Mek­si­kon kau­nis sy­dän on il­ta siir­to­maa­tyy­li­sen kau­pun­gin kes­ku­sau­ki­ol­la, pla­zal­la. Sa­dat ih­mi­set kä­ve­le­vät läm­pi­mäs­sä il­las­sa per­he­kun­nit­tain ta­paa­mas­sa toi­si­aan. Ih­mi­sis­sä on jäl­jel­lä pal­jon van­ha­nai­kais­ta yh­tei­söl­lis­tä elä­män­ta­paa.

Mek­si­kon ko­lo­ni­aa­li­siin kau­pun­kei­hin ei ole vie­lä juur­tu­nut ny­ky­ai­kai­nen elä­män­ta­pa, jos­sa ih­mi­set ovat kiin­nos­tu­nei­ta vain omis­ta asi­ois­taan.

Meridanin kaupunki sijaitsee Jukatanin niemimaalla.

Ih­mi­set ha­laa­vat toi­si­naan, an­ta­vat pos­ki­suu­del­mia ja ker­to­vat kuu­lu­mi­si­aan. Mek­si­kos­sa näyt­tää usein sil­tä, et­tä kaik­ki ovat ka­ve­rei­ta ei­kä yk­sin tar­vit­se tu­ris­tin­kaan ol­la, sil­lä vie­raal­le toi­vo­te­taan her­käs­ti hy­vää il­taa. Ra­vin­to­las­sa toi­vo­te­taan hy­vää ruo­ka­ha­lua. Vie­ras ote­taan huo­mi­oon ja jut­te­lu on help­po aloit­taa. Es­pan­jan­kie­len vä­häi­nen­kin tai­to on hyö­dyl­li­nen. Mek­si­ko­lai­set ilah­tu­vat ai­na, kun ul­ko­maa­lai­nen osaa edes muu­ta­man sa­nan es­pan­jaa. Ei­vät­kä he piit­taa kie­li­vir­heis­tä.

Kivääri-tanssi on kansanperinnettä.

Vä­rien kirk­kaus hur­maa

Kau­pun­kien kes­kus­puis­tot lä­hen­tä­vät ih­mi­siä toi­siin­sa. Puis­tos­sa on iso­ja leh­te­viä pui­ta ja kor­kei­ta pal­mu­ja. Ra­kas­ta­vai­set is­tu­vat ko­ris­teel­li­sil­la pen­keil­lä yh­teen kie­tou­tu­nei­na.

Au­ki­on lai­dal­la on kaa­ri­hol­ve­ja, jois­sa on kah­vi­loi­ta ja ra­vin­to­loi­ta usein kah­des­sa­kin ker­rok­ses­sa. Ai­kui­sia is­tus­ke­lee sie­mai­le­mas­sa juo­mi­aan ja lap­sia juok­sen­te­lee puis­tos­sa. Il­ma­pal­lon myy­jä te­kee kaup­po­jaan. Lap­sil­la nä­kyy hat­ta­roi­ta ja pu­nai­sia ka­ra­mel­li­o­me­noi­ta, man­za­nas ca­ra­me­li­za­das.

Kirkon porttikin on koristeltu.

Ih­mi­siä kul­kee myös ko­me­an kir­kon isois­ta ovis­ta si­sään ja ulos.

Usein ma­ri­ac­hi-or­kes­te­ri soit­taa il­tai­sin puis­ton kes­kel­lä ole­val­la pyö­re­äl­lä la­val­la. Ih­mi­set tans­si­vat kan­san­tans­se­ja. Nai­sil­la on ko­me­at vä­rik­käät pu­vut ja mie­hil­lä isot somb­re­rot.

Kaupunkitalo Pohjois-Meksikossa Durangossa on herkullisen värikäs.

Pal­kit­tu keit­tiö

Kun per­heem­me muut­ti Yh­dys­val­lois­ta Was­hing­to­nis­ta Mek­si­kon pää­kau­pun­kiin nel­jä vuot­ta sit­ten, olin epä­luu­loi­nen ruu­an suh­teen. Ereh­dyin pi­tä­mään ame­rik­ka­lais­ta tex-mex -ruo­kaa mek­si­ko­lai­se­na. Kun söin en­sim­mäi­se­nä il­ta­na Chi­les en No­ga­da –an­nok­sen, ihas­tuin ja ym­mär­sin, et­tä tex-me­xil­lä ei ole juu­ri mi­tään te­ke­mis­tä ai­don mek­si­ko­lai­sen ruu­an kans­sa.

Mek­si­ko­lai­nen ruo­ka hy­väk­syt­tiin Unes­con kult­tuu­ri­pe­rin­nön lis­tal­le vuon­na 2010. Mek­si­kon ku­li­na­ris­min te­kee mie­len­kiin­toi­sek­si se, et­tä jo­kai­ses­sa osa­val­ti­ois­sa on omat herk­kun­sa.

