"Koen su­rua ja ikä­vöin sitä en­tis­tä äi­tiä"

”Äi­ti­ni on 82-vuo­ti­as ja asuu yk­sin. It­se asun ul­ko­mail­la, mut­ta käyn äi­ti­ni luo­na niin usein kuin mah­dol­lis­ta. Kym­me­nen vii­me vuo­den ai­ka­na olen viet­tä­nyt lä­hes kaik­ki lo­mat las­te­ni ja äi­ti­ni kans­sa. Vä­lil­lä tun­tuu ras­kaal­ta, kun mi­kään loma ei oi­kein ole lo­maa. Koko ajan pi­tää hoi­taa ja jär­jes­tel­lä

asi­oi­ta, lait­taa ruo­kaa, sii­vo­ta, hoi­taa lää­kä­ris­sä käyn­nit ja huo­leh­tia, et­tä ar­ki pyö­rii sil­loin­kin, kun en ole it­se pai­kal­la. Loma-ai­ko­jen ul­ko­puo­lel­la soi­tan joka päi­vä ai­na­kin ker­ran ja var­mis­tan, et­tä kaik­ki on ok.

Vaik­ka hy­väk­syn ti­lan­teen, koen su­rua ja ikä­vöin sitä äi­tiä, joka hän on ai­em­min ol­lut. En ai­na jak­sai­si pu­hua vain hä­nen voin­nis­taan, sai­rauk­sis­taan tai van­hois­ta asi­ois­ta.

Kes­kus­te­lut ys­tä­vien kans­sa aut­ta­vat jak­sa­maan. Moni on sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ja ym­mär­tää, et­tä ajoit­tain kyl­läs­tyt­tää.

Olen sil­ti kii­tol­li­nen, et­tä olen saa­nut pi­tää äi­din näin­kin kau­an elä­mäs­sä­ni en­kä koe uh­rau­tu­va­ni. Niin kau­an, kun äi­ti­ni on elos­sa, ha­lu­an viet­tää ai­kaa hä­nen kans­saan en­kä ha­lua jät­tää hän­tä yk­sin. ”

Nai­nen, 52

 Lue myös: Kol­men lap­sen iso­äi­ti Jaa­na: "Kuka jak­saa kat­soa kont­taus­vi­de­oi­ta"

"Au­ton ra­tis­sa tu­li­vat kyy­ne­leet"

”Isä­ni viet­ti vii­si vii­meis­tä vuot­taan ter­veys­kes­kuk­sen vuo­de­o­sas­tol­la. Mi­nul­la on sin­ne, ko­ti­paik­ka­kun­nal­le­ni, nel­jän tun­nin ajo­mat­ka. Oh­jel­ma oli ai­na sama. Ruo­ka-ai­koi­na an­noin isäl­le ruo­an. Sään sal­lies­sa kä­vim­me ul­koi­le­mas­sa, isä pyö­rä­tuo­lis­sa. Kat­soim­me te­le­vi­si­os­ta uu­ti­sia. Isä oli mel­kein lop­puun as­ti kiin­nos­tu­nut po­li­tii­kas­ta ja ur­hei­lus­ta. Ker­roin ar­ki­a­si­ois­ta­ni.

Läh­te­mi­sen het­ki oli ai­na yh­tä loh­du­ton. En voi­nut sa­noa hä­nel­le, et­tä tu­len huo­men­na tai edes en­si vii­kol­la. Saa­toin vain sa­noa, et­tä hän on mi­nul­le ra­kas ja et­tä nä­em­me taas jon­kin ajan ku­lut­tua.

Jo­tain hä­nen kat­sees­saan sär­kyi joka ker­ta, kun ero­sim­me. Tie­sim­me mo­lem­mat, et­tä sii­nä vuo­tees­sa hän, en­nen niin vah­va ja it­sel­li­nen mies, oli­si elä­män­sä lop­puun as­ti, tois­ten au­tet­ta­vis­sa ja ar­moil­la. Vii­meis­tään au­ton ra­tis­sa tu­li­vat kyy­ne­leet, en­kä osaa tar­kas­ti ku­va­ta sitä tun­net­ta: sii­nä oli­vat tyh­jyys, kipu, rak­kaus ja rai­vo sy­lik­käin.

On­nek­si mei­tä si­sa­ruk­sia on vii­si. Pys­tyim­me ja­ka­maan ko­ke­muk­si­am­me ja tun­tei­tam­me. Huo­ma­sin myös, et­tä yk­sin mat­kus­ta­mi­nen oli pa­hin­ta. Jos sain jon­kun mat­ka­seu­rak­si, läh­te­mi­nen ei tun­tu­nut niin tyr­mää­väl­tä.

Nai­nen, 60

Lue koko jut­tu tuo­reim­mas­ta Oma Ai­ka  7/2017 -leh­des­tä.

Lue myös:

Olet­ko em­paat­ti­nen? Tut­ki­mus­ten mu­kaan em­pa­tia voi ai­heut­taa stres­siä

3 syy­tä, mik­si hoi­to­tah­to kan­nat­taa teh­dä

Kuin­ka ol­la iso­van­hem­pi eri-ikäi­sil­le las­ten­lap­sil­le?