim­mi­ten pu­hu­taan en­nem­min vuo­sis­ta kuin kuu­kau­sis­ta.

Ket­kä uu­pu­vat?

Äs­ket­täin teh­dyn tut­ki­muk­sen mu­kaan työ­uu­pu­mus voi joh­tua pa­la­vas­ta puur­ta­mi­ses­ta, tyl­sis­ty­mi­ses­tä tai lop­puun ku­lu­mi­ses­ta. Tut­ki­muk­seen osal­lis­tui 426 yli­o­pis­ton työn­te­ki­jää. Sii­nä sel­vi­si, et­tä en­sim­mäi­sen ryh­män uu­pu­jat ovat kun­ni­an­hi­moi­sia, kuu­mei­ses­ti suo­rit­ta­via työn­te­ki­jöi­tä, jot­ka ha­lu­a­vat me­nes­tyä työs­sään.

Toi­set taas tyl­sis­ty­vät, kun työ ei tar­joa mah­dol­li­suuk­sia ke­hit­tyä. He al­ka­vat väl­tel­lä työ­tä sel­viy­ty­äk­seen stres­sis­tä.

Kol­mas ryh­mä ”ku­luu lop­puun”. He ha­lu­a­vat saa­vut­taa ta­voit­teen­sa, mut­ta työn­te­ko on te­ho­ton­ta.

Mut­ta työ­uu­pu­mus­ta ei kos­kaan ai­heu­ta ih­mi­nen yk­si­nään. Sii­hen tar­vi­taan ai­na työ­ym­pä­ris­töön liit­ty­vät te­ki­jät.

Uu­pu­mi­nen on yk­si­löl­lis­tä

Uu­pu­mi­ses­sa kum­mit­te­lee stres­siä ai­heut­ta­van asi­an li­säk­si ih­mi­sen käyt­täy­ty­mi­nen, sil­lä teot joko tu­ke­vat hy­vin­voin­tia tai na­ker­ta­vat sitä. Ti­lan­net­ta pa­hen­taa, jos syö mi­ten sat­tuu, juo, unoh­taa ys­tä­vän­sä ja luo­puu har­ras­tuk­sis­ta. Toi­saal­ta voi­ma­va­ro­ja voi tan­ka­ta ih­mis­suh­teis­ta ja ter­veel­li­sis­tä elä­män­ta­vois­ta.

Kol­mas muut­tu­ja uu­pu­mi­syh­tä­lös­sä – hy­väs­sä tai pa­has­sa – on oma mie­li, sil­lä jo­kai­nen tul­kit­see ta­val­laan stres­saa­via te­ki­jöi­tä. Jos jär­jes­tet­täi­siin koe, jos­sa kak­si ih­mis­tä tuu­pa­taan yh­tä stres­saa­vaan ti­lan­tee­seen, huo­mat­tai­siin, et­tä toi­nen uu­pui­si ja toi­nen ei. Uu­pu­mi­nen uh­kaa, jos yrit­tää teh­dä kai­ken

kil­tis­ti tai mu­reh­tii muu­tok­sia ja epä­var­muut­ta ym­pä­ril­lään. Se

on vaa­ra­na myös, jos ih­mi­nen on vaa­ti­van mie­len­sä van­ki ja

ta­voit­te­lee täy­del­li­syyt­tä.

Toi­set meis­tä ah­dis­tu­vat her­kem­min

Tut­ki­joi­ta kiin­nos­taa, kuin­ka pal­jon se­li­tyk­siä voi löy­tää pe­ri­mäs­tä. Jot­kut luon­teen­piir­teet ovat meis­sä syn­ty­mäs­tä saak­ka.

”Ah­dis­tu­mis­herk­kyy­des­sä on pe­rin­nöl­li­siä ero­ja. Toi­set re­a­goi­vat mui­ta her­kem­min tun­teel­la. Joku esi­mer­kik­si saat­taa hel­pom­min ah­dis­tua ym­pä­ril­lä vel­lo­van epä­var­muu­den vuok­si”, Pie­ti­käi­nen se­lit­tää.

