”Mik­si eläk­keel­le on yli­pää­tään jää­tä­vä? Mik­si on ole­mas­sa yläi­kä­ra­ja työs­sä käy­mi­sel­le? Se on disk­ri­mi­noi­vaa. Mik­si vir­ka­mies tai tak­si­kus­ki ei saa jat­kaa niin kau­an kuin hu­vit­taa? Työ­ky­ky voi säi­lyä 70-vuo­ti­aak­si hy­väl­lä ta­sol­la il­man eri­tyi­siä tu­ki­toi­mia”, työ­ter­veys­lai­tok­sen eri­kois­tut­ki­ja Mar­jo Wal­lin sa­noo.

Työs­sä jak­sa­mi­nen on yk­si­löl­lis­tä, mut­ta suu­rim­mas­sa osas­sa fyy­si­seen suo­ri­tus­ky­kyyn vai­kut­ta­vis­ta te­ki­jöis­tä on kyse elä­män­ta­vois­ta. Kuu­si­kymp­pi­nen voi ol­la ne­li­kymp­pi­sen kun­nos­sa tai päin­vas­toin. Jopa sa­ta­vuo­ti­as vuo­de­po­ti­las hyö­tyy li­has­ten ja ta­sa­pai­non har­joit­ta­mi­ses­ta.

”Ka­tu­töis­sä ko­ros­tu­vat toi­set sei­kat kuin näyt­tö­päät­teen ää­res­sä, mut­ta sel­kä voi ha­jo­ta kum­mas­sa­kin”, Mar­jo Wal­lin sa­noo.”Mut­ta kroo­ni­sen­kin sai­rau­den kans­sa pär­jää töis­sä, kun­han se ote­taan työ­o­lois­sa huo­mi­oon.”

TYÖ­PAI­KAT TYY­TY­VÄT MI­NI­MI­HUO­LEN­PI­TOON

Vaik­ka jo 1980-lu­vul­la alet­tiin poh­tia sitä, mi­ten pit­kään suu­ret ikä­luo­kat jak­sa­vat töis­sä, on Mar­jo Wal­lin huo­lis­saan sii­tä, on­ko 30 vuo­den ai­ka­na ta­pah­tu­nut muu­tos­ta − hy­vis­tä ai­keis­ta huo­li­mat­ta.

”Kun­ta-alan seu­ran­ta­tut­ki­muk­seen ke­hi­tet­tiin työ­ky­kyin­dek­si. Tut­ki­muk­sen ai­neis­to on maa­il­man­laa­jui­ses­ti ai­nut­laa­tui­nen. Lop­pu­tu­lok­sek­si saa­tiin, et­tä ikään­ty­nyt pys­tyy huip­pu­tu­lok­siin, mut­ta he­te­ro­gee­ni­syys li­sään­tyy.”

Työ­ky­ky jopa nou­see, jos lä­hie­si­mies ar­vos­taa ja tu­kee työn­te­ki­jää, mut­ta el­lei esi­mie­hel­tä tule tu­kea ja ym­mär­rys­tä, työ­ky­ky las­kee.

Kol­men mi­nis­te­ri­ön ja työ­voi­ma­jär­jes­tö­jen voi­min le­vi­tet­tiin ikä­joh­ta­mis­kon­sep­tia. La­kiin saa­tiin py­kä­lä, et­tä työ­nan­ta­jal­la on vel­vol­li­suus pi­tää huol­ta työn­te­ki­jöis­tään.

”Lain kir­jain meil­lä kyl­lä täyt­tyy, mut­ta tun­tu­ma on, et­tä mo­nil­la työ­pai­koil­la tyy­dy­tään mi­ni­mi­vel­voit­tee­seen”, Mar­jo Wal­lin sa­noo.

KON­KA­RI NÄ­KEE YTI­MEEN

Elä­män jär­jes­tys oli en­nen sel­keä: opis­ke­lut, avi­o­liit­to, lap­set, työ, elä­köi­ty­mi­nen, lap­sen­lap­set. 55-vuo­ti­as nai­nen oli help­po lait­taa laa­tik­koon ja pääl­le lei­ma: kaik­ken­sa an­ta­nut.

