”Ha­keu­duin ra­ken­nu­sa­lal­le 80-lu­vun lo­pul­la, kun ha­lu­sin pois teh­das­työs­tä. Näis­sä hom­mis­sa olen viih­ty­nyt sii­tä as­ti. On oma va­paus teh­dä, mut­ta toi­saal­ta työ on myös hy­vin so­si­aa­lis­ta. Hy­vän po­ru­kan an­si­os­ta töis­sä viih­tyy. Meil­lä on rei­lu mei­nin­ki ja hy­vät esi­mie­het.

Työ­hön voi kuu­lua niin va­la­mis­ta kuin kit­taa­mis­ta­kin. Kah­del­la vii­mei­sel­lä työ­maal­la olen teh­nyt ka­tol­la ve­sie­ris­tys­tä. Viih­dyn rait­tiis­sa il­mas­sa.

Ura­ni ai­ka­na ai­ka­tau­lut ovat ki­ris­ty­neet ja jos­kus har­mit­taa kun kuu­lee, et­tä jos­sain on teh­ty sut­ta ja se­kun­daa. Se pi­laa koko alan mai­net­ta, vaik­ka jo­kai­nen var­mas­ti yrit­tää­kin par­haan­sa.

Työ on fyy­sis­tä, mut­ta kun­nos­ta täy­tyy erik­seen jak­saa pi­tää huol­ta. Jo­tain vas­ta­pai­noa pi­tää vään­tä­mi­sel­le ja kään­tä­mi­sel­le saa­da. Py­rin lenk­kei­le­mään, mut­ta vii­me ai­koi­na va­paa-ai­ka on ku­lu­nut au­to­tal­lia ra­ken­ta­es­sa. Se­läs­sä on vä­li­le­vyn pul­lis­tu­ma, jon­ka kans­sa pär­jään kyl­lä. Var­si­nai­sia työ­ta­pa­tur­mia mi­nul­le ei ole kos­kaan sat­tu­nut al­ku­vuo­sien ol­ka­pään si­joil­taan me­noa lu­kuun ot­ta­mat­ta. Se­kin joh­tui omas­ta va­ro­mat­to­muu­des­ta.

Työ­maal­la ta­pa­sin myös ra­ken­nu­sin­si­nöö­ri­nä työs­ken­te­le­vän vai­mo­ni. Työ­paik­ka­ro­mans­si­han se oli. Nyt va­paa-ai­kaam­me ryt­mit­tää po­jan jää­kiek­ko­har­ras­tus. Jos lot­to­voit­toa ei osu koh­dal­la, jat­kan näis­sä hom­mis­sa eläk­keel­le saak­ka.”