Meksikolaisilla on omat perinteiset karamellinsa ja herkkunsa.

Ma­dot ja mu­nat par­hain­ta herk­kua

Mek­si­kon val­loit­ta­jat yrit­ti­vät juur­rut­taa maa­han es­pan­ja­lai­sen ruo­ka­kult­tuu­rin, mut­ta pian sii­hen se­koit­tui Mek­si­kon in­ti­aa­nien ruo­ka­pe­rin­net­tä. Myös or­jien mu­ka­naan tuo­maa af­rik­ka­lais­ta ruo­ka­kult­tuu­ria tuli Mek­si­koon. En­nen es­pan­ja­lais­ten tu­loa maas­sa ei ol­lut lain­kaan li­ha­kar­jaa ja suu­ria ve­to­e­läi­miä. Suu­rin ko­tie­läin oli kalk­ku­na, mut­ta es­pan­ja­lai­set toi­vat Eu­roo­pas­ta nau­dan­li­han, lam­paan, vuo­het ja ka­nat.

Mek­si­kos­ta ovat ko­toi­sin to­maa­tit, kur­pit­sat, avo­ka­dot ja va­nil­ja sekä kaa­kao. Myös kuk­kia syö­dään kei­tois­sa ja sa­laa­teis­sa.

In­ti­aa­nien iki­van­ho­ja ruo­ka­la­je­ja ovat pro­tei­i­ni­pi­toi­set hei­nä­sir­kat, cha­pu­li­nes, jot­ka pais­te­taan up­po­ras­vas­sa. Ne maus­te­taan val­ko­si­pu­lil­la ja lime-me­hul­la ja ovat kuu­lem­ma her­kul­li­sia ku­ten myös muu­ra­hai­sen mu­nat, es­ca­mo­les, ja agaa­ve-kak­tuk­sen si­säl­lä elä­vät ma­dot, gu­sa­nos. Mo­nien mie­les­tä ne ovat suur­ta herk­kua ja nii­tä tar­jo­taan vain par­hais­sa pöy­dis­sä.

Pienen matkailuhotellin sisäpiha on viihtyisä ja värikäs.

Ta­ma­les ja qu­e­sa­dil­las

Ka­tu­ruo­ka on val­ta­va lii­ke­toi­mi.  Il­lal­la Mek­si­kon asuin­kort­te­leis­sa al­kaa liik­kua mais­si­kää­ry­lei­den, ta­ma­le­sien, ja mais­si­pii­ra­koi­den, qu­e­sa­dil­lo­jen, myy­jiä kol­mi­pyö­räi­sil­lä kaup­pa­pyö­ril­lä. Joka il­ta kuu­len ko­ti­ka­dul­ta asun­tom­me ul­ko­puo­lel­ta ki­me­än pil­lin vi­hel­lyk­sen ja ko­va­ää­ni­ses­tä kai­ku­van se­los­tuk­sen, jos­sa mai­nos­te­taan Oa­xa­can osa­val­ti­os­ta tu­le­via ka­dun herk­ku­ja.

Pa­ras­ta ka­tu­ruo­kaa sain tu­li­vuo­ri Po­po­caté­pet­lil­le joh­ta­van pik­ku tien var­rel­ta ka­tu­ra­vin­to­las­ta. Nä­kö­a­la­pai­kal­le vie­vän tien var­rel­la oli usei­ta ka­tu­ra­vin­to­loi­ta, jot­ka oli­vat sei­päi­den va­raan vi­ri­tet­ty­jä kan­gas­ka­tok­sia. Nii­den kes­kel­lä oli puil­la läm­mi­tet­tä­vä lie­si, jon­ka savu nou­si pel­tis­tä piip­pua myö­ten tai­vaal­le.

Ka­tu­ra­vin­to­lan emän­tä lei­poi tor­til­lo­ja si­ni­ses­tä mais­si­mas­sas­ta. Hän pu­ris­ti niis­tä ohui­ta le­vy­jä ja täyt­ti ne en­nen tait­ta­mis­ta juus­tol­la, ka­nal­la, mak­ka­ral­la tai li­hal­la ja pani pais­tu­maan lie­del­le. Juu­ri en­nen kuin ne al­koi­vat pa­laa, hän ot­ti ne pois ra­pei­na ja her­kul­li­si­na. Tor­til­lo­ja syö­tiin tu­lis­ten vih­rei­den tai pu­nais­ten chili-kas­tik­kei­den kans­sa, jot­ka an­toi­vat ruu­al­le läm­pi­män maun.