Nyt per­he pe­rus­te­taan mis­sä iäs­sä ta­han­sa. Uus­per­heen pik­ku­vau­va val­vot­taa yöl­lä kuu­si­kymp­pis­tä isää, ne­li­kymp­pi­nen äi­ti paah­taa täy­sil­lä työs­sään ja opis­ke­lee sa­maan ai­kaan uu­teen am­mat­tiin.

”Van­ha koi­ra op­pii uu­det tem­put, kun­han sitä vain osaa opet­taa”, Mar­jo Wal­lin sa­noo.Uu­sia in­no­va­tii­vi­sia rat­kai­su­ja syn­tyy Wal­li­nin mu­kaan par­hai­ten tii­mis­sä, jos­sa on eri-ikäi­siä ih­mi­siä.”Kon­ka­ri nä­kee, mis­sä on asi­an ydin ja mitä kan­nat­taa pai­not­taa. Nuo­rel­la puo­les­taan on tie­toa uu­sis­ta so­vel­lu­tuk­sis­ta.”Ihan­ne oli­si työ­paik­ka, jos­sa val­lit­see elä­män­kul­ku­nä­kö­kul­ma eli tasa-ar­vo. Ikä on vain yk­si osa­te­ki­jä su­ku­puo­len, kie­len ja kult­tuu­rin rin­nal­la.

Mut­ta bi­o­lo­gi­nen ikä vaih­te­lee.

”Jos ri­vis­sä on kym­me­nen 55-vuo­ti­as­ta, osa näyt­tää sil­tä kuin oli­si liik­keel­lä vää­ren­ne­tyil­lä pa­pe­reil­la. Joku toi­nen voi ol­la sa­mas­sa iäs­sä ai­van lop­pu. En­na­koi­vat oi­reet oli­si pi­tä­nyt huo­ma­ta jo pa­ri­kym­men­tä vuot­ta ai­em­min. Täy­sin uu­pu­nut­ta ei pidä pa­kot­taa jat­ka­maan.”

Mar­jo Wal­lin muis­tut­taa, et­tä kaik­ki ei­vät ole niin voi­maan­tu­nei­ta, et­tä ot­tai­si­vat vas­tuun uras­taan: nos­tai­si­vat kyt­kin­tä ja läh­ti­si­vät, el­lei työ­nan­ta­ja pidä heis­tä riit­tä­vän hy­vää huol­ta.”Kyl­lä työ­e­lä­mä an­taa mah­dol­li­suuk­sia. On mah­ta­va asia, et­tä jos yk­si ovi sul­keu­tuu, voi löy­tää uu­den po­lun kul­jet­ta­vak­si.”

HIL­JAI­NEN TIE­TO TUO ROH­KEUT­TA

Ikään­ty­neet saat­ta­vat myös it­se epäil­lä tai­to­jaan.

”Moni tus­kit­te­lee, op­pii­ko enää mi­tään. Mut­ta oman aja­tuk­sen voi kään­tää, mitä kaik­kea osaan­kaan. Kun on koko elä­män­sä op­pi­nut, voi poi­mia ko­ke­muk­sen­sa he­del­mät ja kes­kit­tyä sii­hen, mitä tai­to­ja työ­u­ral­la vie­lä tar­vi­taan. Ai­kui­nen tar­vit­see enem­män tois­to­ja ja ai­kaa, mut­ta olen­nais­ta op­pi­mi­ses­sa on se, et­tä teh­tä­vä työ on mie­le­käs­tä”, Mar­jo Wal­lin sa­noo.Ko­ke­nut työn­te­ki­jä al­kaa myös ky­see­na­lais­taa työ­e­lä­män kot­ko­tuk­sia.

”Kyse ei ole sii­tä, et­tä hän vas­tus­tai­si uu­dis­tuk­sia, mut­ta hä­nel­lä on taus­taa, jota vas­ten pei­la­ta asi­oi­ta.”Lau­se ”tuo­ta­kin yri­tet­tiin kym­me­nen vuot­ta sit­ten, mut­ta ei­pä vaan toi­mi­nut” ei ole jar­ru, vaan hil­jai­sen tie­don tuo­maa roh­keut­ta ky­see­na­lais­taa eh­do­tuk­sia. Sitä ei­vät pät­kä­töi­tä te­ke­vät nuo­ret voi teh­dä.

