JAANA KIVIPELTO-TULKKI TEKSTI / KIRSI-MARJA SAVOLA KUVA Oma Aika 4/2013
Tulin vuonna 1986 suoraan poliisikoulun kokelaskurssilta Helsinkiin Pengerkadun poliisiasemalle. Hill Streetiksi kutsuttua asemaa ei enää ole. Sitten suoritin lähetystövartiointijakson. Siinä nuori mies rauhoittuu, kun säässä kuin säässä seisoo vartiossa presidentinlinnan edessä yhteensä 21 viikkoa. Olen ollut myös sotilaspoliisina Libanonissa.
Liikennepoliisiin tulin vuonna 1993. Sitä ennen työskentelin Helsingin Itäkeskuksen poliisiasemalla kuusi vuotta. Kurjimpia reissuja olivat kotihälytykset riidan keskelle; lapsia tuli sääli. Nykyisin poliisilla on onneksi hyvä yhteys sosiaalitoimeen ja voimme auttaa pidemmälle.
Moottoripyöräpoliisikursille voi hakea liikennepoliisista.Minulla oli ehtinyt olla viisi moottoripyörää ennen kurssia, mutta ajotaito ei ole vaatimus. Sen kyllä oppii kurssillakin, mutta liikennesilmää tarvitaan.
Ajaminen on fyysisesti rankkaa puuhaa. Kun kaikki varusteet ovat päällä, lisäpainoa tulee kymmenisen kiloa. Erityisesti poliisin varustevyö on raskas, ja se aiheuttaamonille selkäongelmia. Liikun paljon, jotta pysyn hyvässä työkunnossa. Niin jo pykälätkin velvoittavat poliisia.
Neljä vuotta olen työskennellyt töpinässä eli työnjohdossa.Suunnittelen työvuoroja ja teen jonkin verran kenttäkouluttajan töitä. Työhöni kuuluu myös isojen tapahtumien ja valtiovierailujen liikenteen koordinoimista. Jos olen nykyisin pyörän päällä, siihen on ennalta sovittu syy, kuten juuri valtiovierailu. Huolehdin myös siitä, että vangit ovat oikeaan aikaan oikeudenkäynnissä. Tarvittaessa kuljetan heitä itsekin. Ne matkat ajetaan autolla.
Poliisiksi hakeudutaan entistä useammin toisen koulutuksen jälkeen. Kolmikymppisillä ammatinvaihtajilla on valmiudet kohdata elämän nurjat puolet. Jos liian nuorena kohtaa rankkoja asioita, sitä kyynistyy ja asenteet kärjistyvät. Vanhemmiten pystyy suhteuttamaan työssä kohtaamansa asiat, kun tietää elämästä sen hyvänkin puolen. Osata olla ihminen toiselle ihmiselle, se on minusta poliisin tärkein taito.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.