Pait­si gee­ne­jään, ih­mi­nen ei voi va­li­ta lap­suu­den per­het­tään ja var­hais­ta kas­vu­ym­pä­ris­tö­ään. Eh­kä voi­si pu­hua so­si­aa­li­ses­ta pe­ri­mäs­tä: jos lap­suu­den per­hees­sä on pur­tu vain ham­mas­ta vai­kei­na het­ki­nä, sa­maa kaa­vaa tois­taa hel­pos­ti ai­kui­se­na.

Hyvä uu­ti­nen on, et­tä aja­tus- ja toi­min­ta­mal­lit ovat opit­tu­ja. Niin­pä nii­tä voi myös muut­taa.

Bur­nou­tin ko­ke­nut voi ha­vah­tua ajois­sa

Jot­ta ih­mi­nen toi­pui­si, me­non pi­tää muut­tua työ­e­lä­mäs­sä ja omas­sa elä­mäs­sä. Muu­ten kyse on vain laas­ta­rin lait­ta­mi­ses­ta, ja ora­va­van­pyö­rä rak­sah­taa taas käyn­tiin.

”Hyvä uu­ti­nen on, et­tä ker­ran uu­pu­neet ha­vait­se­vat mer­kit pa­rem­min ja ha­vah­tu­vat ajois­sa”, Aho­la sa­noo.

”Voi ol­la niin­kin, et­tä työ­pai­kal­la on toi­ses­ta vä­lit­tä­mi­sen kult­tuu­ri. Työn­ku­vaa vaik­ka­pa muu­te­taan, työ­kuor­maa vä­hen­ne­tään ja työs­tä tu­lee mie­lek­kääm­pää. Ja ih­mi­nen al­kaa toi­mia ta­voil­la, jot­ka pa­ran­ta­vat hy­vin­voin­tia”, Pie­ti­käi­nen sa­noo.

Omien aja­tus­mal­lien kään­tä­mi­nen vie enem­män ai­kaa. Jos uu­pu­mi­seen liit­tyy vaa­ti­va mie­li, se ajaa hel­pos­ti ta­voit­te­le­maan täy­del­li­syyt­tä. Sil­loin ei au­ta, vaik­ka vaih­tai­si työ­paik­kaa.

”Tätä on vai­kea it­se muut­taa. Sik­si kan­nat­taa pu­hua ul­ko­puo­li­sen kans­sa, vaik­ka men­nä työ­ter­veys­huol­toon”, Pie­ti­käi­nen opas­taa.

Uu­pu­mi­nen on kuin vies­tin­tuo­ja

Lop­puun­pa­la­mi­nen on rank­ka krii­si, mut­ta se voi myös ava­ta uu­den oven. Voi ha­vah­tua miet­ti­mään, mi­hin ha­lu­aa käyt­tää vuo­ro­kau­den 24 tun­tia tai lop­pu­e­lä­män­sä. Joku läh­tee opis­ke­le­maan uut­ta am­mat­tia, toi­nen suun­taa sa­pat­ti­mat­kal­le. Pie­ti­käi­nen pi­tää sa­pat­ti­va­pai­ta lois­ta­va­na mah­dol­li­suu­te­na myös oman ar­vo­kom­pas­sin re­hel­li­seen tar­kas­te­luun.

”Uu­pu­mis­ta voi aja­tel­la vies­tin­tuo­ja­na. On­ko omas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa jo­tain, jota pi­täi­si muut­taa? Kun uu­pu­nut saa taas voi­mia, hän usein ym­mär­tää, et­tei ole ol­lut pit­kään ai­kaan tyy­ty­väi­nen elä­mään­sä. Krii­si voi näyt­tää ar­vot uu­des­sa va­los­sa. Muis­tu­tan usein sii­tä, et­tä meil­lä on vain tämä yk­si elä­mä, ja omil­la va­lin­noil­la voi vai­kut­taa sii­hen, mi­hin sen käyt­tää”, Pie­ti­käi­nen sum­maa.

Aloi­ta siis vaik­ka ys­tä­vis­tä. Jos he ovat ka­don­neet mat­kan var­rel­la, mie­ti yk­si, jon­ka ää­nen ha­lu­ai­sit taas kuul­la. Ja sit­ten tar­tu pu­he­li­meen.