”Suo­mes­sa pe­lä­tään di­a­lo­gia. Työn­te­ki­jä ja työ­nan­ta­ja py­sy­vät po­te­rois­saan, ei­kä vaih­to­eh­doil­le an­ne­ta va­raa.”Iän mu­ka­naan tuo­maa osaa­mis­ta ei ole Wal­li­nin mie­les­tä kyl­lik­si mie­tit­ty ei­kä hyö­dyn­net­ty.

”Es­tee­nä ei ole or­ga­ni­saa­ti­on koko ei­kä se, on­ko työ fyy­sis­tä vai asi­an­tun­ti­ja­työ­tä. En­nen kaik­kea tar­vi­taan tah­toa hyö­dyn­tää osaa­mis­ta.”

Työ­ter­veys­lai­tok­sen eri­kois­tut­ki­ja Mar­jo Wal­lin on väi­tel­lyt toh­to­rik­si ikään­ty­nei­den kun­tou­tusp­ro­ses­sis­ta. ”Kroo­ni­sen­kin sai­rau­den kans­sa pär­jää töis­sä, kun­han se ote­taan työ­o­lois­sa huo­mi­oon.”

Val­men­ta­ja Jyr­ki He­lis­kos­ki, 67

”Sa­non peh­me­äs­ti, mut­ta suo­raan”

”75 pro­sent­tia ajas­ta pi­tää har­joi­tel­la asi­oi­ta, jois­sa on erit­täin hyvä, 25 pro­sent­tia nii­tä, jois­sa ei ole niin hyvä”, sa­noo Jyr­ki He­lis­kos­ki. Hän on val­men­ta­nut Hon­kaa ja HJK:n kol­meen SM-kul­taan. Hän on työs­ken­nel­lyt 21-vuo­ti­ai­den ja A-maa­jouk­ku­e­val­men­ta­ja­na sekä maa­jouk­ku­een kak­kos­val­men­ta­ja­na ja Suo­men Pal­lo­lii­ton val­men­nus­pääl­lik­kö­nä.

”Tär­kein­tä on il­ma­pii­ri ja se, tie­tä­vät­kö ih­mi­set vah­vuu­ten­sa ja heik­kou­ten­sa. Pal­loi­lu­jouk­ku­ees­sa pe­laa­jat ovat lä­hem­pä­nä toi­si­aan kuin työn­te­ki­jät työ­pai­kal­la”, Jyr­ki He­lis­kos­ki, 67, sa­noo.

He­lis­kos­ki käy yhä ker­ran vii­kos­sa val­men­ta­mas­sa Mä­ke­län­rin­teen ur­hei­lu­lu­ki­on maa­jouk­ku­e­jal­ka­pal­loi­li­joi­ta. Hän ker­too Manc­hes­ter Uni­te­din le­gen­daa­ri­ses­ta val­men­ta­jas­ta Alex Fer­gu­so­nis­ta, joka kä­ve­lee ken­täl­le niin kuin hän on teh­nyt 25 vuo­den ajan. Mies on 75-vuo­ti­as ja still going strong.

”On­ko vain van­ho­ja val­men­ta­jia vai ko­ke­nei­ta val­men­ta­jia vai van­ho­ja ko­ke­nei­ta val­men­ta­jia? Ei Fer­gu­son tee ken­täl­lä sa­mo­ja asi­oi­ta kuin nuo­rem­pa­na. Hän ei vedä ru­tii­ne­ja, vaan hoi­taa rat­kai­se­vat ju­tut, te­kee pe­laa­ja­va­lin­to­ja ja pe­lil­li­siä rat­kai­su­ja, jois­sa ko­ke­mus aut­taa voit­toon.”

VIR­HEI­TÄ EI PIDÄ TOIS­TAA

Jyr­ki He­lis­kos­ki on toi­mi­nut val­men­ta­ja­na 42 vuot­ta. Hän us­koo, et­tä me­nes­tys an­taa pot­kua ja aut­taa jak­sa­maan. Mut­ta hä­vi­öt kas­vat­ta­vat si­sua. Hän sa­noo miet­ti­vän­sä jat­ku­vas­ti, mi­ten pe­laa­mis­ta voi­si ke­hit­tää.

