So­pi­va het­ki saa odot­taa ai­ka mo­nes­sa asi­as­sa, jos tot­ta pu­hu­taan.  Juu­ri nyt ei ole oi­kea ai­ka ryh­tyä mi­hin­kään epä­mu­ka­vaa pon­nis­te­lua vaa­ti­vaan hom­maan. Ei, vaik­ka kuin­ka jär­ki sa­noi­si, et­tä kan­nat­tai­si.

So­pi­va het­ki on kau­ka­na tai­vaan­ran­nal­la, kun pi­tää  esi­mer­kik­si sii­vo­ta, ko­hot­taa kun­toa, laih­dut­taa, ot­taa pu­heek­si ki­pe­riä asi­oi­ta  tai teh­dä tyl­siä ru­tii­ni­hom­mia.

So­pi­va het­ki eli täy­del­li­nen väis­tö­lii­ke

Jär­jen ja toi­min­nan kan­nal­ta ti­lan­ne on toi­vo­ton,  sil­lä so­pi­van het­ken met­säs­tys on täy­del­li­nen väis­tö­lii­ke.

Se kuu­los­taa sil­tä, et­tä me­neil­lään on jo­ta­kin tär­ke­äm­pää. Sa­mal­la se vai­kut­taa va­ka­val­ta ai­ko­muk­sel­ta.

Oi­ke­as­ti so­pi­van het­ken kart­te­lu  on yk­sin­ker­tai­ses­ti vit­kut­te­lua, saa­mat­to­muut­ta ja silk­kaa lais­kuut­ta.

Kiu­san­te­ol­ta­kin se voi vai­kut­taa, ai­na­kin sen toi­sen ih­mi­sen mie­les­tä, joka pyr­kii saa­maan jon­kun hom­man hoi­de­tuk­si.

Kun tär­ke­ät työt es­tä­vät

Yh­tä lail­la on ih­mi­siä, jot­ka ei­vät tär­keil­tä töil­tään löy­dä so­pi­via het­kiä le­vol­le, har­ras­tuk­sil­le, lä­hei­sil­le ja ys­tä­vil­le.

Eh­kä­pä tun­net tyy­pin, joka lyk­kää so­vit­tu­ja tref­fe­jä mon­ta ker­taa. Tai po­mon, työ­ka­ve­rin tai asi­ak­kaan, jon­ka kans­sa on mah­do­ton­ta löy­tää so­pi­vaa het­keä kes­kus­te­lul­le.

Voi toki ol­la, et­tä se mikä on tär­ke­ää si­nul­le, ei ole tär­ke­ää heil­le. Ys­tä­vyyk­siä, per­he­suh­tei­ta ja työ­il­ma­pii­riä on kui­ten­kin help­poa ra­paut­taa toi­mi­mal­la niin, et­tei so­pi­via het­kiä yh­tei­sel­le, kas­vok­kai­sel­le pu­heel­le löy­dy.

Odo­tel­les­sa voi käy­dä huo­nos­ti

Kun pu­hu­taan ter­vey­des­tä, voi so­pi­vaa het­keä odo­tel­les­sa käy­dä to­del­la huo­nos­ti.

Sel­lais­ta saa to­dis­taa vaik­ka­pa sai­raa­lois­sa, joi­hin kär­rä­tään elä­män­ta­pa­sai­rauk­sien ja stres­sin mu­ser­ta­mia ih­mi­siä.

Siel­lä taas on ai­na­kin kah­den­lai­sia so­pi­via het­kiä: asi­ak­kaan eli po­ti­laan ja ins­ti­tuu­ti­on, eli nii­den, jot­ka tut­ki­vat ja hoi­ta­vat.

Sai­ras ih­mi­nen ei voi ol­la ko­vin pon­te­va, jo­ten hä­nel­le kaik­ki het­ket so­pi­vat. Ins­ti­tuu­ti­ol­la taas on sa­tap­ro­sent­ti­nen auk­to­ri­teet­ti va­li­ta so­pi­vat het­ket,. Sitä ei voi ol­la huo­maa­mat­ta.

Tu­le­vai­suus al­kaa täs­tä het­kes­tä

Kun poh­ja­kos­ke­tus on tul­lut, voi äk­kiä löy­tyä so­pi­vat het­ket kaik­keen, mitä on ai­em­min väl­tel­lyt. Toi­set iso ka­rau­tus saa tart­tu­maan kiin­ni elä­mäs­tään, toi­sia ei. Mik­si näin on, se on mi­nul­le ar­voi­tus.

Jos­kus mie­tin­kin, et­tä jo­kai­ses­sa meis­sä asuu Tuu­len vie­mää -ta­ri­nan san­ka­ri­tar Scar­lett O´Hara. Hän, joka ajat­te­lee asi­oi­ta vas­ta huo­men­na. Tun­nis­tan tä­män it­ses­sä­ni­kin, eri­tyi­ses­ti, kun pi­tää tart­tua här­kää sar­vis­ta kiin­ni ja ot­taa kiin­ni han­ka­lis­ta asi­ois­ta. Olen huo­man­nut, et­tei se kan­na­ta - ja täs­sä ikä on aut­ta­nut. Olen roh­ke­am­pi, mut­ta eh­kä myös ana­lyyt­ti­sem­pi, kuin nuo­rem­pa­na.

Men­nei­tä kui­ten­kin on tur­haa lii­kaa kai­vel­la, kos­ka taak­se jää­nyt­tä ei voi muut­taa. Mut­ta jo­kai­nen tu­le­vai­suus al­kaa täs­tä het­kes­tä. Sen ta­kia juu­ri se voi ol­la so­pi­va.