”Olen ol­lut mie­luum­min ken­täl­lä val­men­ta­mas­sa kuin ka­pa­kas­sa ker­to­mas­sa, mi­ten pi­täi­si val­men­taa. Ih­mi­nen voi kir­joit­taa tai pu­hua elä­män kau­niik­si, mut­ta ide­an ke­hit­tä­mi­nen toi­min­nak­si on­kin han­ka­lam­paa.”

He­lis­kos­ken mu­kaan vaa­tii sit­keyt­tä, et­tä asi­at ete­ne­vät.

”Kun jät­kil­le pu­huu sii­tä, mi­ten pi­täi­si pe­la­ta, pu­hees­ta jää pää­hän kak­si pro­sent­tia.”

Uu­sien val­men­ta­ja­pol­vien ei tar­vit­si­si tois­taa men­nei­tä vir­hei­tä. Sik­si kon­ka­ri­val­men­ta­jia tar­vi­taan.

”Oli­si ar­vo­kas­ta, jos pal­loi­lu­la­jien van­hat ja ko­ke­neet val­men­ta­jat voi­si­vat ryh­tyä men­to­reik­si nuo­rem­mil­le: Mara Kuu­se­la, Keith Armst­rong, Ant­ti Muu­ri­nen, Juk­ka Ikä­läi­nen… He voi­si­vat vin­ka­ta nuo­rem­mil­le, et­tä poh­di­pas tätä.”

He­lis­kos­ki sa­noo ol­leen­sa ai­em­min tiuk­ka. Ny­kyi­sin it­se­luot­ta­mus riit­tää lep­poi­suu­teen.

”Ai­em­min vaa­din kai­kil­ta kaik­kea ja ai­ka pal­jon. Nyt voin sa­noa asi­ois­ta peh­me­äm­min, mut­ta kui­ten­kin suo­raan.”

IKÄ KAS­VAT­TAA IT­SE­TUN­TOA

Mat­kan var­rel­la val­men­ta­jan tak­kiin on tart­tu­nut tär­kei­tä op­pe­ja. Vart­tu­nut pe­laa­ja saat­taa har­joi­tel­la keh­nos­ti, mut­ta pe­la­ta hy­vin. Nuo­rem­pi saat­taa tree­na­ta in­nok­kaas­ti, mut­ta pe­la­ta huo­nom­min.

”Kun pe­la­taan voi­tos­ta, ei ken­täl­le kan­na­ta lait­taa sitä huo­nom­paa pe­laa­jaa. Pe­lin ko­vuus tah­too joil­ta­kin unoh­tua. Peli al­kaa ai­na nol­las­ta.”

He­lis­kos­ki sa­noo, et­tä sel­keä val­men­nus­fi­los­fia syn­tyy asen­tees­ta, it­se­luot­ta­muk­ses­ta ja ta­vas­ta toi­mia. Ko­ke­mus vain vah­vis­taa sitä.

”Ru­tii­ne­ja ei tar­vit­se enää miet­tiä. It­se­luot­ta­mus, päät­tä­väi­syys ja hen­ki­nen ta­sa­pai­no kas­va­vat iän myö­tä.”

Reh­to­ri Tuu­la Kos­ki­mies-Sirén, 59

"Elä­män­ko­ke­mus on tuo­nut us­kal­lus­ta"

"It­sen­sä ke­hit­tä­mi­nen on tär­kein kei­no työs­sä jak­sa­mi­seen", sa­noo Hel­sin­gin nor­maa­li­ly­se­on reh­to­ri Tuu­la Kos­ki­mies-Sirén. Hän aloit­ti kou­lus­sa ke­mi­an opet­ta­ja­na 1983 ja reh­to­ri­na 1996.

”Opet­ta­jal­le ko­ke­mus tuo ru­tii­nia ja ky­kyä aja­tel­la mo­ni­puo­li­ses­ti”, sa­noo reh­to­ri Tuu­la Kos­ki­mies-Sirén.

”On pel­käs­tään hy­väk­si, et­tä jot­kut asi­at tu­le­vat suo­raan sel­käy­ti­mes­tä.”

Tuu­la Kos­ki­mies-Siré­nin ei ole tar­vin­nut kär­siä pät­kä­töis­tä: 59-vuo­ti­aa­na hän on elä­män­sä toi­ses­sa työ­pai­kas­sa. Hel­sin­gin nor­maa­li­ly­seo on ol­lut Kos­ki­mies-Siré­nin työ­paik­ka 30 vuo­den ajan. Hän aloit­ti siel­lä ke­mi­an opet­ta­ja­na 1983 ja kou­lun reh­to­ri­na 1996. Puur­ta­mi­nen sa­man työ­nan­ta­jan pal­ve­luk­ses­sa ei lei­piin­ny­tä:”Tär­kein point­ti työs­sä jak­sa­mi­ses­sa on jat­ku­va it­sen­sä ke­hit­tä­mi­nen. Se on kak­si­suun­tai­nen katu. Kun on jak­sa­va, ha­lu­aa myös ha­kea uut­ta tie­toa. Työn ohel­la opis­ke­lu on avar­ta­vaa.”

Kos­ki­mies-Sirén on täy­den­tä­nyt osaa­mis­taan lu­ke­mal­la kas­va­tus­tie­tei­tä ja hal­lin­toa sekä suo­rit­ta­mal­la joh­ta­mi­sen eri­tyi­sam­mat­ti­tut­kin­non. Par­hail­laan ovat me­nos­sa toh­to­ri­o­pin­not ja väi­tös­kir­jan teko lu­ki­o­lais­ten kou­lu­ai­kai­sis­ta kor­ke­a­kou­luo­pin­nois­ta.

LU­KI­O­LAI­SET HAAS­TA­VAT

Hel­sin­gin nor­maa­li­ly­seo on yli­o­pis­ton har­joit­te­lu­kou­lu, jon­ka pi­tää ol­la mo­nis­sa asi­ois­sa ke­hi­tyk­sen etu­ne­näs­sä. Kou­lus­sa to­teu­tuu luon­te­vas­ti eri-ikäis­ten yh­teis­työ, kun nuo­ret aus­kul­tan­tit opet­ta­vat rin­nan ko­ke­nei­den kon­ka­rei­den kans­sa.”Olen tot­tu­nut muu­tos­vas­ta­rin­taan. Se ei ole ne­ga­tii­vi­nen asia, vaan oh­jaa ajat­te­le­maan en­tis­tä tar­kem­min. Sil­loin ei ole vaa­ra­na, et­tä uu­siin käy­tän­töi­hin siir­ryt­täi­siin lii­an suk­ke­las­ti.”

Nor­maa­li­ly­se­on lu­ki­o­lai­sis­ta pe­rä­ti 90 pro­sent­tia jat­kaa kor­ke­a­kou­luo­pin­toi­hin.

”Lu­ki­o­lai­set ime­vät pal­jon tie­toa. He ovat haas­te opet­ta­jal­le, sil­lä op­pi­tun­nit on val­mis­tel­ta­va eri­tyi­sen huo­lel­la.”

KO­KE­MUS TUO US­KAL­LUS­TA

Lu­ki­on opet­ta­jien elä­kei­kä on yli 63 vuot­ta: se riip­puu iäs­tä ja aloi­tus­vuo­des­ta.

Tuu­la Kos­ki­mies-Sirén sa­noo ole­van­sa elä­ke­pai­kas­saan. Alun pe­rin hä­nes­tä piti tul­la sai­raa­la­fyy­sik­ko.

”Nuo­re­na opet­ta­ja­na ih­met­te­lin, mik­si ylä­as­tei­käi­set ei­vät mil­lään tah­to­neet op­pia mie­les­tä­ni help­po­ja asi­oi­ta. Kas­va­tusp­sy­ko­lo­gi­an opin­not ava­si­vat sit­ten sil­mä­ni sil­le, et­tä kyky abst­rak­tiin ajat­te­luun ke­hit­tyy vas­ta lu­ki­on al­ku­vai­hees­sa.”

Kos­ki­mies-Sirén muis­te­lee, et­tä al­le kol­mi­kymp­pi­se­nä opet­ta­mi­nen oli ki­vaa, kos­ka sil­loin oli it­se­kin lä­hel­lä nuor­ten elä­män­vai­hei­ta.

”Mut­ta mitä enem­män opet­taa, sitä enem­män al­kaa tie­tää op­pi­ai­neen ko­ko­nai­suu­des­ta. Tär­ke­ää on, et­tä tu­lee toi­meen op­pi­lai­den ja opet­ta­jien kans­sa ja et­tä osaa sen, mitä opet­taa.”

Elä­män­ko­ke­mus on tuo­nut myös us­kal­lus­ta.

”Nuo­re­na olin ai­van änk­kä­nä, jos piti esit­tää luo­kan edes­sä jo­ta­kin. Ny­kyi­sin ei yh­tään hir­vi­tä pi­tää pu­het­ta pa­ril­le­sa­dal­le ih­mi­sel­le.”

Gy­ne­ko­lo­gi Mai­ja-Lii­sa Ran­ta­la, 63

”Ko­ke­nut lää­kä­ri on tie­to­tai­don hui­pul­la”

”Mis­sä on elä­mä­si? Täs­sä. Älä jää odot­ta­maan elä­ke­vuo­sia”, neu­voo gy­ne­ko­lo­gi Mai­ja-Lii­sa Ran­ta­la. Hän val­mis­tui lää­kä­rik­si 1975 ja nais­ten­tau­tien eri­kois­lää­kä­rik­si 1982. Yk­si­tyis­vas­taa­not­toa hän on pi­tä­nyt vuo­des­ta 1983.

Gy­ne­ko­lo­gi Mai­ja-Lii­sa Ran­ta­la, 63, tun­ne­taan suo­ra­pu­hei­se­na lää­kä­rin  ä, joka ei epä­röi an­taa elä­mä­noh­jei­ta po­ti­lail­leen: Lap­set pi­tää teh­dä nuo­ri­na.Työ­e­lä­mää eh­tii jat­kaa sit­ten lop­pu­pääs­tä.

”Lää­kä­rin tie­to­tai­to on hui­pus­saan yli 50-vuo­ti­aa­na. Mo­niin asi­oi­hin osaa suh­tau­tua huu­mo­ril­la, ei­kä kaik­kea ota hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti."

Hän ar­vi­oi jat­ka­van­sa töis­sä 68-vuo­ti­aak­si, jos ter­veyt­tä riit­tää.

”Nuo­re­na opis­ke­lin ja tein töi­tä niin ah­ke­ras­ti, et­tä lap­se­ni jou­tui­vat tie­tys­sä mie­les­sä luo­pu­maan äi­dis­tään. He ei­vät ole ko­ke­neet sitä kiel­tei­ses­ti. Meil­lä vaih­to-op­pi­laa­na ol­lut tyt­tö La­ti­na­lai­ses­ta Ame­ri­kas­ta ih­met­te­li, mi­ten pal­jon teen töi­tä ja sil­ti huo­leh­din ko­dis­tam­me. En va­lit­si­si nyt­kään toi­sin. Ah­ke­rat äi­dit an­ta­vat lap­sil­leen työn­te­on mal­lin.”

TE­RA­PEUT­TI­NEN TYÖ­YH­TEI­SÖ

Yli vii­si­kymp­pi­nen on tot­tu­nut mo­nen­lai­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ja op­pi­nut, mi­ten vas­toin­käy­mi­sis­tä sel­vi­tään. Ran­ta­lan mie­les­tä työ­yh­tei­sös­sä pi­tää ol­la kai­ke­ni­käi­siä työn­te­ki­jöi­tä.

”Se toi­mii myön­tei­ses­ti myös so­si­aa­li­ses­sa mie­les­sä. Työ­yh­tei­sö on te­ra­peut­ti­nen, ja elä­män isois­sa mur­heis­sa ei tar­vit­se kyl­peä yk­sin. Sik­si va­ka­vas­ti sai­ras­tu­neet­kin ha­lu­a­vat yleen­sä äk­kiä ta­kai­sin töi­hin. Kun nuo­rem­pi työ­to­ve­ri ra­kas­tuu, kih­lau­tuu ja saa lap­sia, van­hem­pi ikä­to­ve­ri voi sa­mal­la käy­dä läpi omaa his­to­ri­aan­sa.”

Kun pien­ten las­ten äi­dil­lä tai isäl­lä on kii­re ha­kea lap­si hoi­dos­ta, van­hem­pi työ­ka­ve­ri jous­taa.”He jää­vät myös mie­lel­lään vii­kon­lop­pu­töi­hin ja ar­vos­ta­vat ar­ki­va­pai­ta.”

TYÖ PI­TÄÄ RYH­DIS­SÄ JA RYT­MIS­SÄ

Vaih­de­vuo­det voi­vat ol­la vai­ke­at, ja voi­mak­kaas­ti oi­rei­le­va nai­nen voi tär­vel­lä koko työ­il­ma­pii­rin.

”Meil­lä yli vii­si­kymp­pi­sil­lä nai­sil­la on vas­tuu työ­yh­tei­sös­täm­me. Kun joku omal­la työ­pai­kal­la­ni avaa ik­ku­nan, veis­te­lem­me, et­tä hä­nel­lä ei ole nyt lää­ki­tys oi­kein koh­dal­laan. On­nek­si apua löy­tyy.”

Myös omien van­hem­pien sai­ras­te­lu voi vie­dä voi­mia.

”Kuu­si­kymp­pi­nen nai­nen voi jou­tua työ­päi­vän jäl­keen hoi­ta­maan en­sin van­hem­pan­sa ja sit­ten omat ko­ti­työn­sä. Niin ras­kaas­sa ti­lan­tees­sa mah­dol­li­suus osa-ai­ka­työ­hön oli­si hyvä rat­kai­su.”

Työ pi­tää elä­män ryh­dis­sä ja ryt­mis­sä.

”Nais­ten al­ko­ho­li­soi­tu­mi­nen on ikä­vä to­si­a­sia. Työ­e­lä­mäs­sä on ra­ken­ta­van tark­kai­lun al­la. It­sel­le­ni on eduk­si, et­ten ole kaik­kia päi­viä ko­ti­jää­kaa­pin herk­ku­jen ää­res­sä.”

Var­hai­nen les­keys voi ma­sen­taa. Ran­ta­la huo­maut­taa, et­tä pari työ­vuot­ta voi aut­taa pa­him­man vai­heen yli.

KON­KA­RI PAIS­KII TÖI­TÄ

Ran­ta­laa har­mit­taa, mi­ten ter­mi­no­lo­gi­al­la luo­daan vää­riä mie­li­ku­via, kun pu­hu­taan ikään­ty­mi­ses­tä. Hä­nen mu­kaan­sa kon­ka­rei­den työ­hön si­tou­tu­mi­nen ja tun­nol­li­suus ovat omaa luok­kaan­sa.

”Mei­dän ikä­luok­kam­me yh­tä lää­kä­riä kor­vaa­maan tar­vi­taan kol­me nuo­rem­paa lää­kä­riä. Nuo­rem­mat asen­noi­tu­vat työn­te­koon toi­sel­la ta­val­la.”

Ran­ta­lan mu­kaan ny­ky­päi­vän 45-vuo­ti­as ei ole pus­ke­nut niin pal­jon töi­tä kuin yli kuu­si­kymp­pi­nen.”Nuo­ruu­des­sam­me ei pi­det­ty vä­li­vuo­sia, vaan kai­kil­la oli kii­re opis­ke­le­maan, jot­ta pää­sim­me mah­dol­li­sim­man pian kiin­ni työ­e­lä­mään.”

Hän ke­hot­taa van­hem­pia kes­kus­te­le­maan las­ten­sa kans­sa enem­män am­ma­tin­va­lin­nas­ta – ja an­taa nuo­ril­le oh­jeet:”Va­lit­se työ, jos­sa jak­sat ol­la vie­lä vii­si­kymp­pi­se­nä. Ty­töil­le pai­no­tan, et­tä kou­lun ja am­mat­ti­o­pin­to­jen vä­lis­sä ei vä­li­vuot­ta kan­na­ta pi­tää, el­lei ole pak­ko. Ki­vek­set pai­na­vat yhä työ­mark­ki­noil­la, mut­ta ikäi­se­ni nai­set ei­vät sii­tä enää vä­li­tä.”

UL­LA-MAI­JA PAA­VI­LAI­NEN TEKS­TI / FA­BI­AN BJÖRK KU­VAT

Oma Ai­ka 2/2013